SAS ja lentohenkilökunta sopuun puolen miljardin kulukuurista

SAS, lentäjät ja matkustamoväki ovat sopineet puolen miljardin Ruotsin kruunun arvoisista säästöistä.
Taloussanomat
12.3.2010 19:58
Kommentit 7

Pohjoismainen lentoyhtiö SAS ja sen lentohenkilökunta ovat päässeet sopuun yhteensä 500 miljoonan Ruotsin kruunun (51 miljoonaan euroa) säästöohjelmasta, SAS kertoo tiedotteessaan.

Kululeikkauksista sopiminen oli ehtona sille, että yhtiön suurimmat omistajat asettuvat tukemaan aiemmin julkistettua osakeantia.

Säästöohjelmaan kuuluu muun muassa palkanalennuksia ja -jäädytyksiä sekä loma- ja eläke-etujen heikennyksiä.

Helmikuun alussa tilinpäätöksensä julkistamisen yhteydessä SAS kertoi vahvistavansa pääomapohjaansa noin viiden miljardin kruunun suuruisella osakeannilla, jonka merkitsemiseen omilla osuuksillaan yhtiön kolme valtio-omistajaa ja suurin yksityinen omistaja, Knut ja Alice Wallenbergin säätiö olivat ilmoittaneet suhtautuvansa myönteisesti. Viime vuonna järjestämällään osakeannilla SAS keräsi jo kuusi miljardia kruunua.

SAS:n mukaan se sai viime vuonna sovittua henkilöstönsä kanssa yhteensä 2,1 miljardin kruunun kululeikkauksista. Tänä vuonna sen Core SAS -säästöohjelma on kokonaisuudessaan 7,8 miljardin kruunun (801 miljoonaa euroa) suuruinen.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Olisko liikaa vaadittu jos suomalainen toimittaja laskisi uutisensa otsikkoon luvut euroina? Isompia otsikoita saisi kyllä jos laskisi jeneinä tai zimbabwe-dollareina.
Onko tonni suurempi kuin tuhat kiloa tai miljoona grammaa?
Huono 1
Olisko liikaa vaadittu jos suomalainen toimittaja laskisi uutisensa otsikkoon luvut euroina? Isompia otsikoita saisi kyllä jos laskisi jeneinä tai zimbabwe-dollareina.
Onko tonni suurempi kuin tuhat kiloa tai miljoona grammaa?

Just. Ahtaajien lakko maksaa 2 miljardia/vrk. Mikä valuutta?
Lähes samaa taktiikkaa käyttää EK puhuessaan työläisten palkoista.
Takkutukka
Huono 1
Taitaa olla markkinointitemppu, jotta saataisiin lisää rahaa uppoavaan laivaan tai joku tietämätön ostokandidaatti mukaan.... Blue1 yritti samoja säästöjä mutta lentäjät äänesti tj:tä vastaan - tj jäi kuten palkatkin:)
Markku Aro
Huono 0
Palkkojen ale ja samoin eläkkeiden, sama linja tulee joka alalle ja euron arvon puolittaminen.


TÄSTÄ PITÄÄ HUOLEN!

VELKAPONZIPYRAMIDIHUIJAUS LUO TYÖTTÖMYYTTÄ.
Huono 0
Ei pelasta SAS:ia mutta antaa MYYNTIAIKAA lisää.
Buhahhah
Huono 0
Ei tää riitä mihinkään. Lisäksi, kaikki haluavat jatkuvasti isompia osuuksia julkisesta rahasta, niin loinen-kulttuuri kukoistaa kaikkialla. Sama asia Suomessa.
Huono 0
Ilmeisesti nyt kolmen tähden hotellitkin kelpuutetaan? Toisin on Finnairilla, jossa sentään lentoemännät ja -kapteenit saavat päättää, missä hotelissa asuvat.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 17
Milano
Selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Pelottaako sinua henkilökohtaisen taloutesi velkataakka?
 
Dilbert – 1.8.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Mediamyynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050