Kirjaudu ▼
 

AL: Humppilaan suunnitteilla uusi mannertenvälinen lentokenttä

Humppilan kunta suunnittelee lentokentän rakentamista kansainväliseen rahtiliikenteeseen. Kentän ja rahtiterminaalien kustannusarvio on 200 miljoonaa euroa, Aamulehti kertoo.
Taloussanomat
29.11.2011 16:30
38

Kentästä kaavaillaan Suomen pääkenttää tavaralentoliikenteessä Euroopan ja Aasian ja Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä.

Hämeen maakuntahallitus hyväksyi viime viikolla maakuntakaavan ehdotuksen, jossa on kenttävaraus. Maakuntavaltuusto käsittelee asiaa keväällä. Kenttä sijoittuisi Turku-Tampere rautatien ja 2-tien läheisyyteen.

Hanke on tarkoitus rahoittaa kokonaan yksityisillä varoilla, Humppilan kunnanjohtaja Esko Tonteri kertoo Aamulehdessä. Keskusteluja on käyty myös sellaisten yhtiöiden kanssa, jotka eivät vielä lennä Suomeen.

Tonterin mukaan kenttä työllistäisi noin 80 henkilöä, jonka päälle tulevat logistiikkakeskuksen työpaikat. Kenttä voisi ripeimmillään olla valmis 2020.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Esko Tonteri
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (38)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kun Humppilan Matti maailman osti
vai mikäs se elokuva 29.11.2011 16:41

Anonyymi
Malmin siivekkäät ruohonleikkurit voisi myös passittaa Humppilaan.
Nimetön 29.11.2011 16:42

Anonyymi
Niinpä, minkä takia Kiinalaiset ja Jenkit lennättäisivät rahtinsa ensin Humppilaan kun markkinat ovat kuitenkin Keski-Euroopassa. Ehkä he lennättävät ne suoraan markkinoiden ytimeen ilman välilastausta Humppilassa.
Ihmetellä sopii tätä 29.11.2011 16:43

Anonyymi
Jos ulkomaalaiset rahoittaa niin aivan vapaasti. Saataisi varmasti nopeasti kiinatavarat Suomeen, kun sieltä niin paljon tilataan. Jos verorahoja aletaan tuhlaamaan vaikkapa mutkan kautta niin asia on aivan eri.
Nimetön 29.11.2011 16:48

Anonyymi
Jotenkin pitää tienata.
Nimetön 29.11.2011 16:51

Anonyymi
No kyllähän se aika hyvä paikka aasian ja euroopan väliselle hubille olisi.
Nimetön 29.11.2011 16:52

Anonyymi
Ehkäpä sen takia aasialaiset ja jenkit lennättäisivät tavaransa ensin ISOILLA koneilla Humppilaan ja siitä eteenpäin pienemmillä koneilla. Keski-Euroopan ilmatila alkaa olemaan melko täynnä ja sielläkin on monia kenttiä suljettu asukkaiden valitusten takia.
Miettikääpä sitä... 29.11.2011 17:03

Anonyymi
Aikamoista utopiaa tämä meininki. Valmista aikaisintaan 2020? 8 vuotta? Missäköhän kunnossa Suomen EU (osa)valtion maailmantalous & teollisuus tuolloin on? ;)

Alkoi kiinnostamaan, onko tällä jotain oikeata totuuspohjaa, ja katselin hankkeen sivuja:

http://www.hea.fi/etusivu/

Heti etusivulla Silmiin pisti tämä:

Yritysten, asiakkaiden, osaajien ja logistiikka-toimintojen sijoittuminen samalla alueelle vähentää energiakäyttöä, lisää tehokkuutta,
tuo kustannussäästöjä, lisää turvallisuutta ja mahdollistaa tietojärjestelmien uudenlaisen käytön.


Onkohan Humppilassa, tai sen lähiympäristössä, tällä hetkellä mitään varteenotettavaa vientiperusteista toimintaa? Tai tuontia sen puoleen? Ja mitä tuo tietojärjestelmien uudenlainen käyttö on? 8 vuoden päästä siis? Osaako tuohon oikeasti kukaan vastata? Tähän asti myös logistiikkatoiminnot on pitkälti sijoittuneet ekotehokkaasti kehä-3:n varteen, jos katsotaan logistiikkakeskuksia - sieltä kun löytyy myös työvoima. :D
Aapo 29.11.2011 17:10

Anonyymi
On täälläkin hölmöä porukkaa, tietenkin koska puolutusmäärärahoja leikataan tällä Naton rahoittamalla kentällä Suomen maapuolustus astuu Uuteen Maailmanjärjestykseen.
T. Koko kansan Sauli 29.11.2011 17:12

Anonyymi
Nyt äkkiä ostamaan kaikki Humppilan asunnot sijoitusasunnoiksi!!!
koronkiskuri 29.11.2011 17:19
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä