Finnlinesin tulos ajoi karille
Rahtivarustamo Finnlinesin tulos oli selvästi tappiollinen kolmannella neljänneksellä ja liikevaihto laski. Tappio kuitenkin supistui hieman toisesta neljänneksestä. Lastimäärät ovat pysyneet edelleen alhaisella tasolla.
Finnlinesin tulos ennen veroja painui 6,5 miljoonaa euroa tappiolliseksi heinä–syyskuussa, kun vuotta aiemmin voittoa kertyi vajaat 0,3 miljoonaa euroa. Toisella neljänneksellä tappio oli 7,1 miljoonaa euroa.
Konsernin liikevaihto laski lähes 33 prosenttia 130,5 miljoonaan euroon. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä alkanut lastimäärien pudotus jatkui myös tämän vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä, Finnlines kertoo osavuosikatsauksessaan.
Finnlinesin mukaan tammi–elokuussa Suomeen meritse kulkevien kontti-, rekka- ja perävaunuyksiköiden lastimäärät putosivat 27,7 prosenttia tonneissa mitattuna. Suomesta ulkomaille lastimäärät laskivat 28,6 prosenttia.
Matkustajaliikenne Suomen ja Saksan välillä väheni 12,5 prosenttia. Suomen ja Ruotsin välillä matkustajaliikenne kuitenkin kasvoi kolme prosenttia. Finnlinesin matkustajamäärä kasvoi kymmenen prosenttia kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana.
Tehostamistoimien vuoksi Finnlinesin Ebitda-tulos oli 13,3 miljoonaa euroa voitollinen heinä-syyskuussa. Voittoa kirjattiin myös jo toisella neljänneksellä.
Osakekohtainen tulos oli 0,12 euroa tappiollinen, kun vuotta aiemmin voittoa kertyi kaksi senttiä. Toisella neljänneksellä osakekohtainen tappio oli 0,21 euroa.
Finnlinesin mukaan kustannussäästöjen vaikutus näkyy jo kannattavuudessa. Yhtiö olettaa samansuuntaisen kehityksen jatkuvan loppuvuonna.

















Kommentit (7)
Lama on ja syvenee. Tahtoipa sitä kiinteistövälittäjät tai eivät.
Tosin italian mafian omistama Finnlines on enää lypsylehmä joka konserniavustuksilla kupataan tyhjäksi rahasta. Turha haaveilla uusista Suomi-kuvan nostattajista siltä suunnalta siis..