Finnair ei pääse eroon tappioistaan

Lehtikuva
Finnair ei pääse eroon tappioistaan
Lentoyhtiö Finnairin toiminnallinen tappio syveni ja liikevaihto laski viidenneksen viime vuoden neljännellä neljänneksellä. Myös alkuvuodesta tulee vaikea, sanoo uusi toimitusjohtaja Mika Vehviläinen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
5.2.2010 09:42 (päivitetty 10:28)
Kommentit 47

Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen luonnehtii tilinpäätöstiedotteessa lentoliikenteen viime vuotta historiallisen vaikeaksi.

Finnairin tulos ennen veroja oli loka–joulukuussa 45,4 miljoonaa euroa tappiollinen. Tappio kuitenkin supistui vuodentakaisesta, jolloin miinusta tuli 62,0 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tappio pieneni 0,30 euroon edellisvuoden 0,38 eurosta.

13:51Osake
-0,49 %
2,02
-0,01

Finnairille viime vuosi oli erityisen vaikea siksi, että kysyntä laski voimakkaasti Suomessa ja hintakilpailu oli kireää yhtiön pääreiteillä. Finnair ei onnistunut säästämään kustannuksia niin paljon, että se olisi kattanut lentolippujen hintojen ja rahdin laskun.

Myös alkuvuodesta tulee vielä vaikea sekä Finnairille että koko toimialalle.

– Kotimaan kysyntä ei näytä elpymisen merkkejä ja hintojen lasku näyttää vielä jatkuvan 2010 alkuvuoden aikana. Ulkomailta tulevan liikematkustuksen ja rahdin kysyntä näyttävät elpymisen merkkejä, mutta niihin kohdistuu vielä voimakasta hintapainetta.

Yhtiö arvioi, että myös ensimmäinen neljännes jää selvästi tappiolliseksi.

Lakot söivät
tuloksesta 20 miljoonaa

Finnairin liikevaihto laski loka–joulukuussa noin 21 prosenttia 457,7 miljoonaan euroon. Toiminnallinen liiketappio ilman kertaeriä, käyttöomaisuuden myyntivoittoja ja johdannaisten käyvän arvon muutoksia syveni 39,4 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin tappio oli 13,7 miljoonaa euroa.

Viime vuonna kysyntä väheni sekä loma- että reittiliikenteessä, varsinkin liikematkustus väheni. Viime vuoden lopulta lähtien liikematkustuksen kysyntä on Vehviläisen mukaan hieman piristynyt, etenkin Suomen ulkopuolella. Ylikapasiteetti pitää hinnat kuitenkin yhä matalina.

Finnair leikkasi viime vuonna kapasiteettiaan, minkä vuoksi lentojen matkustajakäyttöaste on pysynyt Vehviläisen mukana hyvänä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Yhtiössä on käynnissä 200 miljoonan euron tehostamisohjelma, joka tuotti viime vuonna yli sadan miljoonan euron säästöt. Säästöistä noin 120 miljoonaa euroa pyritään saamaan henkilöstökulujen leikkaamisella.

– Merkittävä osa tehostamisesta ja säästöistä saadaan henkilöstön kanssa tehtyjen työehto- ja vakautussopimusten avulla, osa saadaan lomautusten ja irtisanomisten kautta.

Viime vuoden tulosta nakersivat Vehviläisen mukaan osaksi myös työtaistelut ja niiden uhat, joiden vuoksi Finnair menetti liikevaihtoa ja joutui maksamaan ylimääräisiä kuluja.

Lentäjien ja matkatavaratyöntekijöiden lakot heikensivät viimeisen neljänneksen toiminnallista tulosta arviolta runsaat 20 miljoonaa euroa.

Johdannaisten käyvän arvon muutoksista kirjattiin tulokseen 4,2 miljoonan euron erä, joka paransi raportoitua tulosta. Vuotta aiemmin vastaava erä oli 43,8 miljoonaa euroa tulosta heikentävä. Vaihtelu johtuu polttoaineiden markkinahintojen heilahtelusta.

Liiketappio pieneni 43,1 miljoonaan euroon edellisvuoden 61,3 miljoonasta eurosta.

Finnairin hallitus ehdottaa, että osinkoa ei jaeta viime vuodelta.

Lisää Aiheesta
UutinenFinnair sai uuden halpakilpailijan (11.2.2010 09:58)
UutinenMitä Finnair pakoilee? (22.1.2010 10:58)
YrityksetFinnair
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (47)

Huono 0
Kaikki ulkoistettu. Enään taulukkolaskentaohjelma jäljellä.
Tuleeko kustannukset siitä, kun vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee. Tämä aiheuttaa erilaisia sakkomaksuja ja lisäkustannuksia.
Ryhtiä ja vastuunottoa johtamiseen toivottaen
Tappio tekee Finnairille hyvää jotta ymmärtävät että Finnairin valitsema strategia lennättää kiinalaisia halvalla Pekingistä Suomeen ei ole järkevää. Miksei Finnair keskity lennättämään suomalaisia edullisesti Suomessa ja Euroopan alueella. Veronmaksajakin tukisi mieluummin tällaista meitä itseä hyödyttävää toimintaa. Esim yks.suuntainen lento Helsinki => "kaupunki Suomessa" a 400 euroa, samalla hinnalla Helsinki -> "kaupunki kauko-idässä" edestakainen matka ??
olisiko aika korjata missiota
Lähes 10% tappio eli kun sijoitat euron niin saat 0,90 euroa takaisin. Sen ymmärtää kaikki, ettei tuollainen toiminta voi jatkua. Liiketoimintaympäristö käy vain haasteellisemmaksi.
Uudella TJ:lla on työsarkaa ja paljon vaaditaan tuon koneen kääntämisessä. Kysymys on kassan riittävyydestä ja koska Finnair liittyy valtiollisten lentoyhtiöiden konkurssiketjuun: Alitalia, Japan Airlines, Sabena, Swissair...
Rip
Ei muuta, kuin jokainen Finnairin henkilöstö ay-liitto vuorollaan lakkoon, niin säästetään henkilöstökuluissa.
Lentoyhtiön maineen tärkein ominaisuus turvallisuuden jälkeen, on ymmärtääkseni täsmällisyys. Täsmällisyyden mielikuvan ovat itsekkäät ja loputtoman ahneet henkilöstöryhmät toinen toisensa perään lakkoilemalla ja mieltä osoittamalla tuhonneet, ja se tulee olemaan vaikeata korjata.
A.P.
Tappio tekee Finnairille hyvää jotta ymmärtävät että Finnairin valitsema strategia lennättää kiinalaisia halvalla Pekingistä Suomeen ei ole järkevää. Miksei Finnair keskity lennättämään suomalaisia edullisesti Suomessa ja Euroopan alueella. Veronmaksajakin tukisi mieluummin tällaista meitä itseä hyödyttävää toimintaa. Esim yks.suuntainen lento Helsinki => "kaupunki Suomessa" a 400 euroa, samalla hinnalla Helsinki -> "kaupunki kauko-idässä" edestakainen matka ??

Aika pieneksi menisi, jos keskityttäisiin palvelemaan vain suomalaisia. Aasian strategian avulla yhtiö pystyy tarjoamaan todella laajan verkoston Eurooppaan.
Kyllä se tästä
Pelkästään polttoaineen suojauksista kertynyt tappio oli 133 miljoonaa €, eli taitaa kyllä syy tulokseen löytyä hallituksen ja johdon suunnalta....

Kenenkä kotivakuutus maksaa vuodessa enemmän kuin itse asunto...
Huono 3
Pelkästään polttoaineen suojauksista kertynyt tappio oli 133 miljoonaa €, eli taitaa kyllä syy tulokseen löytyä hallituksen ja johdon suunnalta....

Kenenkä kotivakuutus maksaa vuodessa enemmän kuin itse asunto...

Mistä olet tiedon kaivanut??
epäilevä
Finnairin tulevaisuus? Säästökuuri ja irtisanomiset. Asialle palkattiin henkilö, jolla on kokemusta ao. asioiden "hoidosta" usealta vuodelta jo Nokian tappiollisesta Nokia-Siemens-Networksista.

Eli Vehviläinen. Jätti uppoavan laivan, ja siirtyi syöksykierteisiin.
Kvarttaalitalous vai suunnitelmatalous
Huono 9
Näin siinä helposti käy, kun lähdetään soveltamaan äärikokoomuslaisia oppeja firman johtamisessa.
Siperia opettaa
Eihän finairilla ole enään henkilökuntaa, joka voisi lakkoilla. Nehän on ulkoistettu.Johtoryhmä uusiksi!!!
JKa
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Puolipilvistä ja poutaa 15
Lontoo
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949