Yle: VR saa rahtikilpailijoita ensi vuonna
VR-Yhtymä on saamassa ensimmäiset kilpailijat rautateiden tavaraliikenteeseen ensi vuonna, kertoo Yle uutiset. VR:n haastajiksi on ryhtymässä ainakin kaksi yksityistä rautatieoperaattoria.
Imatralla toimiva Ratarahti jättää toimilupahakemuksensa liikenne- ja viestintäministeriöön tammikuussa, Yle kertoo. Yhtiö haluaa liikennöidä puutavaraa ja valmistuotteita kuljettavia tavarajunia Imatran alueen terminaaleissa.
Pieksämäkeläisen Proxion Trainin toimialue on koko Suomi. Se aikoo haukata Suomen rautatierahdista 10 prosentin markkinaosuuden.
Ylen mukaan tavaraliikenteen käynnistymistä hidastaa pula sopivasta kalustosta. Uuden veturin tilaaminen vie muutaman vuoden ja käytetty kalusto täytyy muuttaa vastaamaan Suomen muusta Euroopasta poikkeavaa raideleveyttä.
Suomen rautateiden tavaraliikenne avautui kilpailulle vuonna 2007.
∇ Mainos ∇












