Kirjaudu ▼
 

Lentoyhtiö pyysi matkustajilta rahaa kesken matkan

Lehtikuva
Lentoyhtiö pyysi matkustajilta rahaa kesken matkan
Itävaltalaisen lentoyhtiön matkustajat joutuivat tällä viikolla hämmentävään tilanteeseen. Lento Intiasta Britanniaan keskeytyi Wieniin, ja henkilökunta pyysi matkustajilta rahaa polttoaineen ostamiseen.
Taloussanomat
18.11.2011 10:20
47

Comtel Airin lento Intiasta Birminghamiin Britanniaan pysähtyi tällä viikolla Wieniin, koska lentokone piti tankata. Laskeutumisen jälkeen henkilökunta pyysi matkustajilta 22 000 puntaa (hieman alle 26 000 euroa), jotta polttoaine ja lentokenttämaksut saadaan maksettua, kertoo BBC.

– Jos ei ollut käteistä, poistuimme koneesta yksitellen ja kävimme nostamassa rahaa, kertoo lennolla ollut nainen.

Comtel Airin johtaja Bhunpinder Kandra sanoo kuulleensa asiasta.

– Niin ei olisi pitänyt tapahtua ja yritän selvittää, miksi niin tapahtui. Ihmisille maksetaan heidän rahansa takaisin, Kandra sanoo BBC:lle.

Comtelin viikonlopuksi suunnitellut lennot on nyt peruttu.

∇ Mainos ∇
Yritykset Comtel Air
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (47)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Oikein teille.
Finnair 18.11.2011 10:24

Anonyymi
Näin voi käydä kun halvalla matkustaa halpalentoyhtiöillä...
Nimetön 18.11.2011 10:26

Anonyymi
Tuossahan on Finnairille ilmainen idea firman kannattavuuden parantamiseksi. Tuolla perusteella lentolippujen hintaa voidaan ihan vähän laskeakin, kun asiakkaat maksavat polttoaineesta erikseen.
Nimetön 18.11.2011 10:31

Anonyymi
Q-setus Savolaisittain.
Nimetön 18.11.2011 10:33

Anonyymi
Oikein teille.


Varo vaan, Finnair ottaa tuollaisen rahastuksen käyttöön ennen kuin arvaatkaan.
Nimetön 18.11.2011 10:33

Anonyymi
eikö se ollut meksikossa tai jossain missä vangeilta poritään 100 euroa yöltä kun he ovat vankeina vankilassa
mixu 18.11.2011 10:35

Anonyymi
Tässäpä oivallinen vinkki Merja Kyllösellekin. Ja vielä kilometrikorvaukset autonkäyttäjiltä valtiolle ja silta- ja tietullit käyttöön, muuten matka seis.

Muuten olisi ollut parempi pyytää sitä rahaa lentomatkustajilta koneen ollessa vielä ilmassa sillä verukkeella, että saatamme selvitä perillekin tällä polttoainemäärällä, mutta varmepaa olisi jos antaisitte pensarahaa, jotta saamme käydä Wienissä tankilla.
Kängi-Kustaa 18.11.2011 10:36

Anonyymi
Ei kuitenkaan imetty kerosiinii naapurikoneen tankista, että ihan rahalla yritettiin ostaa:)
JR 18.11.2011 10:38

Anonyymi
Kertoo jotain yhtiön tilasta jos kone pitää tankata käteisellä.
Nimetön 18.11.2011 10:40

Anonyymi
´

Intiassa maan tavat eroavat omistamme. On aivan tavallista että taksi tai autoriksa kurvaa bensapumpun viereen ja kuski pyytää asiakkaalta rahaa tankin täyttöä varten. Mutta loppulasku onkin vain kymmenesosa meikäläisistä hinnoista.

Verojen maksajien takaamana Finskillä on tietysti AAA-luottoluokitus jonka turvin kerosiinia saa velaksi missä päin maailmaa tahansa. Valtiollinen Finnair rahastaa osakeantien avulla niiltäkin verojen maksajilta jotka eivät milloinkaan lentokoneeseen kiipeä.
vänrikki S. 18.11.2011 11:08
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä