Tämä voi olla Saabin loppu

Lehtikuva
Tämä voi olla Saabin loppu
General Motors ei usko, että Saabille löytyisi enää uutta ostajaa. Tämä jättää vaihtoehdoiksi tappiollisen tuotannon supistamisen tai autotehtaan sulkemisen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Bloomberg
25.11.2009 09:08
Kommentit 19

Ruotsalaisen Saabin omistava General Motors ei näe yhtiölle uusia ostajia sen jälkeen, kun urheiluautovalmistaja Koenigseggin vetämä ryhmä vetäytyi kaupasta, kertovat uutistoimisto Bloombergin tavoittamat lähteet.

Tämän takia on mahdollista, että autotehdas joudutaan sulkemaan.

13:26Osake
+1,14 %
106,20
+1,20

Saabin kohtalosta päätetään joulukuun ensimmäisenä päivänä General Motorsin hallituksen kokouksessa. GM voi päättää pitää merkin myös hengissä, mutta lähteiden mukaan toimintaa tultaisiin karsimaan selvästi.

Mikäli Saab olisi myyty suunnitelman mukaisesti Koenigseggille marraskuun loppuun mennessä, olisi tämä säilyttänyt enemmän työpaikkoja. Yhtiö vetosi eilen siihen, että kaupanteko venyi liikaa ja Saab tuottaa joka päivä tappiota. Taustalla lienevät todellisuudessa kaupan rahoitusvaikeudet.

Saab hakeutui yrityssaneeraukseen helmikuussa. Koenigseggin tavoite oli kammeta yhtiö kannattavaksi vuoteen 2012 mennessä.

Saabia ostaneeseen sijoittajaryhmään kuulunut norjalainen Baard Eker kuvasi kaupan peruuntumista järkytykseksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Olemme hyvin pettyneitä. Tämä on kuin lento-onnettomuus, hän sanoi.

Aikaisemmin GM on epäonnistunut Opelin ja Saturnin irrottamisessa. Saturn on myynyt viime aikoina uudelleenmuokattuja Opel-malleja Yhdysvalloissa. Mikäli Saab pidetään yhtiössä, tulisi jatko noudattamaan lähteiden mukaan samaa kaavaa kuin Saturnin kohdalla eli Saabin takuut pysyisivät voimassa ja jakeluverkostoa rukattaisiin uusiksi.

Eilen GM:n pääjohtaja Fritz Henderson kertoi yhtiön pohtivan tilannetta muutaman päivän ajan ja tekevän ensi viikolla päätöksiä jatkosta.

Lisää Aiheesta
UutinenNäin nopeasti Saab katoaisi teiltä (8.12.2009 13:34)
UutinenAutojätti laittoi toivonsa naisiin (6.12.2009 12:12)
UutinenSaabin kohtalo ratkeaa tänään (1.12.2009 09:03)
UutinenRuotsi ei aio avustaa Saabia (29.11.2009 15:57)
mainos

Kommentit (19)

Huono 0
Jos GM ei osaa myydä edes tappiollisia yhtiön osia, ei ihme että firma on konkurssin partaalla.
Duski
Huono 1
Enpä oikein jaksa uskoa toiminnan supistamiseen. Saab on muutenkin marginaalimerkki, joten toimintojen supistaminen vain kurjistaisi tilannetta entisestään.

Taitaa Saabin tehtaalle tulla musta joulu. Laiha lohtu ruotsalaisille, nutta eiköhän siellä varaosia valmisteta kuitenkin vielä muutama vuosi vaikka uusien autojen valmistus loppuisikin.
Toivotaan että tää Sakkelin Autot AB loppuu pian. Ruotsin osaaminen on niin huono ettei kukaan halua ostaa sitä halvallakaan. Ruotsissa on ylimielisyys jäljellä.

Mutta kaikki tämä tulee Suomeen viiveellä kuin aina on tapahtunut.
iloinen
Huono 4
Varaosien saanti vaikeutuu saabiin.Vaihtoarvo on romahtanut.Autoliikkeet eivät ota parin vuodenkaan vanhaa autoa vaihdossa,kuulemma ei ole ostajia.Konkka on tosi asia.
Huono 6
Syvä osanottoni kaikille saabeilla ajaville.Alla olevan autonne vaihtoarvo on romahtanut.Älkää liioin hävetkö ajavanne konkurssiin menevällä automerkillä.Pää pystyyn.
Huono 0
Varaosien saanti vaikeutuu saabiin.
Minkä varaosien? Tähänkä saakka ei ole saanut yksittistä tarviketta vaan on pitänyt ostaa isompi kokonaisuus. Hyvä kun on saanut edes polttimon ilman lyhtyä
3 saabia ja yksi ooppeli
Huono 1
Eikös se lopettaminen tarkoita sitten sitä, että niiden satojen Suomalaisten, jotka ovat saabismiin sairastuneet, autokokoelmat ruosteisia ja vähemmän toiminnallisia Saabeja muuttuu viimeinkin arvokkaaksi?
Huono 5
Eikös se lopettaminen tarkoita sitten sitä, että niiden satojen Suomalaisten, jotka ovat saabismiin sairastuneet, autokokoelmat ruosteisia ja vähemmän toiminnallisia Saabeja muuttuu viimeinkin arvokkaaksi?

Ei :) Ainoa mikä muuttuu on se että ruoste vaan lisääntyy.
Huono 6
Antaa loppua vaan! Saab on ollut pieni niche-merkki vain ja sehän on vain Opel Vectra toisenlaisissa vaatteissa nykyään.
Miksi ihmessä joku edes ostaisi autotehdasta, jolla ei ole mitään omaa ja joka tekee tappiota. Kiinalaiset tietysti voivat haluta sen brändin, mutta tuskimpa hekään, kuin markkina olisi kuitenkin pieni.
Mölö
Huono 0
Toivotaan että tää Sakkelin Autot AB loppuu pian. Ruotsin osaaminen on niin huono ettei kukaan halua ostaa sitä halvallakaan. Ruotsissa on ylimielisyys jäljellä.Mutta kaikki tämä tulee Suomeen viiveellä kuin aina on tapahtunut.

Pitäisikö meidän suomalaisten olla tyytyväisiä siihen, että katkera venäläinen iloitsee huonoista uutisista pohjoismaissa. Ei. Pitäisi omana tietonaan.
lapualainen
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

13:24OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949