Finnairin matkatavarankäsittely siirtyy Baronalta Swissportille
Lentoyhtiö Finnair on sopinut sveitsiläisen lentoasemapalveluihin erikoistuneen Swissportin kanssa matkatavara- ja asematasopalvelujen siirrosta Helsinki-Vantaalla joulukuun alusta lähtien.
Sopimus on viisivuotinen. Neuvotteluista kerrottiin syyskuun puolivälissä. Aikaisemmin Finnair on ostanut vastaavat palvelut Barona Handlingilta. Yhtiö pyrkii näin saamaan maapalvelunsa aiempaa halvemmalla.
– Yhteistyön tavoitteena on entisestään parantaa matkatavarankäsittelyn ja asematason palveluiden laatua, nopeutta ja kustannustehokkuutta, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen tiedotteessa.
Barona Handlingin työntekijät siirtyvät Swissportin palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä.
Finnairin tavoitteena on kasvattaa Aasian liikenteensä 74 viikoittaisesta lennosta noin 140 lentoon ja tuplata Aasian liikenteen liikevaihto vuoteen 2020 mennessä.

















Kommentit (36)
Mutta minkäs teet, kun ainoa kriteeri tuntuu talon johdolla olevan se, että mahdollisimman halvalla pitää saada...
No ei kai silla enaa eroa ole, kun eivat Finskin palveluksesss ole kuitenkaan.
Ei voi menettaa ilmaisia lentolippuetuja toiseen kertaan =D
Toivottavasti Swissport karsii kaikki laiskat ja vanhat Finnarin kulit pois palkkalistoilta.
- työntekijät ulkoistetaan ja samalla ns. vähennetään alkuperäisen yhtiön kuluja. Mieluiten maksetaan toiselle firmalle enemmän, jotta ottavat vanhat työntekijät.Samalla tapetaan ns. sitoutuneisuus, jota johtajien kohdalla pidetään yllä ylisuurilla palkkioilla.
- kun homma ei toimi, niin vaihdetaan firmaa, jonka palvelukseen työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä
Lopputulos on huonosti motivoitunutta henkilöstöä, joka ei ole Finnairin palveluksessa, mutta jonka kulut+välifirman voittomarginaalin maksaa Finnair.
Mikä muuttui ? Kustannukset nousi, mutta omat henkilökulut pieneni ja lisäksi homma takkuaa.
Lakolla vaurautta ja parempi liksa
Joo, Swissportin pitäisi nyt mennä lakkoon.