Ryanairin tulos plussalle
Ryanairin maaliskuussa päättyneen tilivuoden vertailukelpoinen tulos ennen veroja, kertaeriä ja alaskirjauksia kasvoi 319 miljoonaan euroon edellisvuoden 105 miljoonasta eurosta. Liikevaihto kasvoi 2,99 miljardiin euroon aiemmasta 2,94 miljardista eurosta.
Tuloskehitystä auttoi matkustajamäärien kasvu ja polttoainekustannusten pieneneminen, jotka riittivät kattamaan lentolippujen hinnanlaskun. Yhtiö aikoo maksaa osakkeenomistajilleen lokakuussa "erikoisosinkoa" yhteensä 500 miljoonaa euroa päätettyään, ettei tällä haavaa laajenna lentolaivastoaan. Osaketta kohti osingoksi tulee 0,34 euroa.
– Lopetimme joulukuussa neuvottelut 200 uuden Boeing-lentokoneen tilaamisesta. Koska nähtävissä olevassa tulevaisuudessa emme odota tekevämme uutta sopimusta Boeingin kanssa, bruttoinvestointimme vähenevät merkittävästi seuraavina kolmena vuotena. Ennustamme kassaylijäämämme kasvavan yhteen miljardiin euroon vuoden 2013 loppuun mennessä. Nyt ehdotamme syyskuussa kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että lokakuussa maksetaan yhteensä 500 miljoonaa euroa osinkona osakkeenomistajille, yhtiö sanoo tilinpäätöstiedotteessaan.
Ellei jatkossakaan lentokonetilauksia tehdä, yhtiö saattaa palauttaa osakkeenomistajille vielä toisetkin 500 miljoonaa euroa joko osinkoina taikka ostamalla omia osakkeitaan.
Yhtiö ennustaa polttoainekustannusten nousevan kuluvana kalenterivuotena 300 miljoonalla eurolla ja lentolippujen hintojen kallistuvan 5–10 prosenttia. Koko tämän vuoden matkustajamääränsä Ryanair ennustaa kasvavan 11 prosenttia 73,5 miljoonaan henkilöön.
Ryanair ennustaa tilivuotensa ensimmäisen neljänneksen eli huhti–toukokuun nettotuloksensa olevan hieman vuodentakaista pienempi.

















Kommentit (3)
Halpalentoyhtiöille ei mikään näytä olevan liian alhaista ja kilpailua vääristävää omistajien mielistelyä!
´
Jos tällaisen sallitaan jatkua, joudumme pian kaikki lentämään halvalla.
´
Tilavien ykkös- ja bisnesluokkien ylellisyys jää haikeiden muistojen joukkoon.