British Airwaysin tappiot paisuivat
Nettotappio kolmen kuukauden jaksolla oli 122 miljoonaa puntaa eli noin 146 miljoonaa euroa, Lontoossa päämaajansa pitävä yhtiö ilmoitti tänään. Vuotta aiemmin tappiota tuli 106 miljoonaa puntaa eli noin 127 miljoonaa euroa.
Tappiot eivät kuitenkaan yltäneet aivan analyytikkojen arvioimiin lukuihin. Bloombergin mediaaniennusteen mukaan analyytikot odottivat yhtiöltä 167,5 miljoonan punnan eli noin 200 miljoonan euron nettotappiota tilikauden ensimmäisellä neljänneksellä.
British Airwaysin liikevaihto tippui 2,3 prosenttia 1,94 miljardiin puntaan eli noin 2,3 miljardiin euroon. Analyytikot odottivat 1,89 miljardin punnan liikevaihtoa.
Muut eurooppalaisyhtiöt
kertoneet jo voitoista
Jo puolitoista vuotta kestänyt kiista henkilökunnan määrästä ja 12000 lentoemännän palkasta kärjistyi lakkoihin maaliskuussa. Kiista piti British Airwaysin koneet maassa 22 päivän ajan, enimmäkseen nyt raportoidulla neljänneksellä. Huhtikuinen tulivuorenpurkaus Islannissa lisäsi yhtiön ahdinkoa.
Lohtua vaikeuksiin toi kuitenkin yhdysvaltalaisten kilpailuviranomaisten hyväksyntä British Airwaysin ja American Airlinesin väliselle pitkään kaavaillulle yhteistyölle. Yhdistyminen espanjalaislentoyhtiö Iberian kanssa puolestaan odottaa osakkeenomistajien hyväksyntää.
Eurooppalaisista lentoyhtiöistä saksalainen Lufthansa ja ranskalainen Air France ovat raportoineet tällä viikolla voitollisista tuloksista.

















Kommentit (2)