Kirjaudu ▼
 

HS: Bensa kallistunee syksyllä

Lehtikuva
HS: Bensa kallistunee syksyllä
Autoilijoiden epäluulo uutta E10-bensiiniä kohtaan on nostamassa perinteisen, 98-oktaanisen bensiinin hintaa, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Taloussanomat
16.4.2011 10:38
96

Jos autoilijat eivät ala tankata uutta E10-bensaa autoihinsa nykyistä uskaliaammin, öljy-yhtiöt joutuvat nostamaan vanhan 98-bensan hintaa ennen pitkään, sanoo Öljyalan keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä Helsingin Sanomille.

Kuluttajat ovat olleet arkoja tankkaamaan autoihinsa uutta bensaa, sillä bensan ympärillä on pyörinyt vilkas huhumylly sen käyttöönotosta lähtien. Bensan on muun muassa väitetty lisäävän autojen bensankulutusta.

EU:n ympäristötavoitteiden tuomat jakeluvelvoitteet määräävät, että liikennepolttoaineiden sekaan on pantava kuusi prosenttia biopolttoainetta. Jakeluvelvoitteet täyttyisivät jo nykytilanteessa, jos E10:tä tankattaisiin enemmän. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että biopolttoainetta on lisättävä enemmän myös 98-oktaaniseen vanhaan bensaan, mikä nostaisi sen hintaa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (96)


Anonyymi
Oliko jollekin yllätys, että bensan hinta nousee? Minulle oli yllätys, että nousee vasta syksyllä, odotin, että heti.
Heh heh 16.4.2011 13:19

Anonyymi
P.i:llu
Nimetön 16.4.2011 13:20

Anonyymi
On se saatana kumma kun kaikki vaan kallistuu ja keksitään tekosyitä että voidaan nostaa hintoja. Nostakaa niitä palkkojakin samaan tahtiin! Ei tässä muka "hyvinvointi valtiossa" voi kohta asua kun ei rahat riitä. Hävetkää päättäjät!


Ei voi, kiitos Käteisen ja Minkin inflaatiopoliitikan. Euro menettää arvoaan kun sitä lainataan painetaan lisää jotta voidaan lähettää mm. Portugaliin. Aivan sama homma kuin usa:ssa dollarin kanssa.

Kohta saat ajaa peräkärryllisen seteleitä bensa-asemalle, eikä sittenkään riitä. Ja saat tehdä vaan pitempään ja pitempään töitä saman euromäärän eteen.
Äänestin tätä vastaa 16.4.2011 13:38

Anonyymi
Kun nykyinen LITKUHALLITUS ei saa suomiautoilijoita käyttämään litkua suosiolla niin he antavat raippaa ja nostavat 98E5 hinnan pilviin - arvatenkin reippaasti yli 2e litra syksyllä.
Buhahhah 16.4.2011 15:11

Anonyymi
Syksyllä tulee yhdistetty viina- ja bensiinikortti. Ja tietysti tämä yhdistelmäkortti on maksullinen, jo korttia haettaessa ja sitten vielä vuosimaksu ja kuukausimaksut erikseen ja päälle alvi ja leimavero ja lisätty energiavero.
verokeppiä tulee 16.4.2011 15:21

Anonyymi
Vieläkö uskotte ajavanne autoa syksyllä v. 2011 ?
minä en usko 16.4.2011 15:28

Anonyymi
"Vieläkö uskotte ajavanne autoa syksyllä v. 2011 ?"

Totta on tuo epäilys, autonne on takavarikoitu väärän polttoaineen (98E) käytöstä ja sitten kulutatte aikanne leipäjonossa seisoessa. Näin koska etusijan saa muille EU maille maksettavat tukirahat.
leipäjonossa tavataa 16.4.2011 15:32

Anonyymi
Jos bensan hinta nousee niin mepä puolitetaan ajot.Repikää siitä!
Tsuppi 16.4.2011 15:34

Anonyymi
E10 hintaa alemmas jos meinataan et sitä joku viitsis tankata. Nykyisillä hinnoilla kulutus ja litrahinta kompensoivat toisiaan ja on aivan sama kumpaa bensaa tankkaa, koska tankillisen hinta on sama.
Nimetön 16.4.2011 15:59

Anonyymi
Jos ei hyvalla niin pahalla, jos ei pahalla niin rahalla.


EI! Vaikutus kohdallani 0!
Ei auta mitään. 16.4.2011 16:02
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä