Spyker: Saab voitollinen kahdessa vuodessa
Yhtiön mukaan Saabin varalle tehdyn liiketoimintasuunnitelman toteuttaminen vaatii noin miljardin dollarin satsauksen ruotsalaisyhtiöön, jotta se palaisi tekemään voittoa.
Spykerin yhdysvaltalaiselta autojätiltä General Motorsilta 400 miljoonalla dollarilla hankkimasta Saabista on tarkoitus tehdä Volkswagenin Audin ja BMW:n kilpailija, Spykerin tiedotteessa todetaan.
Ruotsalaisen automerkin uusi omistaja arvioi, että Saab palaa voitolliseksi, jos se myy 100000–120000 autoa vuodessa.
Spykerillä on "harvinainen tilaisuus hankkia ja rakentaa uudelleen maailmanlaajuinen autobrändi, josta muovataan itsenäinen ja suorituskeskeinen, kapeille markkinoille suuntautunut autoyhtiö, jolla on toimialan johtava ympäristöstrategia", hollantilaisyhtiö kirjoittaa tiedotteessaan.
Spyker sopi General Motorsin kanssa 72-vuotiaan Saabin ostosta, kun automerkki oli jo ehditty julistaa sukupuuttoon kuolleeksi ostajan puuttuessa. Viime viikolla kaupat kuitenkin syntyivät Spykerin ja General Motorsin välillä. Spyker ja Saab muodostavat Saab Spyker Automobiles -yhtiön, joka aiotaan nimetä uudelleen ensi viikon perjantaina pidettävässä yhtiökokouksessa.
Tänään Spyker ilmoitti olevansa vielä epävarma siitä, saako se sijoittajilta velkaa Saabin ostoon tarvitsemaansa 24 miljoonan dollarin verran.

















Kommentit (30)
Joku rahan huijaus tähän kyllä täytyy liittyä.
Mutta saahan sitä yrittää.
Ja ostoon tarvittava velkakin on vielä epävarma, eli ettei olisi vaan pelkkää spekulointia kaikki.
Saab on niin suossa, että realistisempi tavoite on 10 vuotta ja siihen väliin pitäisi tehdä yksi kokonaan oma uusi mallisto ja toisen pitäisi olla jo suunnitteluputkessa. Millä resursseilla?
Taitaa totuus olla se, että kahden vuoden päästä Saab sitten lopulta kuopataan!
Ainoastaan Suomessa markkinapositio on hieman hämärtynyt siitä johtuen että Saab oli 80-luvulla poliisin ja isänmaallisten pappojen neliovinen halpisauto.
Eli SAAB-kaupat voi vielä menna NURIN, ei ole rahaa ostaa!!!