Yle: Polttoainekulujen nousu nostaa lentolippujen hintoja

Polttoaineiden kallistuminen vaikuttaa etenkin pitkien, mannertenvälisten lentojen hintoihin. Useat lentoyhtiöt ovat Ylen mukaan korottamassa lippujensa polttoainelisää lähiviikkoina.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
10.2.2011 07:28
Kommentit 17

Kotimaisista lentoyhtiöistä Blue1 on ilmoittanut ensimmäisenä nostavansa lentolipun hintaan sisältyvää polttoainemaksua. Blue1:n viestintäjohtaja Tom Christides sanoi Ylelle, että polttoainemaksu korotetaan kahden viikon sisällä 22 eurosta 27 euroon.

Finnairin johtajan Peter Gabrielssonin mukaan polttoaineen osuus kustannuksista on jo lähes kolmannes. Finnairin osalta hinnankorotuspaineita hillitsee jonkin verran yhtiön tekemät suojaukset, joilla se on varautunut lentokerosiinin hinnannousuun. Yhtiön odotetaan kertovan mahdollisista korotuksista lähiviikkoina.

11:35Osake
-0,49 %
2,02
-0,01

Lentokerosiini on kallistunut vuoden aikana lähes puolella ja oli viime viikolla lähes sata euroa barrelilta.

Matkatoimisto Kaleva Travel arvioi, että polttoainemaksun osuus voi olla lipun hinnasta olla jopa yli viidesosa. Esimerkiksi 584 euron hintaisesta bisnesluokan lentolipusta polttoainemaksun osuus on tällä hetkellä 44 euroa. Ensi kuussa lippu maksaa enemmän.

Taloustiedot

Suurista eurooppalaisyhtiöistä polttoainelisää ovat nostaneet ainakin Lufthansa, British Airways, Air France ja KLM. Esimerkiksi Lufthansan Bangkokin lennolla polttoainelisän suuruus on vajaat sata euroa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kaikki yhtiöt eivät peri polttoainemaksua. Esimerkiksi halpalentoyhtiöt Ryanair ja easyJet ovat vakuuttaneet, etteivät ne peri polttoainelisää.

Lisää Aiheesta
UutinenVaro näitä istuinpaikkoja lennolla (12.4.2011 14:12)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Ei saa riistolla polttoainetta siirtomaista.
Finnair antaa vääriä tiedotteita. Linkki: Kauppalehti
U. Loiste
Huono 1
Kai sen lomamatkan voi perua jos hinta nousee? Se kyllä ihmetyttää jos jo ostettujen matkojen hintoja nostetaan, eihä polttoaineen hinnan alennuskaan koskaan laske jo ostettuja matkoja.
Taidan lähteä mökille lomallani
Huono 2
"Lentokerosiini on kallistunut vuoden aikana lähes puolella ja oli viime viikolla lähes sata euroa barrelilta."

Puolella ei ole enää suomenkielessä hyväksytty muoto, vaan se pitäisi sanoa puolitoista kertaiseksi tai kaksinkertaiseksi.
Tuomas
Huono 3
Perhe Nousukas lentää Thaikkuun ja maksaa kohta 100e per nokka polttoaineLISÄÄ eli 400e (2400 mk), bonuksena vielä se että perheen vuoden hiilijalanjälki täyttyi kerralla, no luonto EI ainakaan kiitä?
No ostakoot hybriidin
Huono 0
Itse olen energiatehokkuutemme hoitanut mummon villasukilla, joiden kustannus jäänee euron paikkeille. Energiatehokkaiden talojen pakkoinvestoinnit ovat taas näitä rakennusteollisuuden loppaus huuhaita.
Rintamamiestalollinen
Huono 0
"Lentokerosiini on kallistunut vuoden aikana lähes puolella ja oli viime viikolla lähes sata euroa barrelilta."

Puolella ei ole enää suomenkielessä hyväksytty muoto, vaan se pitäisi sanoa puolitoista kertaiseksi tai kaksinkertaiseksi.

Olet oikeassa tuossa "puolella"-asiassa. Mutta aloin miettiä, että se ohje on oikeastaan aika yksioikoinen. Jos perusarvo onkin nykyinen eikä vanha hinta, niin ilmaus on ihan OK. Ja kun nykyisen hinnan kanssa eletään, niin se on jopa ihan fiksu sanonta.
Vanha hinta on puolet nykyisestä
Huono 0
Oikea ilmaisu = lentobensan hinta on NOUSSUT 50%.
Pisat olkaa tarkkana
Huono 0
"Perhe Nousukas lentää Thaikkuun ja maksaa kohta 100e per nokka polttoaineLISÄÄ eli 400e (2400 mk), bonuksena vielä se että perheen vuoden hiilijalanjälki täyttyi kerralla, no luonto EI ainakaan kiitä?"

Taas joku viherpiipertäjä valittaa, putsaa kenkäs niin ei jää niitä mustia jalanjälkiä matoille
Siivooja kiittää
Huono 0
Ei koske Annia.
Se kun lentää veronmaksajien piikiin.
Ilmastokin lentäessä saastuu, mutta mahtuuhan maailmaan savua.
veroja lisää
Huono 1
tämä on ihan hyvä, en ymmärrä miksi sen pitäisi olla jokin oikeus että kaikkien pitää päästä lentämään kaukomaille. Kun hinta nousee niin öljyä säästyy ja sitä riittää pidemmäksi aikaa meille rikkaille. Ei ole niin paljon ruuhkiakaan teillä kun p*rsaukisilla ei kohta ole varaa ajaa autoilla. Itse kuljen aina autolla, tälläiselää riistäjäkapitalistilla on siihen varaa
johtaja
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
Lontoo
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

11:30OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949