Lumi aiheuttanut kaaosta maailmalla
Junaliikenne kanaalin ali keskeytettiin, kun lauantaina 2000 ihmistä jäi jumiin rikkoutuneisiin juniin kanaalin alla kulkevaan tunneliin. Matkustajat odottivat matkan jatkumista jopa 16 tuntia.
Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan Britannian euroedustaja Nirj Derva on jo vaatinut Eurostarin toimitusjohtajan eroa kaaoksen takia.
– Siten vetoan Richard Browniin, jotta hän myöntäisi hänen yhtiönsä olleen puutteellisesti valmistautunut tilanteen hoitamiseen ja tekisi soveliaasti eli eroasi, konservatiivien MEP vaati BBC:n mukaan.
Lisäksi lennot ovat myöhästelleet ja niitä on peruttu eri puolilla Eurooppaa sään vuoksi.
Myös Yhdysvaltain itärannikko on sekaisin lumen takia. Liikenne on halvaantunut ja sadattuhannet ihmiset ovat ilman sähköä, kirjoittaa muun muassa Los Angeles Times. Washingtoniin on julistettu hätätila ja lentoliikenne keskeytettiin lauantaina kokonaan.
Tavallisesti vilkas ostospäivä, viimeinen lauantai ennen joulua, jäi itärannikolla vaisuksi ihmisten linnoittauduttua koteihinsa turvaan myräkältä.

















Kommentit (25)