VR parantaa Pendolinojen talvensietokykyä
VR ja junanvalmistaja Alstom Transport aloittavat kolme vuotta kestävä Pendolino-junien tekniset muutostyöt. Muutostöillä Pendolinolla matkustamisesta pyritään tekemään luotettavampaa, nopeampaa ja täsmällisempää erityisesti talvisin, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Pendolinon muita junia nopeamman ajon mahdollistaa junassa käytettävä kallistusjärjestelmä. Nyt aloitettavilla muutostöillä kallistusjärjestelmää parannetaan kestämään paremmin lunta ja jäätä. Junien alusrakenteisiin asennetaan sulatusputket jäästä ja lumesta eroon pääsemiseksi. Myös alusrakenteen talvikestävyyttä parannetaan.
Junayhdistelmien myötä
vähemmän vaihtoja ja nopeampia vuoroja
Muutostöissä Pendolinojen keuloihin vaihdetaan lisäksi uudenmalliset kytkimet, joiden avulla kaksi Pendolino-junayksikköä voidaan kytkeä nopeasti yhteen kesken matkan Tampereella, Kouvolassa ja Seinäjoella.
Muutoksen johdosta useammalta paikkakunnalta voi matkustaa nopeammin ja ilman junanvaihtoa Helsinkiin. Yhteenkytkentämahdollisuudella saadaan lisättyä matkustajapaikkoja vilkkaimmille väleille ja suosituimpiin aikoihin. Lisäksi muutos purkaa ruuhkaa Helsingin ratapihalla.
Uudessa, kaksi kuusivaunuista junayksikköä käsittävässä junassa tulee olemaan 300 paikkaa. Tähän saakka Pendolinojen yhteenkytkentä on ollut mahdollista vain junan lähtöpaikkakunnilla.
Junien muutostyöt tehdään pääasiassa vuosina 2012–2014. Muutosten kokonaiskustannus on noin 10 miljoonaa euroa, josta VR maksaa noin puolet. VR:n kalustoon kuuluu 18 Pendolino-junaa.











