Volvo myydään Kiinaan

Casper Hedberg/Bloomberg News
Volvo myydään Kiinaan
Yhdysvaltalainen autoyhtiö Ford vahvisti tänään ruotsalaisen henkilöautovalmistajan Volvon myynnin kiinalaiselle Zhejiang Geely Holding Group -yhtiölle. Fordin mukaan yhtiöt ovat päässeet sopimukseen kaikista olennaisista kaupan ehdoista.
Taloussanomat–Bloomberg
23.12.2009 12:15 (päivitetty 13:33)
Kommentit 116

Lopullinen sopimus Geelyn kanssa solmitaan ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana ja kauppa toteutetaan toisen neljänneksen aikana.

– Toteutuessaan kauppa takaisi Volvolle tarvittavat pääomat ja resurssit maailmanlaajuisen brändinsä kehittämiseen. Ford taas voi jatkaa keskittymistään "One Ford" -strategiaansa, Ford sanoi tiedotteessaan.

Ford kertoo jatkavansa yhteistyötä Volvon kanssa useilla alueilla, mutta ei aio pitää yhtiön osakkeita.

Ford nosti Geelyn Volvon ostajaehdokkaiden kärkeen jo lokakuun lopulla. Kauppaa ovat tähän saakka hiertäneet kysymykset patenteista ja oikeuksista teknologiaan.

Aiemmin kerrottujen vahvistamattomien tietojen mukaan Geely olisi tarjonnut Volvosta noin kaksi miljardia dollaria (1,4 mrd euroa), joka on noin kolmannes Fordin aikoinaan maksamasta hinnasta.

Geely on Kiinan toiseksi suurin autovalmistaja. Yhtiön taustalla on kiinalainen liikemies Li Shufu, joka omistaa poikansa kanssa Zhejiang Geely Holding Groupin. Bloombergin saamien tietojen mukaan Geely hakee Kiinan valtion tukea kaupalle.

Lisää Aiheesta
UutinenKoski sittenkin Suomea (28.12.2009 13:27)
UutinenFord lähellä Volvon myymistä (22.12.2009 11:26)
UutinenNämä automerkit pitävät pintansa (1.12.2009 15:49)
mainos

Kommentit (116)

Huono 0
Arvasin sen koko ajan. Saab säilyy ainoana ruotsalaisena. Heja Saab ja BioPower.
Tsing Tsong Volvo
Ei se voi olla huonompi asia kuin Saabin myyminen GM:lle. Kiinalaisilla voi olla fyrkkaa jopa kehittää Volvoa. Saa nähdä miten käy. Parasta olisi kai ollut se ruotsalainen sijoittajaryhmä mutta taitaa vaivata rahapula hurreja
Volvomies
Made in China.

Ei statusarvo säily, voivoi, se oli viimeinen Volvo.
Tingeltangel
Kiina on pian osa suomivolvomiesten arkea, kannattaa jo nyt alkaa tutustumaan idän kulttuuriin ja tapoihin.
Kirjastosta löytyy infoa
Tsing tsung tsinh, kyllä ruotsipojan itsetuntoa nyt koetellaan... Vaan eivätköhän ne selviä, innovatiivista sakkia kun ovat.
kansalainen
Onneksi olin kaukaa viisas ja ostin arvonsa hyvin säilyttävän Fiiun. Nyt volvo ei kelpaisi enää kenellekään.

On se kyllä hienoa nähdä miten markkinatalous rulaa. Mitenköhän kaukana on se aika, jolloin länsimaissa tajutaan, että on olemassa vanha keksintö nimeltä tulli. Jos keksimiseen kuluu vielä kauan, paha meidät perii.
Fiatisti
Ei se voi olla huonompi asia kuin Saabin myyminen GM:lle.

GM on myymässä SAAB:ia ei ostamassa sitä!
Tomppa 1
On jo tutustuttu tapoihin. Rikkaille kiinalaisille kelpaa vain paras kuten myös Volvomiehille. Näinollen Volvo on luonnollinen valinta.
toinen volvomies
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 12 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 17
New York
Puolipilvistä ja poutaa 25
Ennuste klo 03:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Pelottaako sinua henkilökohtaisen taloutesi velkataakka?
 
Dilbert – 1.8.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Mediamyynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050