Kirjaudu ▼
 

Air Finland pääsi loivaan tulosnousuun

Tuomo Rainio/Lehtikuva
Air Finland pääsi loivaan tulosnousuun
Lentoyhtiö Air Finland on saanut oikaistua tappiokierrettään. Alkuvuoden tulos on yhtiön mukaan noussut ulkomaisen liikennöinnin vetämänä reippaasti plussalle.
Taloussanomat
4.8.2009 14:30
4

Viime vuonna 1,4 miljoonan euron liiketappion tehnyt Air Finland selvisi tästä taantumakeväästä yllättävän helposti.

Yhtiö kertoo tammi–kesäkuun liikevoittonsa nousseen 391000 euroon. 19,3 miljoonan euron liikevaihtokin on odotettua parempi. Loppuvuoden Air Finland arvioi jatkuvan samalla tavalla.

Vielä tammi–maaliskuussa yhtiön arki näytti synkältä, koska lentomatkustus oli pysähtyä kotimaassa miltei kokonaan.

Air Finlandin mukaan yhtiö onkin operoinut kesäkaudella ensimmäkseen Keski-Euroopan markkinoilla. Yhtiö kertoo saaneensa katettua kotimaan myynnin laskua ulkomaisilla lentotilauksilla.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (4)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hyvä AFI - pienelle, huumorintajuiselle ja laadukkaalle yhtiölle on tilausta edelleen!
Exafi 4.8.2009 15:34

Anonyymi
Tosin matkustusmukaavuden takia koneet voisivat saada "faceliftin" tai vaihtaa uudempiin. Vähän ovat nukkavieruja jo...
Matkalainen 4.8.2009 16:47

Anonyymi
Tosin matkustusmukaavuden takia koneet voisivat saada "faceliftin" tai vaihtaa uudempiin. Vähän ovat nukkavieruja jo...


Samanlaisilla koneilla se Finnairikin lomalaiset sinne kanarialle lennättää.
Makkara. 13.8.2009 19:40

Anonyymi
Niin se vaan menee etää jotkut osaa hoitaa tuottavuuden oikealla tavalla. Taitaa olla pätevä johto sekä pätevä henkilöstö yhdessä ja samassa yhtiössä.
Voisikohan se valtion lentoyhtiö vaikka ottaa mallia?
Tyytyväinen AF matkustaja
Nimetön 2.9.2009 23:12
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä