Finnair yritti estää Finncommin myynnin jo kesäkuussa
Jupakka sai alkunsa 14. kesäkuuta, kun Finnair sai tietoonsa, että Gild Bankers -pankki oli saanut osalta Finncommin pääosakkaista toimeksiannon yhtiön osakkeiden myymisestä.
Saatuaan tästä tiedon Finnair otti yhteyttä pankkiin ja Finncommin pääosakkaisiin. Gild vaati Finnairia allekirjoittamaan salassapitosopimuksen, johon yhtiö ei kuitenkaan suostunut.
Juhannusta edeltäneen viikon tiistaina 22. kesäkuuta Gild ja Finncommin pääosakkaat tulkitsivat, ettei Finnair ollut kiinnostunut tekemään tarjousta osakkeista, koska yhtiö ei ollut suostunut allekirjoittamaan salassapitosopimusta.
Yhtiöiden edustajien välisessä kirjeenvaihdossa Finnair kuitenkin vakuutti halukkuuttaan tarjouksen tekemiseen ja muistutti yhtiön etuosto-oikeudesta Finncommiin. Myöhemmin samana päivänä Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen lähetti Finncommin pääosakkaille kutsun neuvotteluihin yhtiön omistusjärjestelyistä.
Neuvotteluissa väläyteltiin mahdollisuutta, että Finncommin osakkaiksi olisi tullut Finnairin ohella joukko institutionaalisia sijoittajia. Heinäkuussa käydyt neuvottelut eivät kuitenkaan johtaneet kauppoihin ja kariutuivat lopulta viime viikon alussa.
Finnairin 13. heinäkuuta esittämä suullinen tarjous hylättiin. Finnairin näkemyksen mukaan Finncommin pääosakkaat vaativat "kohtuutonta, selvästi osakkeiden käyvän arvon ylittävää hintaa". Finnairin mukaan yhtiötä vaadittiin myös sitoutumaan "kohtuuttomaan myyntiprosessiin".
Neuvotteluiden kariuduttua Finnair katsoi, ettei se ollut saanut todellista mahdollisuutta käyttää etuosto-oikeuttaan. Käräjäoikeudelle toimittamassa turvaamistoimihakemuksessa Finnair kertoi myös pelkäävänsä Finncommin ajautumista yhtiön kilpailijan omistukseen. Finnair arvioi, että "Finnairin kotimaan syöttöliikennepalvelut saattaisivat pahimmassa tapauksessa lakata kokonaan".
Viime viikon torstaina Finnair päätyi lopulta pyytämään käräjäoikeutta puuttumaan asiaan. Perjantaina oikeus myöntyi Finnairin pyyntöön ja teki päätöksen väliaikaisesta turvaamistoimesta Finncommin suhteen.
Finnairin ostoyrityksestä kertoi ensimmäisenä Kauppalehti.












