Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi

Lehtikuva
Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi
Finnair voisi hyötyä valtion omistusosuuden vähentämisestä, liikenne- ja kuljetustekniikan professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillisestä yliopistosta sanoi tänään Ylen Aamu-tv:ssä.
Taloussanomat
11.2.2012 10:31
Kommentit 98

Valtion omistajaohjauksesta vastaava kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) sanoi torstaina, että valtio voisi vähentää omistusosuuttaan lentoyhtiö Finnairissa.

– Se voisi antaa Finnairille enemmän ketteryyttä yritysjärjestelyissä ja olisi ehkä imagoltaan houkuttelevampaa monien kumppaneiden silmissä, Mäntynen sanoi Ylen uutisten mukaan.

10:05Osake
-0,49 %
2,02
-0,01

Mäntysen mukaan esimerkiksi British Airways ja Lufthansa ovat täysin yksityisomisteisia ja toimivat hyvin markkinoilla.

Lentoliikenteessä käydään ankaraa pudotuspeliä. Mäntysen mukaan pelkistäen voi sanoa, että perinteisten valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi. 

Taloustiedot

– Finnairin uusi avaus on osoitus siitä, että yhtiöllä on vakaa aikomus pysyä vahvana yhtiönä.

Mäntysen mukaan Euroopan-liikenteen ulkoistaminen lisäisi reittitarjontaa ja laskisi lippujen hintoja.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (98)

Huono 0
1) Henkilöstöä maatoiminnoista pihalle ja hommat ulkoistetaan.
2) Sitten leikataan myynti- ja lentokoneväen palkkoja.
3) Lopetetaan pienten matkustajamäärien lennot
= Finnair on taas elinkelpoinen ja kannattava!
Rane
Suomella ei pitäisi olla mitään intressiä omistaa pelkästään tappiota tekevää lentoyhtiötä, pelkästä omistamisen ilosta. Ei kun myyntiin vaan.
Suomen lippu on jo puolitangossa,,, pysyvästi.
Tämä maa on menettänyt kymmenessä vuodessa KAIKEN mikä viittaa itsenäisyyteen.

Oletteko miehet valmiita ? Taistelemaan itsenäisen eusuomen puolesta ja uhraamaan henkenne sen eteen.
täti kyselee
´

Erikoista että valtiollisen yliopiston virkailija väittää valtiollisten yhtiöiden olevan jo menneisyyttä.

Kyllä nyt Brezhnev pyörii mausoleumissaan niin että kalina käy.
vänrikki S.
Vastuunkantohallitus voisi perustaa uuden instanssin kuten Sitra jolla ei myoskaan olisi mitaan tehtavia ei edes toimipaikkaaa( hyvat saastot).

Kuten tapana on, vain hyvapalkkaisia johtajanvirkoja jattielakkeilla olisi tarjolla. Kokoomushan on aina perustellut palkkiovirkoja ja bonuksia silla, etta Suomi tarvitsee hyvia veronmaksajia.

10,000 uutta "johtajaa" jotka eivat aiheuttaisi mitaan harmia toimillaan, piristaisivat talouden ja verotulot nousuun 40,000/kk keskipalkallaan.
Talonmies
Ay-punikit ovat sössineet Finnairin lahtikypsäksi.
Suomen lippu on jo puolitangossa,,, pysyvästi.
Tämä maa on menettänyt kymmenessä vuodessa KAIKEN mikä viittaa itsenäisyyteen.

Oletteko miehet valmiita ? Taistelemaan itsenäisen eusuomen puolesta ja uhraamaan henkenne sen eteen.

Tyypillistä tunnepitoista akkojen vouhotusta. Ottaa se taskulaskin karvaiseen käteen ja laskee mihin meillä on tulevaisuudessa varaa. Finskin kaltaisesta perusteiltaan terveestä yhtiöstä saa jo kuitenkin ihan merkittävän summan valtionvelkojenkin lyhentämiseen.
Suomella ei pitäisi olla mitään intressiä omistaa pelkästään tappiota tekevää lentoyhtiötä, pelkästä omistamisen ilosta. Ei kun myyntiin vaan.

Aina esitetään yksityistämistä jos halutaan kannattavuutta tai tehokkuutta. Ei omistuspohja tee kannattamattomuutta vaan yrityksen johdon toiminta.

Miksei valtionomistuspohjaisiin yrityksiin otettaisi sellaisia johtajia jotka haluaisivat yrityksen menestymistä. Tuntuu se oma palkkapussi ja omien intressiryhmien etujen ajaminen olevan tärkeämpää, ainakin joillekin johtajille ja hallituksille.

Kiina on hyvä esimerkki miten valtion omistamat yritykset hakkaavat yksityisetkin tahot.
Valtiolla on siellä vahva rooli ja maa menestyy, miksi ihmeessä?
rahan uusjako
Suomen lippu on jo puolitangossa,,, pysyvästi.Tämä maa on menettänyt kymmenessä vuodessa KAIKEN mikä viittaa itsenäisyyteen.Oletteko miehet valmiita ? Taistelemaan itsenäisen eusuomen puolesta ja uhraamaan henkenne sen eteen.Tyypillistä tunnepitoista akkojen vouhotusta. Ottaa se taskulaskin karvaiseen käteen ja laskee mihin meillä on tulevaisuudessa varaa. Finskin kaltaisesta perusteiltaan terveestä yhtiöstä saa jo kuitenkin ihan merkittävän summan valtionvelkojenkin lyhentämiseen.

Ehhei ne rahat menevät Kreikalle ja EU-tukiin.
Valtio myy kaiken pois ja ottaa lisää velkaa!
Yksikään Suomalainen ei tekisi työtä kiinan mallilla piste.
Valtion yhtiöitä vähennettävä jo kilpailun takia.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
Bryssel
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949