"Olemme taivaan Lidl"
Halpojen lentojen vastineeksi Ryanair joutuu kehittelemään koko ajan uusia säästökeinoja.
Halpalentoyhtiön matkustajamäärä on huimassa kasvussa, ja yhtiö avaa koko ajan uusia reittejä. Esimerkiksi Suomessa se suunnittelee lisäävänsä Lappeenrannan-lentoja, kertoi Yle Uutiset torstaina.
Lentoyhtiön pomo puolusteli kustannustehokkaita ideoitaan äänekkäästi alkuviikosta BBC:n Newsnight-ohjelmassa.
Michael O'Learyn mukaan Ryanairin suosio perustuu lopulta siihen, että ainoastaan tämä lentoyhtiö välittää asiakkaistaan.
– Annamme heille mitä he haluavat, kuului O'Learyn markkinointipuhe BBC:llä.
– Olemme kuin supermarket Lidl tai Aldi. Kaikki haluavat lentää kanssamme.
Irlantilainen toimitusjohtaja korosti, että Ryanairilla ei ole hinnoissaan piilokuluja. Yhtiö tekee kaikkensa myös alentaakseen koko ajan lippujen taksoja, O'Leary kertoi.
O'Leary toisti ohjelmassa, että hän haluaa yhä kolikolla toimivat vessat lentokoneisiin. Myös "naurua aiheuttaneet" seisomapenkit ovat Ryanairin lähitulevaisuuden hankelistan kärkipäässä.

















Kommentit (32)
Ryanair on myös kokematta..
Mulla se on kiikastanut juuri tuosta jälkimmäisestä, että Ryanair on vielä kokematta.
Meillä on täällä Suomessa parin lähikaupan lisäksi käytännössä kaksi kauppaa: S ja K, ja asiakkaita heillä on muutama hassu miljoona ja sisäänosto lähentelee insesmiä.
Lidlillä on asiakkaita pikkaisen enemmän ympäri Eurooppaa ja myöskin sisäänosto käsittelee arvatenkin pikkuisen enemmän tuotteita kuin meidän kummalta-hyvä-veljeltä-pitäisi-tällä-kertaa-ostaa.
Ennemmin kilpailtu kauppa kuin peitelty monopoli, koskee myös lentämistäni.
- Olemme kuin supermarket Lidl tai Aldi. Kaikki haluavat lentää kanssamme.
Mutta kavereille on kivempi kertoilla shoppailevansa vain Stockan herkkuosastolla ja lentävänsä ainoastaan Finskin bisnes-luokassa.
Toiveiden taloudessa ja todellisuudessa on eronsa.
Siis ne ylipaksut sangalliset ~17 sentin, jättineliö pussitko huonoja??? nehän ovat aivan älyttömän hyviä. Hirveitä määriä tullut survottua kamaa niihin ja hyvin kestää. Ongelma on lähinnä että vähän liiankin hyvin kestää kun eivät kulu edes uusintaostoskäynneillä tarpeeksi että pois heittäisi.
vai tarjoitatko niitä 2,5 sentin roskamuovipusseja, nekin toimii itsellä loistavasti, eli ei oo roskat jääneet välille?
Siis mitä & täh. Lidlin saksalaisissa kasvisfrikadelleissakin on enemmän sikaa kuin HK:n popsinaKissa. Ja ylipäätään kaikissa lidlin ei-suomalaisissa makkaratuotteissa on lihaa yli 88% . Jos Oled lidlistä ostanut jonkin vajaalihaisen tuotteen, niin voin luvata että se on jokin Kartanon tuotenimikkeella myyty suomalaisvalmiste. Suosi saksalaista, niin et vahingosa joudu syömään kanannahkaa ja painepesurilla kananluista irtipuhallettua 'lihaa' jauhelihana lihapullissasi.