Lentoyhtiön 12 000 työntekijää lakkoon
British Airwaysin lakon ensi vaihe kestää kolme päivää.
Toinen lakkojakso käynnistyy myöhemmin. Työntekijöitä edustava Unite-ammattijärjestö sanoo tiedotteessaan, että pääsiäisen aikana ei lakkoilla, mutta uusia työtaistelutoimia on odotettavissa huhtikuun 14. päivästä alkaen, ellei sopuun sitä ennen päästä.
Monen muun lentoyhtiön tavoin British Airways kamppailee raskaissa vaikeuksissa ja yrittää leikata kulujaan rajusti. Vuoden kestäneet neuvottelut muun muassa riittävästä matkustamohenkilökunnan määrästä eri reiteillä eivät ole tuottaneet tulosta. Yhtiön suhteen työntekijöihin huononivat entisestään marraskuussa, kun se pääjohtaja Willie Walshin johdolla yksipuolisesti päätti vähentää henkilökunnan määrää pitkillä lennoilla.
Nyt alkavan lakon vaikutuksia torjuakseen British Airways aikoo vuokrata muilta lentoyhtiöiltä ainakin 23 lentokonetta miehistöineen.
(Päivitetty: Korjattu ensimmäisen lakon alkamispäivä)




















Kommentit (12)
Voltair sanoi jo aikoinaan, että rikkaus ei ole sitä, että on rahaa ja omaisuutta paljon. Rikkaus on sitä, että rahaa ja omaisuutta on enemmän, kuin naapurilla on.
Voisi olla hyvä pysäyttää kaikki toiminnot esim. pariksi vuodeksi ja käynnistää ne sen jälkeen uudelleen. Sitten voitaisiin katsoa, kellä on halua tehdä yhteisen Suomemme eteen työtä kadehtimatta toisia.
Lakkoase herkässä? Jos palkkaneuvottelut ovat jatkuneet jo vuoden tuloksettomina niin ei todellakaan voi sanoa, että herkässä.
Loputon ahneus? Markkitaloudessa myös työntekijäpuoli toki voi vaatia vastinetta panokselleen neuvottelujen kautta.
Voltair sanoi jo aikoinaan, että rikkaus ei ole sitä, että on rahaa ja omaisuutta paljon. Rikkaus on sitä, että rahaa ja omaisuutta on enemmän, kuin naapurilla on.
Voisi olla hyvä pysäyttää kaikki toiminnot esim. pariksi vuodeksi ja käynnistää ne sen jälkeen uudelleen. Sitten voitaisiin katsoa, kellä on halua tehdä yhteisen Suomemme eteen työtä kadehtimatta toisia.
En ole kateellinen kenellekkään, mutta tuo minä minä minä ajattelu on kapitalismin aiheuttamaa kateutta.
Unite, the trade union that represents the majority of British Airways (BA) cabin crew, has announced its intention to take strike action from 20 to 22 March and 27 to 30 March 2010.
Se vaan alkaa olla niin että länsimaiset työntekijät kaikkialla ovat uloshinnotelleet itsensä suhteessa esim. intian ja kiinan työntekijöihin. Samalla nämä samat ihmiset ostavat kaukoidässä valmistettuja tuotteita ja sahaavat siten jatkuvasti omaa oksaansa.
Kyllä minulla on ollut tapana sopia palkankorotuksista ja muista eduista suoraan esimieheni kanssa. Ei ole tarvinnut lakkoilla eikä tyytyä Hakaniemen byrokraattien desimaalikorotuksiin.