Finncomm äimänä ilmatilan sulkemisesta

Pekka Sakki/Lehtikuva
Finncomm äimänä ilmatilan sulkemisesta
Finncomm Airlinesille on tulossa iso lasku siitä, että Pohjois-Suomen ilmatila on suljettu Islannista levinneen vulkaanisen tuhkan takia. Yhtiön markkinointijohtajan mukaan lentoja olisi voitu hyvin jatkaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Katja Okkonen
15.4.2010 13:36
Kommentit 60

Lentoyhtiö Finncomm Airlinesin lentojen tilanne muuttui kertaheitolla, kun Pohjois-Suomen ilmatila suljettiin puolenpäivän tienoilla. Yhtiön markkinointijohtajaa Tuure Holkkoa päätös ihmetyttää.

– Niin ne Brysselissä päättivät, että siellä on valtavat tuhkapilvet, mitä ei silmällä näe. Me olemme kovasti sitä mieltä, että meillä ei olisi ongelmia lentää, mutta päätös on tehty muualla.

Kaksi yhtiön koneista jäi jumiin Kittilään. Pohjoisen tämän päivän lennoista ehdittiin lentää noin puolet. Kokkola–Joensuu-linjan eteläpuolella lennot vielä kulkevat. Finncomm lentää Pohjois-Suomessa Enontekiölle, Kemiin, Kittilään ja Kuusamoon.

– Juuri varasin kahdeksan huonetta, että miehistö pääsee lepäämään. En osaa vielä sanoa, mitä tämä tarkoittaa, mutta kalliiksi tulee.

Tilanne pahenee,
jos rajoitukset leviävät Helsinkiin

Holkon mukaan kustannukset riippuvat siitä, kauanko rajoitukset jatkuvat ja laajenevatko ne. Ilmatieteenlaitos arvioi, että tuhkapilvi voi siirtyä yön aikana Keski- ja Etelä-Suomeen.

– Jos Helsinki menee huomenna tukkoon, sitten ei päästä mihinkään. Tilanne on hankala.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Vastaavista tilanteista Holkon mieleen tulee runsaan vuoden takainen lumimyräkkä Helsingissä, mutta tilanne on nyt erikoislaatuinen.

– Mitään ei näy päällepäin, mutta ilmatila on suljettu. Tällaista tilannetta meillä ei ole aiemmin ollut.

Holkon mukaan matkustajista huolehditaan ja he saavat lentoasemilta lisää tietoa.

Lisää Aiheesta
UutinenBlue1 peruutti Lontoon-lentonsa (15.4.2010 11:56)
UutinenLentokaaos – tuhka sotki liikenteen (15.4.2010 17:35)
UutinenFinncomm: Sää on lentokelpoinen (15.4.2010 11:34)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (60)

Huono 0
Helsingin yllä leijuu taatusti enemmän kivipölyä, kuin pohjoisessa vulkaanista tuhkaa.
Karva
Eikös ilmavoimat voisi Rovaniemeltä käydä kierroksen tekemässä pöpöpöntöt siiven alla, että onko siellä esim. sellaisia hiukkaspitoisuuksia jotka olisivat moottoreille riski ?

Ei kai tuollaiselle sulkemiselle muuta järkiperustetta ole ?
Suomen puolesta - puolet Suomesta
Turhaan varasit 4 huonetta koska ne 4 emoa on kuitenkin lentäjien sviiteissä.
on nähty ja kuultu
Finncommilla ei kyllä ole varaa aukoa päätään tällaisissa asioissa.

Muistamme hyvin, kun useat Finncommin lentäjät asetettiin muutama vuosi sitten lentokieltoon sen jälkeen, kun paljastui että heidän lentotaitonsa oli vajavainen. Yhtiö itse oli katsonut näitä puutteita sormien läpi, koska homma oli sille taloudellisesti kannattavaa: vähemmän osaavalle lentäjälle kun ei tarvinnut maksaa yhtä suurta palkkaa kuin täysin oppineelle!

Samassa yhteydessä paljastui, että Finncommin koneilla oli ollut lukuisia läheltä piti -tilanteita. Onnettomuuksilta oli vältytty lähinnä vain hyvän onnen ansiosta.

Asiasta oli esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä laaja reportaasi, jossa nuo kaikki läheltä piti -tilanteet oli listattu.
Asioita seurannut
Fincommille tiedoksi, että Puolassa voisi olla työpaikkoja rohkeille lentäjille.

Mitä tekemistä tän kanssa ? Taas ilmailualan asiantuntija olet vai ?
Sakari Ulzmann
Ihmetellääs vasta sitten Tuure kun se tulivuori päättää pössyttää kuukausikaupalla sakeasti kivituhkaa ja lentoliikenne pysyy enempi tai vähempi seis. Sitten vasta se paska lentää tuulettimeen niin sanoakseni. Tämä on toistaiseksi vain pikku häiriö.
Ja kyllä. Brysselissä se nyt päätetään että ette matkustajia vaaranna...
X
Jos ei Finnair lennä, niin ei pidä muidenkaan lentämän.
Voisi Finncom olla hieman varovaisempi kommenteissa, jotka liittyvät riskeihin jaturvallisuuteen. Jokunen vuosi sitten yhtiö oli tuon tuosta lööpeissä olemattoman turvakulttuurin takia. Luonnonvoimia ei kannata aliarvioda. Edes Finncomin. Mitään ei mainittu yhtiö nähtävästi ole oppinut. Erikoista ja huolestuttavaa.
Ehdottomasti suljettava koko eurooppa.

Eihän ihmisten tarvi lentää minnekään kuitenkaan, mennään kaikki vaan hulluillepäiville ja unohdetaan kaikki työmatkat jne.

Kyllä ne brysselissä tietää, tietäähän ne jokaisen mansikin ja mustikin verenpaineenkin siellä heh...
Lotta
Kyllä on Taloussanomilta säälittävä yritys markkinoida kyseisen firman palveluita.

Ensinnäkin, ja ihan vain tiedoksi, että ilmatilan käyttörajoituksista päättää Suomen ilmailuviranomaiset.

Se, että kyseinen firma ei pääse lentämään on pieni menetys sen rinnalla, että jatkettaisiin lentämistä arvaamattomissa olosuhteissa, jonka seurauksena sattuisi ihmishenkiä vaativa onnettomuus. Tuolloin alkaisi uusi parku siitä, miksi viranomaiset eivät tehneet mitään.
Niin tai näin, mutta tyhjänpuhujia riittää
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
New York
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:54OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949