Tässä ovat tammikuun myydyimmät autot

Tammikuun ensirekisteröintitietojen mukaan autokauppa on päässyt lähemään tähän vuoteen ennustamallaan myyntivauhdilla.
Tammikuussa Suomeen rekisteröitiiin kaikkiaan 12346 uutta henkilöautoa, 911 pakettiautoa ja 264 kuorma-autoa.
Autoalan omien arvioiden mukaan tällä tahdilla Suomessa saadaan koko vuoden aikana myydyksi yhteensä yli 100 000 uutta henkilöautoa.
Autotuojien yhdistyksen mukaan myös tammikuiset uusien autojen ennakkotilaukset viittaavat siihen, että kysyntä on piristynyt.
Tutut merkit kärjessä,
mutta Jeep yllättää
Ajoneuvorekisterin mukaan henkilöautomerkkien rekisteröintikärjessä ovat Volkswagen, Toyota ja Ford, ja näiden kannoilla tulevat Skoda, Volvo ja Nissan.
Näistä Volvon markkinaosuus on pudonnut viitisen prosenttia edellisvuodesta, muilla osuudet ovat nousseet. Audin myynti on pudonnut vajaalla viidenneksellä.
Laskennallisesti huimin 245 prosentin nousu on Jeepillä. Tammikuussa rekisteröitiin 38 erilaista jeeppiä, edellisvuoden tammikuun 11 autoon verrattuna.
Myös Smarteja meni kaksinkertaisesti edellistalveen verrattuna. Myyntimäärät jäävät silti pariinkymmeneen yksilöön.
Pienet näköismaasturit
näkyvät listalla
Henkilöautomalleista VW Golfia oli rekisteröity 793, Skoda Octaviaa 695 ja Toyota Avensista 633 kappaletta.
Neljäntenä tammikuun listalla on Nissan Qashqai, 494 autoa. Muutos edellisvuoteen on 105 prosenttia.
30 myydyimmän mallin joukosta löytyy jonkin verran myös muita näköismaastureita tai cross-over-malleja.
Tammikuussa omistajilleen päätyi muun muassa 152 Hondan CR-V-mallia, 112 Skoda Yetiä sekä 104 Toyota Urban Cruiseria.
Mercedes-Benzin C-sarjan menekki on laskenut, mutta vastaavasti E-sarjan noussut yli 87 prosentin verran. Jälkimmäisiä rekisteröitiin 231 kappaletta.
| Myydyimmät automerkit tammikuussa | ||||
|---|---|---|---|---|
| Merkki | Myyntimäärä 1/2010 | muutos 01/2009 | ||
| Volkswagen | 1702 | 13,5 % | ||
| Toyota | 1676 | 16,0 % | ||
| Ford | 1226 | 9,3 % | ||
| Skoda | 975 | 37,1 % | ||
| Volvo | 787 | -5,1 % | ||
| Nissan | 689 | 59,1 % | ||
| Peugeot | 634 | 18,7 % | ||
| Mercedes-Benz | 565 | 7,4 % | ||
| Opel | 494 | 39,2 % | ||
| Audi | 487 | -19,2 % | ||
| Lähde: Trafi/Ajoneuvorekisteri | ||||
| Tammikuun myydyimmät henkilöautot | ||||
|---|---|---|---|---|
| Kymmenen kärjessä | ||||
| Malli | 01/2010 myyntimäärä | muutos 1/2009 | ||
| VW Golf | 793 | 7,6 % | ||
| Skoda Octavia | 695 | 69,9 % | ||
| Toyota Avensis | 633 | 39,7 % | ||
| Nissan Qashqai | 494 | 105,8 % | ||
| Ford Focus | 453 | 14,1 % | ||
| Ford Mondeo | 397 | 97,5 % | ||
| Opel Astra | 376 | 235,7 % | ||
| Peugeot 308 | 322 | 76,9 % | ||
| VW Passat | 322 | 11,4 % | ||
| Volvo V70 | 309 | 36,7 % | ||
| Kia Ceed | 302 | -0,7 % | ||
| Lähde: Trafi/Ajoneuvorekisteri | ||||
















Kommentit (54)
Revi siitä Toyota Finlandin tj!!!
Pistä kauppa kiinni niinkuin USAssa!
Skoda on volkkari ostaessa, Skoda myytäessä.
Hirveä kivireki ja kantaa - kyllä, edelleen - itäauton mainetta mukanaan.
1980- ja 1990- luvuilla Skodaa hirveämpää romua sai hakea.
No, en tiedä, mikä se on nykyisin, mutta yhtä vähän kuin Moskova on unelmalomakaupunki, Skoda on auto, jossa kehtaisin näyttäytyä.
Kaappikommareiden vehkeitä.
Ai Volkkarin tekniikka? No mikset sitten osta sitä volkkaria?
2. Työsuhdeauto, käyttöetu
3. Paperityömies Volvo
4. Perheen kakkosauto Toyota
5. Oakko vaihtaa aina fiatiin
Skoda on volkkari ostaessa, Skoda myytäessä.
Hirveä kivireki ja kantaa - kyllä, edelleen - itäauton mainetta mukanaan.
1980- ja 1990- luvuilla Skodaa hirveämpää romua sai hakea.
No, en tiedä, mikä se on nykyisin, mutta yhtä vähän kuin Moskova on unelmalomakaupunki, Skoda on auto, jossa kehtaisin näyttäytyä.
Kaappikommareiden vehkeitä.
Ai Volkkarin tekniikka? No mikset sitten osta sitä volkkaria?
Pelle mikä pelle. Miksi ostaa huonompaa kalliimmalla (Ocu pärjännyt paremmin testeissä)?
Mersun C-sarjan myynnin surkea tila ei suinkaan johdu uudesta E-sarjalaisesta.
C-sarja on yksinkertaisesti
a) järkyttävän ruma (tulee mieleen joku lampaiden duunaajan kulkine)
b) järkyttävän pieni sekä sisältä että ulkoa
c) ei tarjoa mitään sellaista, mitä saman kokoluokan autoissa ei ole 20 tonnia halvempaan hintaan
d) järkyttävän ruma
e) järkyttävän ruma
f) järkyttävän ruma
No, mieluummin C-mersu kuin Skoda.....
Skoda on volkkari ostaessa, Skoda myytäessä.
Hirveä kivireki ja kantaa - kyllä, edelleen - itäauton mainetta mukanaan.
1980- ja 1990- luvuilla Skodaa hirveämpää romua sai hakea.
No, en tiedä, mikä se on nykyisin, mutta yhtä vähän kuin Moskova on unelmalomakaupunki, Skoda on auto, jossa kehtaisin näyttäytyä.
Kaappikommareiden vehkeitä.
Ai Volkkarin tekniikka? No mikset sitten osta sitä volkkaria?
Pelle mikä pelle. Miksi ostaa huonompaa kalliimmalla (Ocu pärjännyt paremmin testeissä)?
Itsetunto kestää = ei ole rahaa
Onko "hyvä itsetunto" syy myös pienimunaisten pätemiseen?