Finnair varoittaa tappioista: Liikematkailu hiljeni

Lehtikuva
Finnair varoittaa tappioista: Liikematkailu hiljeni
Lentoyhtiö Finnair antoi tulosvaroituksen. Erityisesti liikematkailu on ollut odotettua heikompaa lomakauden päätyttyä. Myös rahtiliikenne on hiljentynyt.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
7.10.2011 10:00
Kommentit 24

Lentoyhtiö Finnair varoittaa viimeisen vuosineljänneksen tuloksensa jäävän aiemmin ennakoitua heikommaksi ja vuoden jälkipuoliskon tuloksen sen vuoksi jäävän lievästi tappiolliseksi. Yhtiö on aiemmin odottanut toiselta vuosipuoliskolta voitollista tulosta.

Finnair arvioi, että toisen vuosipuoliskon tulos on kuitenkin ensimmäistä vuosipuoliskoa parempi.

11:48Osake
-0,49 %
2,02
-0,01

Kolmannen vuosineljänneksen tulos on alustavien tietojen mukaan voitollinen, Finnair kertoo tiedotteessaan.

Finnairin mukaan etenkin liikematkustuksen ennakkovaraukset erityisesti Suomessa ovat kehittyneet odotettua selvästi heikommin Euroopan lomakauden jälkeen eikä niiden merkittävä piristyminen viimeisellä neljänneksellä näytä todennäköiseltä.

Taloustiedot

Myös Finnairin rahtiliikenteen kannattavuus on laskemassa rahdin hintatason ja kysynnän laskun myötä. Yhtiön lomamatkaliiketoimintaa harjoittava tyräyhtiö Aurinkomatkat kärsii puolestaan edelleen alan ylitarjonnasta.

– Kannattavuuden parantaminen edellyttää yhtiöltä pikaisten säästöjen lisäksi rakennemuutoksia, joiden toteuttamiseen Finnair on vahvasti sitoutunut, toimitusjohtaja Mika Vehviläinen sanoo tiedotteessa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenFinnairilta raju tulospudotus (27.10.2011 10:30)
UutinenFinnair irtisanoo – 155 ulos (29.9.2011 16:05)
UutinenFinnair avaa reitin Dubrovnikiin (28.9.2011 11:14)
UutinenFinnair: Tuhlaus ei voi jatkua (5.8.2011 09:57)
YrityksetFinnair
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (24)

Huono 2
Tikusta asiaa. Q3 on plussalla mutta yhdessä nelosen kanssa eivät ehkä ihan riitä nostamaan koko vuotta voitolliseksi. Velvollisuuksia täytetään nyt tunnon tarkasti. Ehkä jopa läpinäkyvän tarkasti...?
Ventura
Huono 3
Tarvitaanko Suomessa tällaista rahareikää? Olisiko parasta tällekin tehdä Elcot ja laittaa lappu luukulle? Koneista saisi vielä jotain, jos ehtii myydä ennen laman syvenemistä.
Ei enää hyvää rahaa huonon perään!
Onneksi politiikot elvyttavat kaymalla paivittain Brysselissa "tarkeissa" ja "valttamattomissa" neuvotteluissa.

Aikoinaanhan EU-meppi Heidi Hautala lensi lahes paivittain Brysseliin kuten moni muukin meppi ja tienasi joka lennosta tuhannen pari ylimaaraista.
Talonmies
Huono 4
Tarvitaanko Suomessa tällaista rahareikää? Olisiko parasta tällekin tehdä Elcot ja laittaa lappu luukulle? Koneista saisi vielä jotain, jos ehtii myydä ennen laman syvenemistä.

Finskin Aasia-liikenne on voitollista ja siellä on edelleen valtava kasvupotentiaali. Finnairin uusin kulukuuri kohdistuu juuri konsernin tukitoimintoihin, joita karsimalla toimintaa voi tehostaa paljonkin. Olisiko aika hieman tarkentaa niitä näkemyksiä asioista? Itse toivon ja uskon Finnairin strategiaan ja toivon hartaasti, että po firman tavoite Aasian suhteen seuraavan 10 vuoden aikana toteutuu. Jos niin käy, luvassa on satoja työpaikkoja lisää Suomeen.
Sinivalkoisin siivin Aasiasta Eurooppaan.
Huono 2
Ja suunta tuleee myös ensivuonna tarttumaan lomamatkailuun (charter),olisi syytä aloittaa YT-neuvottelut vähintään 90pv lomautuksista tammikuusta 2012 alkaen lentävän henkilökunnan kanssa.
Huono 0
Finnairin pitäisi löytää sopivat partnerit Euroopan ja Suomen liikenteeseen. Rakenteiden uudistaminen ei ole koskaan kivaa, mutta jotenkin se aina tapahtuu. Jobsia mukaillen "jonkun kuolema antaa uusille tilaa".
pelle
Huono 6
Illaksi konkurssiin!
Finnair
Se loppu tämä peli...
Lentobussien kuljettajien palkkoihin ja etuihinhan ei kosketa, kaatukoon vaikka firma ennen sitä.
Veronmaksajien omistama firma konkkaa
Huono 3
Olisi kannattanut myydä koko putiikki, silloin kun siitä vielä jotain olisi saanut. Tässä käy vähän niinkuin valtio-omisteisen Telen myynti ruotsalaisille, myydään vasta kun hinta on pohjalla.

KTM ei ole näiden valtioyhtiöiden myynnissä tehtäviensä tasaolla.
olisi myyty pois
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 18
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

11:42OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949