Lentokone putoaa – anteeksi, ei putoakaan

Lehtikuva
Lentokone putoaa – anteeksi, ei putoakaan
Lentoyhtiö British Airwaysin lennolla Lontoosta Hongkongiin olleet matkustajat kokivat karmivia hetkiä yläilmoissa. Matkustajille ilmoitettiin koneen putoavan mereen. Kyseessä oli kuitenkin väärä hälytys, mutta matkustajat säikähtivät ihan oikeasti.
Reuters
3.9.2010 20:04
Kommentit 12

Tiistaina noin 275 matkustajaa British Airwaysin koneessa  kuuli viestin, jota jokainen lentomatkustaja pelkää: lentokone on putoamassa mereen.

Hätäkuulutus pääsi ilmoille koneen kaiuttimista kuitenkin vahingossa, eikä todellista vaaraa ollut. Matkustamohenkilökunta huomasi virheen pian ja riensi rauhoittelemaan matkustajia.

– Luulimme, että kuolemme kaikki, englantilainen Michelle Lord sanoi Sun-lehdelle.

Toisen matkustajan kuultiin päivittelevän, että hän ei voi kuvitella juuri mitään kamalampaa kuin sen kuuleminen, että lentokone on putoamassa.

Hässäkän aikaan kone lensi Pohjanmeren yllä.

British Airwaysin edustajan mukaan yhtiö tutkii parhaillaan, mistä virhe johtuu.

– Pyydämme anteeksi kyydissä olleilta matkustajilta turhan huolen aiheuttamisesta heille, yhtiöstä sanottiin.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenJumbojet muuttui hotelliksi (15.1.2009 20:45)
mainos

Kommentit (12)

Huono 0
vanha juttu..
T:Uusi Toimittaja
Huono 2
Tämän uutisen opettaman jälkeen olen priimus taloustieenlinjallani.
7
Huono 3
Onko Taloussanomien talousuutisetkin yhtä vanhoja kuin tämä joka muualla uutisoitiin jo alkuviikosta?
vanhat jutut
Huono 1
´

Kuvitelkaa millaisilla muilla kepposilla henkilökunta voi piristää pitkien lentojen turruttavaa tylsyyttä.
vänrikki S.
Huono 1
´

Olikohan kyseessä lentoemäntien keskinäinen vedonlyönti?
vänrikki S.
Huono 5
Tämän uutisen opettaman jälkeen olen priimus taloustieenlinjallani.

Ei sielä amiksessa mitään taloustieteitä opeteta.
Huono 1
Tämän uutisen opettaman jälkeen olen priimus taloustieenlinjallani.

Ei sielä amiksessa mitään taloustieteitä opeteta.

Väärin! Kyllä tässä Aallossa paiskitaan hommia valmistumisen suhteen. Löysääs dresmannin kravattias hieman ja ota rennosti.

ps. Vihdoinkin!!!!!! Ensimmäinen lähde graduuni!
7
Huono 2
Tämä uutinen on WANHA.
PÖÖ
Suomalainen olisi pettynyt, kun kone ei pudonnutkaan.
Suomalainen
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -24
Milano
Pilvistä, ja poutaa -3
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?

11:00OsakeOsake

Kurssi nousussaM-real B

graafi

1,88+2,17 %+0,04

KalenteriKalenteri

6.2.2012

Saksan tehdastilaukset joulukuulta 13:00  
 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949