Ryanairin johtaja: 40 euron lippuhinta on kestämätön
Ryanairin toimitusjohtaja Michael O'Leary varoittaa, että lentoyhtiön halpojen lentojen käytäntö päättynee. O'Learyn mukaan yhtiö tarvitsee uuden toimitusjohtajan, kun kasvu hidastuu ja myöntää, että hänen kiistelty johtamistyylinsä ei sovi entistä kypsempään liiketoimintaan, The Guardian kirjoittaa.
Ryanairin suosio on sen halvoissa lennoissa, mutta O'Learyn mukaan lentolipun keskimääräinen 40 euron hinta on kestämätön. Lentoyhtiöllä on kustannuspaineita, kun se siirtyy suurempiin lentokenttiin suurempien matkustajamäärien houkuttelemiseksi ja sen on parannettava palveluitaan.
O'Leary sanoo jättävänsä toimitusjohtajan toimensa, kun yhtiön lentokoneiden vahvuus kasvaa neljäänsataan ja kasvu hidastuu kahteen tai kolmeen prosenttiin vuodessa.
Michael O'Learyn aikana Ryanair on muuttunut pienestä alueellisesta pelaajasta Euroopan suurimmaksi lyhyen matkan lentoliikennöijäksi. Lentoyhtiö kuljettaa vuosittain 73,5 miljoonaa matkustajaa 250 lentokoneellaan.

















Kommentit (30)
Ylikapasiteetti ei helpolla lopu, mutta lentojen hinnat kyllä nousevat - reippaasti.
Näyttää nykyisin hinnat pyörivän 60-100 euron välissä, yleensä lähempänä satasta per suunta. Eli se niistä halpalennoista.
Eli 50 euron lipun hinnalla pääsee jo hyville tileille.