Ryanair ja lentokenttä ilmiriidoissa
– Eilisillasta lähtien olemme palanneet normaaleihin rutiineihin. Jatkamme neuvottelemista pari viikkoa, ja uskon että ratkaisemme tämän, Skavstan lentokentän johtaja Dot Gade Kulovuori sanoo ruotsalaiselle Södermanlands Nyheterille.
Konflikti on ollut käynnissä jo tovin. Viime viikolla Skvastan lentokenttä pudotti Ryanairin palvelunsa minimiin. Södermanlands Nyheterin käsiinsä saaman sisäisen tiedotteen mukaan kiistassa on kyse rahasta ja palvelumaksuista.
– Viime viikolla tehty toimenpide ei ollut ensimmäinen, jonka teimme ratkaistaksemme tämän, meillä on ollut keskusteluita ja olemme käyneet kirjeenvaihtoa aiemmin. Mutta nyt toivomme ratkaisua, Kulovuori sanoo.
Ruotsalaisen englanninkielisiä uutisia julkaisevan The Local-lehden mukaan viime viikon lopulla kaksi Ryanairin myöhässä ollutta lentoa käännytettiin 100 kilometriä Tukholman ulkopuolella sijaitsevalta Skavstalta Arlandan kentälle.
The Local kertoo Ryanairin tuominneen lentokoneiden käännytyksen laittomana.

















Kommentit (14)
Kohta ei liiku enää mikään, kun Finnairkin konkassa.
Mikä botti sinä olet? Tuohan tapahtuu ruotsissa Skavstassa.
Kohta ei liiku enää mikään, kun Finnairkin konkassa.
Eri asia on sitten, jos palvelut ja sopimukset ovat niin epäselviä, että asiakas ei lopulta tiedä mistä maksaa ja mitä rahalla saa tai myyjä ei tiedä mitä täsmälleen ottaen myy ja paljonko sen tuottaminen maksaa.
Ei onnistu enää ja sama on edessä täälläkin. Ei lentokentän pyörittäminen mitään ilmaista toimintaa ole ja jos halpisfirma yrittää luistaa kenttämaksuista, saa sitten laskeutua vaikka pellolle.
Noita kärhämiä on ja tulee olemaan, koska ne liittyvät Raynairin businesskonseptin monimuotoisuuteen. Edellinen taisi koskea Norrköpingin kaupungin tukea (= makettua mainostilaa lentokoneessa) lentoyhtiölle.
Raynairilla on Skavsta (yksityinen lentokenttä) pihdeissään ja heillä on varaa vaatia mitä tahansa, koska jos he eivät sinne lennä niin kenttä voidaan samantien sulkea.
Tsemppiä Raynair..
kaupunki Lappeenrannassa tukee, hyvä virkamiehet.(tossa sitä on ruotsista esimakua tulevalle)
Toisaalta mielenkiintoinen juttu tuo jo pitkään jatkunut palvelutason lasku Ryanair-asiakkaita kohtaan. Ilmeisesti meilläkin suurin osa lentoaseman jonoista on tällaista tahallista simputusta palvelutason rajoittamisena.
Tsemppistä Ryanair.