Ministeri patistaa luopumaan autoverosta

Lehtikuva
Ministeri patistaa luopumaan autoverosta
Myös liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) olisi valmis romuttamaan nykymuotoiset auto- ja ajoneuvoverot. Vehviläinen kertoi Energia-lehden haastattelussa haluavansa ryhtyä verottamaan autoilua ajettujen kilometrien perusteella.
Taloussanomat
12.5.2009 10:14
Kommentit 95

– Järjestelmä voitaisiin toteuttaa satelliittipaikannustekniikalla, Vehviläinen visioi haastattelussa.

Mittarilukemien seurantaa ja laskutusta Vehviläinen kaavailee Ajoneuvohallintokeskukselle.

Ministerin mukaan siirtyminen käytön verotukseen nopeuttaisi suomalaisen autokannan uusiutumista ja auttaisi kasvihuonepäästöjen leikkaamisessa.

Vehviläinen ehdotti siirtymistä hankkimisen verotuksesta käytön verotukseen jo helmikuussa.

Liikenne- ja viestintäministeriö on arvioinut, että suomalaisten hiilireppu keventyisi parilla miljoonalla tonnilla vuoteen 2020 mennessä, jos autokanta vaihtuisi uusiin kahdeksan prosentin vuosivauhtia.

Tullihallituksen pääjohtaja Tapani Erling kertoi maanantaina MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa nykymuotoisen autoveron joutavan syrjään.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on vastustanut luopumista nykymuotoisesta, omistukseen perustuvasta verotuksesta.

MTV3:lle antamassaan haastattelussa Katainen arvioi, että autoveron poisto johtaisi vuotuisen käyttömaksun viisinkertaistumiseen.

Lisää Aiheesta
UutinenEY oikoo taas Suomen autoverolakia (3.6.2009 12:05)
UutinenMinisteri: Autolle käyttömaksu (15.2.2009 09:32)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (95)

Huono 0
On tainneet Autotuojat ry ukot käydä vähän lobaamassa ministeri. Vai miten muuten on selitettävissä ministerin kovahinku nopeuttaa Suomen autokannan uudistumista. Nykyjärjestelmä on näyttänyt kyntensä ja vähäpäästöisyyteen kannustava systeeminä, se toimii myös ihan riittävänä autokannan uudistajana. Järjestelmä ei vaadi muita korjauksia kuin tuotiautojen verotuksen osalta. Toisekseen nykyjärjestelmä on jo kilometripohjainen. Mitä enemmän ajat, mitä enemmän autosi kuluttaa, sitä ennemmän maksat polttoaineessa veroja ja muita maksuja. Ei tarvita mitään mittarirallia AKElta tai satelliittipakannuslaitteiden ostatusta kansalla. Me maksettiin vastikään yksi digiaikaan siirtyminen....
M.K
Huono 0
Satelliittijärjestelmän pystyttäminen autojen liikkumisen seuraamiseksi on täysin järjetön idea, joka tuottaisi suuren määrän totaalisen turhaa hallinnointia.

Liikenteen päästöt ovat suoraan verrannolliset kulutetun polttoaineen määrään. Polttoaine mitataan jo nyt huoltoaseman polttoainepumpulla, ja verotusjärjestelmä on valmiina. Jos autoverotuksen painopistettä on tarpeen muuttaa, niin lasketaan reippaasti autoveroa ja nostetaan vastaavasti polttoaineveroa. Voidaan toteuttaa vaikka huomenna, eikä satelliitteja tarvita!

Kun kaikkien ajoneuvojen jatkuva satelliittiseuranta on tarpeeton siihen tarkoitukseen, johon sitä ajetaan, niin herää kysymys, mihin sitä oikeasti tarvittaisiin. En käy tässä sen tarkemmin spekuloimaan, mutta kyllä tässä "isoveljelle" tarjoutuisi mahtavia mahdollisuuksia.
Heikki Kauppi
Huono 2
Maksamme jo "autoveroa ajettujen kilometrejen mukaan" bensaverona

EI uusia veroja autoilulle. Autoilu on jo tarpeeksi verotettua. Monelle auto on ainoa mahdollinen kulkuneuvo. Autovero sellaisenaan on vanhakansainen "luksus vero" ja joutaa romukoppaan. Jos veroja on pakko nostaa niin sitten vaikka "tietulleilla". Ne pystyy siirtämään kustannuksiin niillä alueilla missä sitä kerätään esim. Helsinki kehä I sisäpuolella. Paljon matkustajia = matala vero ja siirtyy helposti kustannuksiin, joten ei aiheuta liikaa ongelmia taajaman ulkopuoliseille jotka joutuvat käyttämään autoa.
Autosta jo tarpeeksi maksanut
Huono 1
Hahaa, Millä seuraatte kaasari Granadaani? Autossa ei ole tietokonetta virtalukkoa enempää!
analogic
Huono 3
Itse asiassa tuota käyttöveroakaan ei tarvitsisi muuttaa, koska autokanta kaksinkertaistuisi jos auton hankintaverotus poistettaisiin.

...ja se tässä varmaan on tavoiteltavan arvoinen asia, että autokanta kaksinkertaistuisi.
Kehä-kolmoselle mahtuu vielä paljon lisää.
Huono 0
Toisekseen nykyjärjestelmä on jo kilometripohjainen. Mitä enemmän ajat, mitä enemmän autosi kuluttaa, sitä ennemmän maksat polttoaineessa veroja ja muita maksuja. Ei tarvita mitään mittarirallia AKElta tai satelliittipakannuslaitteiden ostatusta kansalla. Me maksettiin vastikään yksi digiaikaan siirtyminen....

Nykyjärjestelmä on kilometripohjainen, mutta siitä puuttuu se ministerin haluama 'progressio', joka olisi suunilleen kääntäen suhteutettu keskustapuolueen kannatusosuuteen kullakin aluueella.

Varmaan jossain vaiheessa saamme minsteriöstä arvion, että kapunkiseutujen asukkaat nauttivat enemmän myös "mediapalveluista", joten myös suunniteltu 'mediamaksu' pitää näin ollen porrastaa.
Kepu ei petä omiaan
Huono 3
Simppeli ratkaisu:

- autovero pois....
- polttonesteiden valmisteveroon joku maltillinen 7,5 snt korotus...
- ...joten karkeasti heittäen voisi nykyiset ajoneuvoverot tuplata...

Ja tämä kohtelee tasapuolisesti autoveronsa jo maksaneita.

...en viitsisi toisten autoveron alennuksia maksaa.
Huono 0
.
Kuten aina, tällä vasuriturinalla peitetään todelliset asiat.

Meneillään on ĎĎR-päälliköiden vetämä salattu vallankumous.

Halonen ja Ahtisaari ja muuta stasipellervopäälliköt, satanisti-Matti jne visioivat omain seminaariensa mukaan "Suomesta Euroopan monikulttuurisinta valtiota v.2012" Sisäministeriön visio vuoteen 2012: "Uudet iskusanat ovat moniarvoisuus ja kotouttaminen.

Visioissa tänne raahattujen s0malien vuosimäärä on 40.000kpl. Tähän kun lisätään lisääntyminen ja laittomat, kymmenen vuoden sisällä meillä on 3milj muslimienemmistö, sharia laki ja massatyöttömyys jnejne.

Nykyisin maaĥanmuuttaja saa 2x oleskelukorvauksen työttömyyskorvaukseen nähden.

Lue lisää w w w kullervokalervonpoika.wordpress.com

Kielletty [S A L A I N E N] lähetetty moderointiin
[lähetetty moderointiin]
Huono 3
Hahaa, Millä seuraatte kaasari Granadaani? Autossa ei ole tietokonetta virtalukkoa enempää!

Ei sitä tartte seurata. Sinä olet siitä jo autoveron maksanut.

Mutta sen sijaan uusien nykyaikaisten autojen suhteen luulisi, että niihin olisi mahdollista laittaa tietokoneen kylkeen seuraamaan paljonko matkaa taittuu.

Tai sitten viimekädessä vaikka joku sinetöity katsastuksessa purettava värinätön rengas vetoakselin ympärille laskemaan montako pyörähdystä vuoden mittaan tulee. Riittävän ison rengaskoon - ja sen kannattaako suosia oikealle vai vasemmalle kääntymistä - valinta jätettäköön sitten kansalaisharrastukseski.

Tätä lukemaa voisi sitten jälkijättöisesti verottaa yrittäjä / co-päästö / aluepoliittisilla indekseillä korjattuna.

Kyllä minulle ainakin kelpaisi hyvä syy ottaa fillari alle. Kroppakin pysyisi paremmassa kunnossa.
Mittarifirma pystyyn.
Huono 0
Hahaa, Millä seuraatte kaasari Granadaani? Autossa ei ole tietokonetta virtalukkoa enempää!

Katsastus ei mene läpi ilman GPS laitetta. Kamerat valmiina. Pasilan kalteriluolastoa laajennetaan, sinullekin. Kukkaset putkamaljakkoosi pamputtaa sossupolliissi.

Terv. Isoveli.
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa 12
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 9
Milano
Pilvistä, ja poutaa 21
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Tiedätkö, oletko pankille hyvä asiakas?
 
Dilbert – 2.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Mediamyynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050