Kirjaudu ▼
 

Ryanair suunnittelee: 50 konetta lisää Skandinavian-reiteille

EPA
Ryanair suunnittelee: 50 konetta lisää Skandinavian-reiteille
Ryanair aikoo kasvattaa matkustajamääriään nykyisestä noin 70 miljoonasta 130 miljoonaan kymmenen vuoden aikana. Merkittävimmät kasvumahdollisuudet yhtiön pääjohtaja Michael O’Leary näkee Skandinaviassa ja Itä-Euroopassa, Financial Times kertoo.
24.10.2011 15:44
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Financial Timesin haastattelussa O’Leary suunnitteli, että Skandinaviassa lentää jatkossa viisikymmentä Ryanairin konetta enemmän kuin nyt. Itä-Eurooppaan panostettaisiin sata konetta lisää.

Yhteensä yhtiö suunnittelee ostavansa tulevan kymmenen vuoden aikana 200–300 konetta. O’Leary kertoo hankintojen ajoittuvan vuosiin 2015–2021. Keskusteluja käydään yhdysvaltalaisen Boeingin, kiinalaisen Comacin ja venäläisen Irkutin kanssa.

Osa ostoista korvaisi Ryanairin nykyistä kalustoa, mutta O’Leary arvioi koneiden määrän myös kasvavan nykyisestä kolmestasadasta viiteensataan.

O’Leary lisäsi, että Ryanair voi maksaa osinkoa kahdesti ennen uutta konetilausta. Yhtiö jakoi osinkoa ensi kerran viime vuonna 500 miljoonan euron edestä.

∇ Mainos ∇
24.10.2011 15:44
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Ryanair

Kommentit (31)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Öhh, totanoin, mites Ryanair laskee peak oilin vaikuttavan lentomatkustamisen hintaan ja määrään?
Anonyymi: Never heard? 24.10.2011 15:53

Anonyymi
Ryanair rules :) Olen käyttänyt ja aion jatkossakin käyttää sillä en ole valmis maksamaan "palvelusta" kiskurihintoja otetaan nyt vaikka tuo Finnair esimerkiksi joka ei ole saanut kustannussäästjä sille tasolle että vaikkutaisi juurikaan asikkaan lippujen hintoihin.
Anonyymi: Tuhansia kilometrejä 24.10.2011 16:00

Anonyymi
Ehdotuksia:
Malmi-Kittilä
Malmi-Rovaniemi
Lappeenranta-eurooppa
Lappeenranta-aasia
Anonyymi: halvoilta kentiltä p 24.10.2011 16:07

Anonyymi
Seisomapaikka, ikkunapaikka lisähinnasta ja 300 grammaa saa olla matkatavaraa mukana. Lipunhinta painoindeksin mukaan...
Anonyymi: Low Cost 24.10.2011 16:09

Anonyymi
Lainaa lainan päälle..sillä konstilla vielä mennään..ja tämä ryanair oli kotoisin sieltä Irlannin "veroparatiisista"..
Anonyymi: Pääasia, että valkoj 24.10.2011 16:16

Anonyymi
Ehdotuksia:
Malmi-Kittilä
Malmi-Rovaniemi
Lappeenranta-eurooppa
Lappeenranta-aasia


se voi olla, ettei toi 737 taivu hirveän helposti tohon malmille...vai mitä luulet?
Anonyymi: Nimetön 24.10.2011 16:17

Anonyymi
Ehdotuksia:
Malmi-Kittilä
Malmi-Rovaniemi
Lappeenranta-eurooppa
Lappeenranta-aasia


Malmin kenttä on pikaisesti otettava kaupallisen reittilentoliikenteen käyttöön. Vertaa Tukholma tai Lontoo...tietyille konetyypeille on todella hyvin tilaa näillä city-kentillä. Ja ne muutamat rutisijat jotka aikoinaan saivat puoli-ilmaiseksi talonsa kentän laidalta...muuttakaa jonnekin. Yhteinen etu jyrää parin narisijan.
Anonyymi: Janssen 24.10.2011 16:19

Anonyymi
Ehdotuksia:
Malmi-Kittilä
Malmi-Rovaniemi
Lappeenranta-eurooppa
Lappeenranta-aasia
halvoilta kentiltä pitkälle, pienillä koneilla


Eikun Räyskälä Kittilä
Räyskälä Rovaniemi
Anonyymi: Räyskälä sopivan läh 24.10.2011 16:20

Anonyymi
Siellähän sitten lennätte seisomapaikoilla henkilökunnan syleksiessä päälle ja irvaillessa.

Meillä päin lomalennotkin hoituvat finskin bisneksessä.
Anonyymi: Nimetön 24.10.2011 16:27

Anonyymi
Ehdotuksia:Malmi-KittiläMalmi-RovaniemiLappeenranta-eurooppaLappeenranta-aasiahalvoilta kentiltä pitkälle, pienillä koneillaEikun Räyskälä KittiläRäyskälä Rovaniemi
Eiku Immola Imatralta. Se kenttä ja Kuhlmeyn eskadroona pelasti Suomen 1944 ! Nyt tuho näyttää tulevan yhtä varmasti...
Anonyymi: Nimetön 24.10.2011 16:36
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

26.9. Tutkimustulos sysäsi lääkefirman kurssin nousuun – epileptikkolapset saivat apua kannabislääkkeestä
26.9. Ranskassa radikaali askel: Varoitusvärit elintarvikkeisiin
26.9. Draghilla on Britannialle tiukka viesti: Ei erivapauksia
26.9. Liike-elämän huippukonferenssi yllätti – tarjoaa vain kasvisruokaa
26.9. Kahvin hinta pomppasi – johtuu isosta muutoksesta säässä
26.9. Trumpin ja Clintonin yhteenotto saattaa heiluttaa kursseja
26.9. Pienemmät katteet, halvemmat tilat – näin Auto-Bil aikoo painaa autojen hintoja
26.9. Arvio: Saksa kyllä pelastaa Deutsche Bankin
26.9. Digitoday Ensimmäistä kertaa Suomessa: Huijari lähetti haittaohjelman ja soitti perään
26.9. YIT hakee kasvua kaupungeista
26.9. Nyt paukkui ennätys – Deutsche Bankin kurssi sukelsi pohjiin
26.9. Algeria: Öljymarkkinat ovat nyt paljon kriittisemmässä tilassa
26.9. Pörssi pakkasella – YIT nousee
26.9. Suursijoittajat kannustavat elintarvikejättejä vaihtamaan lihan kasviproteiiniin
26.9. Elop: Kauteni Nokian johdossa osui harvinaiseen ajanjaksoon
26.9. Kansainväliset pk-yritykset uskovat suhdanteiden parantuvan
26.9. Konecranes ja Kito purkavat allianssinssa
26.9. Digitoday Pelottava löytö: Uusi iOS aiempaa turvattomampi
26.9. Saksalaisyritykset yllättivät: näkymät huomattavasti odotuksia paremmat
26.9. Baswaren toimitusjohtaja vaihtuu
26.9. Vähittäiskauppa kasvoi elokuussa
26.9. Kahvilaa toimistona pitävät käyvät kalliiksi – osa luopunut wifistä
26.9. Digitoday Snapchat muutti nimensä ja julkisti videokuvaavat aurinkolasit
26.9. Suomeen tulee uusi autokauppaketju – "Hinnoittelu poikkeuksellisen aggressiivista"
26.9. Verottaja muistaa tällä viikolla: Yli 330 000 asiakkaalle kolahtaa postiin maksumuistutus
26.9. Asuntorakentaminen matkalla ennätyslukemiin pk-seudulla
26.9. Yle: Kyläläiset halusivat pitää pankkiautomaattinsa –"Pennosia raavittu kasaan kunnioitettavalla tavalla"
26.9. Ilta-Sanomat Poika ei saanut perinnöstä edes lakiosaa – 9 tapausta, joissa perillistä odotti yllätys
26.9. Miksi pätkätyö ei kelpaa työttömille? "Jos työllistää opiskelijan, pääsee helpommalla"
Asiakastieto

Yhteistyössä