Lentokentän laukkukaaos jatkuu

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Lentokentän laukkukaaos jatkuu
Helsinki–Vantaan lentokentällä on yhä tuhansia matkalaukkuja, jotka ovat jääneet jälkeen omistajastaan, kertoo Ylen uutiset. Laukkukaaoksen syystä on monta mielipidettä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
28.12.2009 15:26
Kommentit 76

Ylen uutisten mukaan Helsinki–Vantaan lentokentällä on tänään ollut pahimmillaan 3000 matkalaukkua vailla matkustajaa. Finnair uskoo kuitenkin, että suurin osa laukuista saadaan iltaan mennessä toimitettua omistajilleen.

Lentoyhtiön näkemys on, että laukkusuman aiheuttaa huono sää, niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Luminen talvi viivästyttää laukkujen siirtämistä koneisiin, mistä seuraa, että lentokoneet lähtevät ilman kaikkia mukaan tarkoitettuja matkalaukkuja. Tilanne pahenee edelleen, jos matkustajalla on jatkolentoja, kuten monella Helsinki–Vantaan kautta kulkevalla matkustajalla on.

Työntekijöitä edustava pääluottamusmies Pekka Kähkönen on yhtä mieltä lentoyhtiön kanssa siitä, että sääolot ovat yksi syy kaaokseen. Hän sanoo silti Ylen uutisille, että matkalaukkuja käsittelevällä Barona-yhtiöllä ei ole riittävästi henkilökuntaa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenLaukkukiistassa sopu lähellä (15.1.2010 16:37)
UutinenLaukkusuma hellittämässä (24.12.2009 10:56)
UutinenFinnair, nyt meni maine (3.12.2009 13:27)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (76)

Huono 0
Sää ja sää, Barona se on. On sitä ennenkin huonoja säitä ollut. Vuokratyöllä ei noin vain korvata ammattilaisia. Tottukaa tähän. Ulkoistakaa vaan ihmeessä ammattilaisten hommat vuokratyöntekijöille.

Laukut tulevat kun tulevat, koneet lähtevät kun lähtevät. Laukuissa on ehkä kaikki pakattu sisällä, ehkä ei. Arvoesineet on helppo napata, taustojahan ei vuokramieheltä tarkasteta suojelupoliisin toimesta kuten muilta. Puhumattakaan edes turvallisuudesta, lentokoneiden painopistelastaus ja matkustajakoneisiin menevien vaarallisten aineiden käsittely ei todellakaan kuulu pystymetsästä revityille vuokratyöläisille. Tiesittekö että se joka tarkistaa lentokoneen ulkoisesti viimeisen kerran ennen lentoonlähtöä on nykyään Baronan hankkima vuokratyöläinen Finnairilla? Ovatkohan koulutukset kohdillaan, tai taustojen tarkistukset?

Koneiden ruumassa kulkee paljon muutakin kuin laukkuja, huomattavasti vaarallisempaa tavaraa kuin uskottekaan. On radioaktiivisia aineita, vaarallisia kaasuja, vaarallisia nesteitä, viruksia, ammuksia, jopa ruumiita. Näiden kiinnitys ja käsittely on erittäin tarkkaa ja säädeltyä puuhaa. Ottakaa siihen pystymetsästä vuokratyöläinen ja toivokaa parasta.

Turvallisuusriski koko Barona noissa hommissa.
J

Silti se on Finnair joka on vastuussa. Matkustaja ei tee sopimuksia Baronan kanssa.

Ongelma pahentaa se ettei Suomessa ja yleensä Euroopassa ole kuluttajasuojaa. Se mitä on, on nimellinen, tehoton näytelmä. Politiikot eivät tarvitse sellaista jos lautakasasta ei tarvi maksaa.
matkustaja
"Barona-yhtiöllä ei ole riittävästi henkilökuntaa."

Toimitusjohtaja-miljonääri on kuulemma hirvijahdissa.

"EI SAA HÄIRITÄ KESKEN METSÄSTYSHARRASTUSTEN..."
Johtajilla ei ole nyt aikaa Vantaan lumikinoksille...
Sää ja sää, Barona se on. On sitä ennenkin huonoja säitä ollut.

Ei tämä ensimmäinen kerta ole kun matkalaukkuja on saanut toimittaa jälkikäteen. Monen vuoden ajan Helsinki-Vantaalla matkalaukkujen hoito on ollut se heikoin lenkki. Nyt on toivottu että uudet tilat auttaisivat mutta ehkä pitäisi olla robotit kärryjä tyhjentämässä että homma alkaisi oikeasti toimimaan.
teletappi
Finnair sanoi,että matkatavaroiden käsittely ei kuulu sen ydintoimintoihin.Ja kyllä sen nyt huomaa.Koskahan Finnairilla huomataan,että ei-ydintoimintaan kuuluvan toiminnan mennessä täysin kuralle,myös varsinainen ydintoiminta kärsiin.Tästä voi tämän tiedon poimia ja mikä tärkeintä MAKSUTTA.
Konsultti,erikoisalana ydinliiketoiminta
Näyttihän noita eilen melkoinen läjä olleen laukkuhihnojen vieressä tulohallissa. Kävin usealla aasialaisella kentällä parin viikon aikana eikä moisia ongelmia näkynyt. Mitenköhän tämä on niin vaikeaa hoitaa Suomessa? Samoja otsikoita oli jo ennen reissuakin medioissa.
Tehdäänköhän asioista liian vaikeita?
Suomelle nauraa koko maailma jo muutenkin, nyt tämä viellä. Koittakaa erämaiden pölkkypäät jo sopia asianne. VAIN SUOMALAINEN PYSTYY TÄHÄN. MISTÄ LIE KOTOISIN KUN SÄÄN PIIKKIIN PISTÄÄ HIIVATIN LAUKKU SHOWN.
Järjelle Täys Häätö
Suomelle nauraa koko maailma jo muutenkin, nyt tämä viellä.

Samat fiilikset. Suomi on tämän maapallon Timo T.A. Mikkonen.
Takana loistava tulevaisuus
"Kiitos" Finnair, yhdellä kaupalla vuokratyöfirmalle onnistuitte PILAAMAAN Hki-Vantaan hyvän kansainvälisen maineen?
Tulee tuntumaan Finnairissakin
Marlene Dittrich lauloi aikanaan:
Ich Hab` Noch Einen Koffer in Berlin.
Nyt moni Finnairin matkustaja voi laulaa samoin,kunhan vaihtaa Berliinin Helsinki-Vantaaksi.
Terveisiä Hölmölästä
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Puolipilvistä ja poutaa 15
New York
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

13:36OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949