Finnlines pääsee halvalla Naantali-turmasta
Naantalista Kapellskäriin liikennöivä Finneagle ehti poliisin, merivartioston ja ympäristöviranomaisten arvion mukaan lorottaa kanneltaan viikonloppuna Saaristomereen noin 5000 litraa kevyttä polttoöljyä.
Rajavartiolaitoksen öljypäästöissä käyttämän korvaustaulukon mukaan tästä koituisi varustamolle enimmillään noin 23 957 euron lasku. Korvaus ei kata kuin pienen osan vahingosta aiheutuneista työvoimakuluista.
– Kieltämättä summa kuulostaa aika pieneltä. Mutta minkäs voi, se on tällä hetkellä voimassa olevan lain mukainen, sanoo Lounais-Suomen ympäristökeskuksen rakennuttamispäällikkö Eero Laru.
Pelkästään ympäristökeskuksesta öljyvahinkoa selvitteli sunnuntaista lähtien Larun lisäksi neljä ihmistä.
– Me pääsimme suhteellisen vähällä, koska olimme lähinnä asiantuntija-apuna. Pelastuslaitos teki isoimman työn, he olivat siinä mukana kellon ympäri. Samoin rajavartiolaitos käytti tähän todella paljon työvoimaa ja kalustoa, Laru kertoo.
Päästöturman tutkimukset ovat yhä kesken. Mikäli syyksi paljastuu laiminlyöntejä, Finneagle-aluksen päällystölle voi tulla lisäksi sakkoja.
Myös Naantalin kaupunki ja saariston asukkaat voivat vaatia Finnlinesilta tai sen tytäryhtiöltä Finnlinkiltä korvauksia öljypäästön aiheuttamista siivouskuluista.
Kevyttä polttoöljyä ei ole pystytty jäätilanteen takia erityisesti keräämään mereltä. Öljy haihtuu koko ajan, mutta samalla se haisee saaristossa liikkuneiden mukaan yhä selvästi.


















Kommentit (12)
Ei ihme, kun laivat laskevat kaikenlaisia jätteitä mereen, kun käytännössä asiasta ei seuraa mitään, vaikka kiinni jäisikin. Rangaistukset ja vahingonkorvaukset tällaisesta ympäristön saastuttamisesta pitäisi saada sille tasolle, että niillä olisi oikeasti saastuttamista estävä vaikutus.
Silvio Berlusconi
Olin vuosia Finnlinesillä töissä, tiedän mistä puhun.
Lait on laadittu sellaisiksi, että isokenkäinen pääsee kuin koira veräjästä, vaikka olisi jäänyt ihan rysän päältä kiinni.
Jos lintuja kuolee öljyn takia ne pitäs kerätä talteen, jotta ne voidaan laskuttaa Finnlinesilta.