Unkarilainen lentoyhtiö Malev lopetti lentotoiminnan

EPA
Unkarilainen lentoyhtiö Malev lopetti lentotoiminnan
Valtio-omisteinen, unkarilainen lentoyhtiö Malev on pysäyttänyt kaikki lentonsa tänään kello 6 aamulla Budapestissä.
Taloussanomat
3.2.2012 11:32
Kommentit 24

Malevin kassavirtatilanne on kestämätön, koska palvelutoimittajat ovat menettäneet uskonsa yhtiöön ja EU-komissio on kieltänyt Unkaria antamasta lisää valtiontukea.

– Yhtiön hallitus on päättänyt, että Unkarin kansallinen lentoyhtiö lopettaa liiketoimintansa. Pyydämme anteeksi kaikilta matkustajiltamme, Malevin toimitusjohtaja Lorant Limburger sanoi tiedotteessa.

Malevilla on 60 miljardin Unkarin forintin eli noin 0,2 miljardin euron velat.

Euroopan hallitukset ovat yhä haluttomampia tukemaan lentoyhtiöitä, koska velkakriisin vuoksi valtioilla on menossa isoja säästöohjelmia. Espanjalainen Spanair lopetti lennot 27. tammikuuta, kun ei saanut enää tukea aluehallinnolta. Myös Ruotsissa, Irlannissa, Portugalissa, Puolassa ja Tšekissä ollaan harkitsemassa valtiontuen pienentämistä.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenRyanair nosti tulosennustettaan (30.1. 11:20)
UutinenLatvia syytää rahaa Air Balticiin (14.12.2011 12:21)
UutinenAir Baltic alkaa myydä autoja lennolla (12.12.2011 21:07)
UutinenLatvia kansallisti Air Balticin (1.12.2011 11:19)
YrityksetMalev
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (24)

Huono 0
Unkarilaisen lentoyhtiön Malevin, uusin mainos! KÄVELLEN OLISITTE JO PERILLÄ.
Kääk!
Huono 4
Kauan SE kestikin.
Buhahhah
Huono 4
Pian lennot maksavat maltaita.Halpamatkat ovat tiensä päässä.
Nyt minä ja muut pikkutuloiset,käytä viimeinen mahdollisuus etelänlomaan.
PÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ
Huono 1
Olisi toivottavaa että kaikki eurooppaliset yhtiöiden valtiolliset omistajat lakkaisivat tukemasta yhtiöitä ja siten ala tervehtyisi. Lentojen hinnat nousisivat todellisia kustannuksia vastaaviksi.
Euroopan hallitukset ovat yhä haluttomampia tukemaan lentoyhtiöitä, koska velkakriisin vuoksi valtioilla on menossa isoja säästöohjelmia.

Juuri näin. Euroopan hallitukset tukevat vain pankkeja.
muulla ei ole tulevaisuutta
Pian lennot maksavat maltaita.Halpamatkat ovat tiensä päässä.
Nyt minä ja muut pikkutuloiset,käytä viimeinen mahdollisuus etelänlomaan.

Etelänlomat on yliarvostettuja. Sieltä ei saa muuta kun vatsataudin, joudut ryöstetyksi ja aurinko polttaa ihon rakkuloille.

Kotimaassa on kalliilla ostetut seinät joten paras pysytellä vaan kiltisti niiden sisäpuolella jotta saa vastinetta koko rahalle.
Huono 1
Pian lennot maksavat maltaita.Halpamatkat ovat tiensä päässä.
Nyt minä ja muut pikkutuloiset,käytä viimeinen mahdollisuus etelänlomaan.

Etelänlomat on yliarvostettuja. Sieltä ei saa muuta kun vatsataudin, joudut ryöstetyksi ja aurinko polttaa ihon rakkuloille.

Kotimaassa on kalliilla ostetut seinät joten paras pysytellä vaan kiltisti niiden sisäpuolella jotta saa vastinetta koko rahalle.

Ja jos ei saa vatsatautia, saa sukupuolitaudin.
M
Huono 3
Pian lennot maksavat maltaita.Halpamatkat ovat tiensä päässä.Nyt minä ja muut pikkutuloiset,käytä viimeinen mahdollisuus etelänlomaan.
taidanpa lentää Easyjetillä Budapestiin maaliskuussa. Halpamatkat eivät ole tiensä päässä - liian kalliit lentoyhtiöt ovat. Tulevaisuus on isojen volyymien yhtiöitten jotka saavat tehokkaasti koneet täyteen. Tulevaisuus on myös niitten lentoyhtiöitten jotka hankkivat biopolttoaineilla kulkevaa kalustoa - jos menee tiukaksi öljyn kanssa.
Finnair ei toteuta muuten kumpaakaan joten Finskin kohtalo on sama kuin Malevin. milloin - se sattuu varmaan samaan ajankohtaan kun Kreikka lopettaa maksamisen ja suomalaiset joutuvat kreikan velkakirjojen maksumiehiksi.
Berliininmunkki
Huono 0
Kyllä kirpasee kun sattuu omalle kohdalle... juuri pari viikkoa sitten varattiin koko perheelle lennot Keski-Eurooppaan Malevilla pääsiäiseksi. Miten mahtaa käydä.
Voihan Malev
Huono 1
Euroopan lentoliikennettä vaivaa krooninen ylikapasiteetti, joka johtuu opportunistisista taivaanrannanmaalareista. Yhä uusia lentoyhtiöitä perustetaan ja jokaisella on aina hirmuiset laajentumissuunnitelmat yhdistettynä puoli-ilmaisiin lipun hintoihin. Järkevien ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei moinen ole kestävällä pohjalla ja tällaiselta yhtiöltä ostamiseen liittyy riskejä.

Ongelma on myös näille uusille tulijoille myönnettävät jatkuvat tukiaiset. Aluehallinnot tukevat yhteyksien syntyä eri keinoin, millä omalta osaltaan rapauttavat perinteisten verkostolentoyhtiöiden toimintamahdollisuuksia.

Suomenkin lentoverkoston rapautuminen on osaltaan tämän tukiaisterrorismin uhri. Jos halpalentoyhtiöille annetaan tukea, miksi perinteisten yhtiöiden pitäisi liikennöidä ilman?
SH
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949