Finnairin työntekijät: Lentokentällä tänään kaaos
Finnairin tytäryhtiön Northportin työntekijöitä edustavan Ilmailualan unionin IAU:n ulosmarssi haittaa Finnairin asiakaspalvelu- ja matkatavaratoimintoja ja aiheuttaa häiriöitä illan lentoihin.
IAU:n työntekijät marssivat ulos iltapäivällä ja palaavat töihin huomenna klo 10. Maapalveluita hoitavan tytäryhtiön työntekijöiden ohella ulkoasemia ja Helsinki-Vantaan tulopalveluita hoitavan RTG Ground Handlingin työntekijät järjestävät oman mielenilmauksensa.
– Luultavasti matkatavarat eivät kulje, ja check-in ei onnistu, IAU:n varapuheenjohtajan Reijo Hautamäki arvioi Taloussanomille.
– Kyllä tämä enteilee kaaosta Finnairin hommille Helsinki-Vantaalla.
Hautamäki uskoo, että Finnair pystyy hoitamaan vain osan tehtävistä esimiesvoimin. Samoilla linjoilla on Northportin toimitusjohtaja Jukka Hämäläinen, joka tuomitsee ulosmarssin laittomana. Myös Finnair pitää omassa tiedotteessaan ulosmarssia laittomana.
– Mielenilmaus tulee väistämättä aiheuttamaan paljon hankaluuksia pääasiakkaallemme Finnairille, Hämäläinen sanoo.
Hämäläisen mukaan mielenilmaus iskee todella kovaa ja häiritsee merkittävästi illan lentoliikennettä.
Hämäläinen uskoo mielenilmauksen aiheuttavan myöhästymisiä ja perumisia lentoihin. Lisäksi mielenilmaus viivästyttänee ja häiritsee matkatavaroiden käsittelyä sekä lähtevien että saapuvien lentojen osalta.
"Paskaduunit"
risovat
Keskusjärjestö SAK:n piiriin kuuluva IAU edustaa ilmailualan teknisissä- ja palvelutehtävissä toimivia työntekijöitä. Hautamäen mukaan syynä mielenilmaukseen on työtehtävien ulkoistaminen ja pätkiminen ”paskaduuneihin”.
– Ihmisiä ryhdytään siirtämään ruuhkahuippuihin ja teettämän pätkätöitä eli niin sanottuja paskaduuneja. Kyse on meidän ihmisten kokoaikaisista töistä.
IAU peräänkuuluttaa ilmailualan sitovan työehtosopimuksen noudattamista. IAU:lla on sopimus Elinkeinoelämän keskusliiton alaisen Palvelualojen toimialaliiton kanssa. Liiton mukaan normaaleissa työtehtävissä työskentelevien töitä pyritään nyt siirtämään vuokratyöyrityksille, jotka tekevät omia sovellutuksiaan työehtosopimuksesta.
– Pelko on suuri, että siellä ruvetaan tekemään pätkätöitä. Usein työntekijälle tarjotaan 0–100 tuntia kolmessa periodissa. Eihän sillä voi kukaan elää, Hautamäki sanoo.
Finnair kertoi tänään, että Northport on myynyt Helsinki-Vantaan lentoasemalla olevat matkatavara- ja asematasopalvelunsa Barona-yhtiöille. Tämä tarkoittaa noin 500 työntekijän siirtymistä Baronan palvelukseen.
Lisäksi 130 Finnair Cargo Terminal Operationsin rahtiterminaalipalveluista vastaavaa työntekijää siirtyy Suomen Transvalille.
"Baronalta useammalle
täysipäiväinen työ"
Hämäläinen tyrmää IAU:n pelot työehtosopimuksen vesittämisestä perusteettomina. Northportin työntekijät siirtyvät Baronan leipiin vanhoina työntekijöinä ja noudattavat samaa työehtosopimusta.
– Baronalla ei ole mitään syytä lähteä rikkomaan tai haastamaan tätä työehtosopimusta, Hämäläinen sanoo.
Hämäläisen mukaan Northportin työ on painottunut viime aikoina entistä selvemmin aamun ja iltapäivän ruuhkiin, joita ei voida hoitaa täysipäiväisten työtehtävien avulla. Sopeuttamista olisi siis tarvittu joka tapauksessa.
Hämäläisen mukaan Barona pystyy tarjoamaan useammalle täysipäiväisen työn kuin Northport.
– Baronalla on paljon toimintoja lentoaseman läheisyydessä. Siksi heillä on mahdollisuus rakentaa yhdessä työntekijöiden kanssa paketti, jossa osa työstä voidaan tehdä Northportilla ja osa jossain muualla Baronan sisällä.




















Kommentit (61)
Onhan se nyt niin, että työntekijöiden ehdoilla pitää mennä. Kaikkien pitää saada olla töissä ma-pe klo 8-16, ja pitää tunnin ruokatunti. Ei sillä väliä milloin ruuhkapiikkejä on, pääasia että duunarilla on asiat mallillaan. Jos ei ole, niin sitten mennään lakkoon!
Hyvä SAK, näyttäkää että teissä on vielä voimaa. Herrat katuu kohta syntymäänsä kun duunari näyttää voimansa. Ei väliä vaikkei Suomeen jää yhtään työpaikkaa, mutta voimaa on! Nih.
Yrittäisivät nyt urpot pitää edes ne pätkätyönsä, parempi kai sekin kuin kortisto. Koska kortistossa ei kohta enää makseta rahaa, kun ei ole veronmaksajia. Eli sellaisia joilta rahaa tulee sinne kortistoon.
Nyt ajetaan monella mallilla palkkoja alas, mikä lienee se ainoa keino estää työttömyyden räjähtäminen lähivuosina.
Kun meillä on liki miljoona työtöntä ja velaksi pitäisi elää, niin automaattisesti siinä palkat leikkaantuvat kuten Eestissä tapahtuu.
Hyvä työllisyysaika vallitsi vv 1945-90, eikä se koskaan enää tule takaisin.
Työpaikat katoavat Kiinalisen Lohikäärmeen kitaan ja Automaatioon. Niistä ne ei koskaan palaa.
Ei niin ilmoisna ikänä.
No ei se missään nimessä tyhmää ole: suurin osa koneista lähtee/tulee aamulla ja illalla. Silloin tarvitaan kapasiteettia, joka muuten pyörittelisi peukaloitaan.
Se, että onko se oikein vai ei - en ota kantaa, mutta kyllä se Finnairin kannalta taloudellisesti järkevää olisi.