Näin sujui lentokenttäjoulu Pariisissa
Eniten lentokenttäjoulun viettäjiä oli Pariisissa, jossa vähintään 300 ihmistä nukkui lentokentällä jouluyön ja vielä useampi lähistöllä hotelleissa, joista viranomaiset olivat varanneet 3300 huonetta.
Jotkut itkivät matkapuhelimiinsa, kun Roissy Charles de Gaullen infotaulut kertoivat 400 lennon peruuttamisesta. Jotkut osallistuivat kentällä järjestettyyn jumalanpalvelukseen ja rukoilivat pääsevänsä lennolle.
Muutama hyväksyi ikävän tosiasian ja pyrki mahdollisuuksien mukaan nostamaan tunnelmaa: ihmisiä siemaili samppanjaa muovimukeista ja jouluateria improvisoitiin savustetusta lohesta, salaatista, kalapateesta ja juustokuutioista. Joulupukki jakoi karkkia ja leluja lapsille.
Samaan aikaan Ranskan viranomaiset ovat joutuneet tulilinjalle kyvyttömyydestään selvitä äkkinäisestä lumimyräkästä. Pariisissa iso ongelma oli sulatusaineen loppuminen, ja sitä yritettiin rahdata Saksasta ja Yhdysvalloista.
– Totta kai tunnen olevani vastuussa, Pariisin johtava lentokenttäviranomainen Pierre Graff sanoi televisiokanava LCI:lle.

















Kommentit (6)
Viime vuosien talouskasvu yhdistettynä lauhoihin talviin ----> tehokkuuden nimssä kaikki on mitoitettu enintään vesisadetta silmälläpitäen.
Jos isot kentät hankkivat kalustoa Suomen malliin, se näkyy aika äkkiä kenttämaksuissa - kun niille koneille pitää olla kuskit - satoi tai ei.
Se taas nostaa lentolippujen hintoja ja mikä urvellus siitä taas tuleekaan....