Blue1 ottaa kaiken irti Finnairin lentäjälakosta
Blue1 lisää lentoja tiedotteensa mukaan kovan kysynnän vuoksi. Yhtiö ilmoitti jo eilen lisäävänsä lentojaan ja tänään ilmoitettiin noin 5000:stä lisäpaikasta.
– Ylimääräiset lennot sekä konetyyppien vaihdokset merkitsevät yhteensä noin 11 000 istuinpaikan lisäystä Blue1:n ja SAS:n vuoroilla Suomen lentoliikenteessä, Blue1 kertoo tiedotteessaan.
Tämän viikon perjantaina Helsingin ja Oulun välistä liikennettä lisätään kahdella edestakaisella lennolla kahdeksaan. Lauantaina ja sunnuntaina reitille tuodaan lisää kapasiteettia siirtymällä lentämään isommalla koneella.
Helsingistä Kööpenhaminaan Blue1 tarjoaa ylimääräisiä lisävuoroja joka päivä perjantaista näillä näkymin ainakin ensi viikon keskiviikkoon asti. Myös lentoja Tukholmaan lisätään.
Lisäksi Blue1 lisää lentovuoroja Kittilään tulevana viikonloppuna.

















Kommentit (29)
Yhtiön hallinto on niin pahasti poliitikkojen sotkema, ettei sitä voi enää ilman konkurssimenettelyä korjata.
Monet kerrat on nähty, että kehitykstä ei pysty estämään ja jarruttaminen ym. muutosvastarinta iskee pahiten omaan nilkkaan.
Lentäjien kannattaisi sopeutua, muuttua ja kehittyä eikä yrittää ampua karhua ilmakolla.
Finski toivottavasti hoitaa nyt hommansa kuntoon = eli ei anna periksi lentäjille vaan vie homman maaliin asti.
Blue1 hoitaa sen aikaa VR:n kanssa liikennettä.