Kirjaudu ▼
 

Finnair: Nyt pyöritellään peukaloita

Markku Ulander/Lehtikuva
Finnair: Nyt pyöritellään peukaloita
Suomesta operoivat lentoyhtiöt joutuvat korvaamaan tuhkakaaoksen takia jo nyt ainakin parinkymmenen tuhannen ihmisen lentoliput. Tappioiden rahamäärää ei tiedetä. Finnair ei vielä uskalla päästää henkilökuntaansa kokonaan vapaalle, vaan väki joutuu olemaan työpaikoillaan toimettomana.
Petri Korhonen
16.4.2010 11:00
21

Täkäläiset lentoyhtiöt eivät vielä ole laskeneet, kuinka iso lasku niille voi tuhkakaaoksesta kertyä. Ainakin parin päivän bisnekset ovat kuitenkin menneet täysin pilalle.

Finnair kertoo lennättävänsä normaalipäivinä 15 000–20 000 matkustajaa.

16:48Osake
0,00 %
2,65
0,00

– Rahallisten tappioiden määrää on mahdoton arvailla, mutta matkustajamäärästä voi päätellä kuinka paljon korvattavia lentoja tulee, sanoo Finnairin sijoittajasuhteista vastaava johtaja Taneli Hassinen.

Blue1 kertoo, että eilisen jälkeen se on joutunut jättämään rannalle kolmisen tuhatta matkustajaa.

– Yhtä lukuunottamatta kaikki koneemme ja miehistömme pääsivät eilen takaisin Helsinki–Vantaalle. Se ainoa kentälle jäänytkin on onneksi kotimaassa, joten sieltä pääsee jatkamaan matkaa muilla kulkuvälineillä, kertoo Blue1:n viestintäjohtaja Tom Christides.

Henkilökunta ei
pääse lomailemaan

Finnairin maahenkilökunnalla on tällä hetkellä melkoinen työruuhka asiakaspalvelussa, kun matkustajien katkenneita reittiyhteyksiä ja lentoperuutuksia järjestellään uusiksi.

Tekniikan väellä on hiljaisempaa. Toisin kuin paperitehtaissa, tuotantokatkoa ei voi käyttää edes kaluston lisähuoltojen tekemiseen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Koneilla on normaali huolto-ohjelma, ja nehän tarkistetaan ja huolletaan muutenkin aina lentojen jälkeen. Ylimääräisille korjauksille ei yksinkertaisesti ole tarvetta, Hassinen kertoo. 

Lentävälle henkilökunnallekaan Finnair ei ole keksinyt vaihtoehtoista tekemistä. Miehistöjen on pysyttävä työkunnossa ja odotettava, josko joskus päästäisiin ilmaan.

– Kyllä se heilläkin valitettavasti peukaloiden pyörittelyksi ja odotteluksi menee, kun emme yhtään tiedä kuinka kauan tämä tilanne jatkuu, sanoo Hassinen.

Aasian-lentokohteissa Suomeen paluuta odottaa matkustajien lisäksi toistasataa Finnairin työntekijää.

– Ei se mitään lomailua ole. Varmasti useimmat haluaisivat jo töistä kotiin, Hassinen uskoo.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (21)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nyt on Finnairilla hyvää aikaa miettiä ylisuuren hallinnon supistamista. Johtajia johtajien jälkeen, kerros kerrokselta, pilvin pimein. Kaikki ne maksaa paljon, ja mitään eivät tuota.
tuottava tekijä 16.4.2010 11:09

Anonyymi
Kohta saa konkkahuutokaupoissa lenskareita huokeella.
Nimetön 16.4.2010 11:10

Anonyymi
Taidankin huutaa itelle yhen Ilmabussin tohon pihalle vähän niinku puutarhatontuks.
Nimetön 16.4.2010 11:12

Anonyymi
Saiskohan nyt matkatavaravarastot tyhjiksi :)
matkalaukku hukassa. 16.4.2010 11:13

Anonyymi
Ympäristö kiittää!
Nimetön 16.4.2010 11:15

Anonyymi
Ehdottaisin lakkoa. Laukunheittäjät voisivat lakkoilla sen takia kun ei ole laukkuja ja lentäjät sen takia kun eivät saa lentää. Kaikki olisivat tyytyväisiä.
Nimetön 16.4.2010 11:16

Anonyymi
Mikä ihmeen Finnairin maahenkilökunta? Asiakaspalvelijathan ovat niitä northportilaisia. Laukkupuolesta vastaa välillä paremmin ja välillä vähän heikommin Barona.
SH 16.4.2010 11:22

Anonyymi
Eiköhän tämäkin saada viime kädessä jotenkin kiepautettua ahneiden lentäjien ja ammattiliittojen syyksi.
nainen 16.4.2010 11:24

Anonyymi
Nyt on Finnairilla hyvää aikaa miettiä ylisuuren hallinnon supistamista. Johtajia johtajien jälkeen, kerros kerrokselta, pilvin pimein. Kaikki ne maksaa paljon, ja mitään eivät tuota.


Valitettavasti"toverien"johtama organisaatio vaan pullistuu.Tuottava työ (=työ josta vai asiakasta laskuttaa)tehdään nykyään enemmän ja enemmän"taksvärkkinä"(ilmaistyönä).Että voidaan elättää tuottamatonta ja pullistuvaa hallintokoneistoa.
Vanhat kunnon neuvostoliittolaiset olis kateellisia kun ne kuulis miten pitkälle heidän aatteensa on viritetty tässä kyseisessä yhtiössä.
Kekkoslandian meinin 16.4.2010 11:25

Anonyymi
Nyt voivat matkalaukkumiehet heitellä rauhassa tikkaa.
laikotellen 16.4.2010 11:26
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä