Kirjaudu ▼
 

Hondan pääjohtaja: Tulospohja jää tähän vuoteen

Hondan pääjohtaja Takeo Fukui ennakoi yhtiön pahimman tuloskuopan jääneen alkuvuoteen. Fukui uskoo kysynnän Yhdysvalloissa parantuvan syksyllä.
Reuters
15.5.2009 20:10 (päivitetty 21:15)
13

Syksyllä helpottaa. Japanin toiseksi suurimman autovalmistaja Hondan pääjohtaja Takeo Fukui ennakoi Yhdysvaltain autokysynnän alkavan elpyä syksyllä. Hondan tuloskehitystä se ei vielä pelasta. Fukui uskoo autojätin tekevän tulospohjat tällä tilikaudella.

Fukui ennakoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa, että tammi–maaliskuu oli pohjanoteeraus. Seuraavilla neljänneksillä tilanne helpottaa jo hieman. Hondan tilikausi päättyy maaliskuun lopussa.

– Minä todellakin odotan nousun alkavan toisella puoliskolla. Vuositasolla uskon tämän vuoden olevan pohjan, Fukui sanoi
 Hondan tilivuoden viimeisen neljänneksen eli tammi–maaliskuun tulos jäi pahasti tappiolle. Yhtiö arvioi, että tällä tilikaudella yhtiön tulos putoaa 71 prosenttia. Tulos pysyy kuitenkin voitollisena.

Syy Hondan, kuten monien muidenkin autojättien tulosongelmiin on ollut maailman suurimman automarkkinan, Yhdysvaltain kysynnän romahtaminen. Hurjasti pudonneet Yhdysvaltain markkinat muuttivat myös voimasuhteita maailmalla. Kiina pudotti ensimmäistä kertaa Yhdysvallat maailman ykkösmarkkinan paikalta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Fukui uskoo vahvasti, että Yhdysvalloissakin kysyntä on saavuttanut jo pohjan. Elpyminen alkaa toisella vuosipuoliskolla.
Kysynnän elpymisestä huolimatta japanilaiset autovalmistajat katsovat Yhdysvaltain markkinoita huolissaan.

Amerikkalaisten autojättien GM:n, Chryslerin ja Fordin kannattavuusongelmat ovat lisänneet epäilyjä, että valmistajat tuuppaisivat markkinoille autoja halpaan hintaan päästäkseen eroon varastoista. Etenkin Chryslerilta on odotettu tarjontapiikkiä yhtiön velkasaneerausohjelman vuoksi.

Yritykset Ford Chrysler Honda
Ihmiset Takeo Fukui
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (13)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
henkilöautojen myynti kasvoi huhtikuussa kiinassa 37%.hallituksen tukitoimet vauhdittivat automyynnin kasvun nopeimmilleen kolmeen vuoteen.huhtikuussa myytiin 831000 henkilöautoa.tammi-huhtikuussa kiinassa on myyty kaikkiaan 3,83 miljoonaa autoa.kiina on samalla noussut yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi autojen markkina-alueeksi.autokauppa on kiinassa kasvanut jo 5 kuukautta peräkkäin.kasvun syynä ovat hallituksen tukitoimet.kiina panostaa autojen turvallisuuteen,laatuun ja päästöihin.
aasian talouden tutk 15.5.2009 21:56

Anonyymi
henkilöautojen myynti kasvoi huhtikuussa kiinassa 37%.hallituksen tukitoimet vauhdittivat automyynnin kasvun nopeimmilleen kolmeen vuoteen.huhtikuussa myytiin 831000 henkilöautoa.tammi-huhtikuussa kiinassa on myyty kaikkiaan 3,83 miljoonaa autoa.kiina on samalla noussut yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi autojen markkina-alueeksi.myynnin romahduksesta kärsineessä yhdysvalloissa myytiin tammi-huhtikuussa kolme miljoonaa autoa.autokauppa on kiinassa kasvanut jo 5 kuukautta peräkkäin.kasvun syynä ovat hallituksen tukitoimet.kiina laittaa autoteollisuutensa uusiksi,parantavat autojen laatua ja turvallisuutta sekä päästörajoitukset huomioiden.


Hurjaa tuo kasvu. Kiihtyykö se vielä tuosta ja kauanko kova kasvu kestää? Millaiset näkymät tuontiautot kontra oma tuotanto?
Onko lännellä enää m 15.5.2009 22:39

Anonyymi
Taas moderointi.
Nimetön 15.5.2009 23:30

Anonyymi
Fukui saa todellakin odottaa. Toinen vuosipuolisko nimittäin alkaa kuukauden kuluttua, eikä laskun pysähtymisestä ole mitään merkkejä.

Pystysuoran nousun odottelijat voivat hypätä ikkunasta.
Ei näy pohjia missää 15.5.2009 23:58

Anonyymi
´
Fukuin tuskainen takertuminen uskoon ja toivoon selittyy Toyotan uutisilla melkein koko johtosakin potkimisesta pihalle.

Japani on USA:sta ja toisaalta myös Suomesta yhtä kaukana kuin itä lännestä ja etelä pohjoisesta, sillä siellä tappiolle johdetusta firmasta lempataan johtoporukka ja säästetään työväki.

On kiinnostavaa nähdä mikä kolmesta erilaisesta strategiasta tulee menestymään.
- USA:ssa parasta huolta pidetään johtajista ja tiukassa paikassa uhrataan sijoittajat (Chapter 11 ).
- Japanissa vaihdetaan johtajat.
- Suomessa pihalle potkitaan työläiset.
vänrikki S. 16.5.2009 8:29

Anonyymi
Voihan sitä spekuloida kuka vaan mitä vaan.

Talous ei voi matemaattisista syistä supistua kiihtyvästi pitkään, koska nollan alapuolelle BKT ei voi laskennallisista syistä mennä (jo sen laskenta on arvonlisä ja nostaa BKT:n nollasta). Vastaavasti toisen derivaatan (kiihtyvyyden) muutos ei tarkoita mitään, vaan se alkaa kuvata vain heikkoa 12 kk sitten vallinnutta vertailupohjaa. Pitkässä lamassa nolla kiihtyvyydellä ei olekaan mitään merkitystä.

Vertailupohjien perusteella joku laman pohja voi olla edessä vaikka seuraavilla varteilla. Nousukautta se ei kuitenkaan tarkoita.
Ne pohjat, ne vertai 16.5.2009 8:36

Anonyymi
Ja mitä niihin japanilaisiin "autoihin" tulee, niin Hondaan kuin Toyotaan ja muihin japanilaistuotoksiin, ruostealttiit, huonosti muotoillut ja ei-euroopapalisten kokoisille tarkoitetut "autot" saavatkin mennä.

Autot valmistetaan Euroopassa, joskin myös Amerikassa niitä osataan valmistaa.
Jonathan 16.5.2009 11:50

Anonyymi
Ja mitä niihin japanilaisiin "autoihin" tulee, niin Hondaan kuin Toyotaan ja muihin japanilaistuotoksiin, ruostealttiit, huonosti muotoillut ja ei-euroopapalisten kokoisille tarkoitetut "autot" saavatkin mennä.

Autot valmistetaan Euroopassa, joskin myös Amerikassa niitä osataan valmistaa.


Siellä taas oikea asiantuntija.

Eurooppalaisista autoista ostan ainoastaan BMWn, siinä on ainut auto jossa on kaikki ominaisuudet kohdallaan.
Edelleen 330xD 16.5.2009 12:29

Anonyymi
Honda on pitkän päälle vakaa menestyjä. Sillä on sopivia pieniä ja keskikokoisia autoja kaikille päämarkkinoilleen - Japaniin, Pohjois-Amerikkaan, Eurooppaan ja Kiinaan. Ja omia tehtaita kaikilla näillä päämarkkina-alueilla. Toyotan Priusta halvempi Insight-hybridikin on juuri tullut markkinoille.
Nääs 16.5.2009 12:51

Anonyymi
Honda on pitkän päälle vakaa menestyjä. Sillä on sopivia pieniä ja keskikokoisia autoja kaikille päämarkkinoilleen - Japaniin, Pohjois-Amerikkaan, Eurooppaan ja Kiinaan. Ja omia tehtaita kaikilla näillä päämarkkina-alueilla. Toyotan Priusta halvempi Insight-hybridikin on juuri tullut markkinoille.


Siinähän sitä mainosta pukkaa. Ja, Honda maksaa...
Lars 16.5.2009 13:07
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä