Isoille autoille ehdotetaan kovempaa verotusta
Trafi on laatinut kaksi mallia (pdf-linkki), joista toisessa korotus tuottaisi 90 miljoonaa euroa ja toinen 180 miljoonaa euroa lisää nykyiseen ajoneuvoverokertymään.
Suomen autoista noin 70 prosenttia päästää 141–200 grammaa kilometrillä. 111–200 grammaa päästävien ryhmässä veronkorotus alkaisi tuntua selvemmin.
Esitys liittyy hallitusohjelman mukaiseen tavoitteeseen korottaa ajoneuvoveroa tukemalla joukkoliikennettä ja autokannan uudistumista sekä suosimalla vähäpäästöistä ajoneuvoteknologiaa.
Uusien autojen hiilidioksidipäästöt ovat EU-maissa keskimäärin 140,3 grammaa kilometrillä. Suomessa päästöt ovat 149,6 grammaa, kun ne ovat esimerkiksi Portugalissa 127,3 ja Tanskassa 126,6 grammaa kilometrillä.
EU:n tavoite on päästä 130 grammaan vuonna 2015 ja 95 grammaan kilometrillä vuonna 2020. Tavoitteen saavuttaminen on Suomessa vaikeaa, koska 130 grammaa tai sen alle päästäviä autoja on täällä vain kuusi prosenttia autokannasta.
Veronkorotukset tuskin saavat ihmisiä luopumaan autoilusta, sillä Trafin tänä vuonna teettämän tutkimuksen mukaan yli puolet autoilijoista on valmis maksamaan jopa yli 500 euroa ajoneuvoveroa vuodessa. Miehistä joka kolmas voisi maksaa yli tuhat euroa vuodessa ennen kuin luopuisi yksityisautoilusta.













