Huippuautoilla menee lujaa taantumassakin
Taloussanomat selvitti Ajoneuvohallintokeskuksen AKE:n tilastoista tammikuussa rekisteröityjen henkilöautojen menekkiä. Selvitys osoitti, että tammikuussa myytiin noin tuhat yli 40 000 euron arvoista henkilöautoa. Tilastoihin ei kirjata kaikkia eri automalleja, joten selvityksen tulos on arvio.
Tammikuun myyntiä ei voi suoraan verrata vuodentakaisiin lukuihin, koska 2008 tammikuulle siirtyi autoveron alennuksen takia tuhansia ensirekisteröintejä vuodelta 2007.
Esimerkiksi Jaguareja myytiin tämän vuoden tammikuussa 24 ja viime vuoden tammikuussa 43. Koko viime vuoden aikana Jaggeja kaupattiin 311 kappaletta, eli tasaisesti vuodelle jaettuna 26 autoa kuussa.
Jopa 137 000 euroa maksavia XF-malleja myytiin viime kuussa 21 kappaletta. XF on voittanut maailmalla useita Vuoden auto -titteleitä, ja hiljattain se valittiin vuoden 2009 parhaaksi johtajatason autoksi.
Jaguar määrittää filosofiakseen valmistaa kauniita ja nopeita autoja, eikä XF:ää voi hitaaksi kutsua: kallein malli 4.2 SV8 Premium Luxury painaltaa tunnissa 250 kilometriä ja kiihtyy pysähdyksistä sadan kilometrin tuntinopeuteen 5,4 sekunnissa. Hiilidioksidia tosin pöllyää taivaalle 299 grammaa kilometriä kohden.
Porschejakin
myydään yhä
Toinen perinteinen urheiluauto, Porsche, kiinnostaa myös varakkaita suomalaisia. Porschen kuulun 911-sarjan autoja myytiin tammikuussa kaksi kappaletta. AKE:n tilasto ei kerro tarkemmin, millaisia myydyt 911:t olivat, mutta halvin malli maksaa 129 500 ja kallein 333 000 euroa.
911:n konepellin alta löytyy vielä tiukempaa tehoa kuin Jaguarista. Laiskin 911-malli kiihtyy nollasta sataan 5,2 sekunnissa, kun ripeimmältä menee samaan aikaa vain 3,7 sekuntia. Viime vuonna 911:iä myytiin kahdeksantoista kappaletta.
Porsche 911:n onnellisiin omistajiin kuuluvat maailmalla muiden muassa Teemu Selänne, David Beckham, Britney Spears ja Cameron Diaz.
BBC:n Top Gear -ohjelmaa juontava Jeremy Clarkson on luonnehtinut 911-sarjaa lopulliseksi todisteeksi siitä, että saksalaisten insinöörien ja jumalan valtataistelussa "partainen kaveri jää kakkoseksi".
BMW:llä leveä
hintahaitari
Perinteisen laatumerkin BMW:n hintahaitari on leveä, ja parhaiten menevät kaupaksi noin 40 000 euron hintaiset Bemarit. Kalleimmillekin malleille riittää silti yhä ottajia. X6 xDrive35d -mallia myytiin tammikuussa kaksikymmentä kappaletta.Vakiovarusteltuna auton saa kaupasta mukaansa maksamalla 90 900 euroa.
Autoliikkeistä kurvasi ulos myös yli sadan tuhannen euron Bemareita. 113 000 euroa maksavia 730d-malleja myytiin tammikuussa viisi kappaletta. Tällaisella autolla maisema vaihtuisi 245 km/h:n nopeudella, jos nopeusrajoituksia ei olisi.
Toyotan loistoautomerkin Lexuksen ylellisen LS 600h -version suositushinta on 154 000 euroa. Kovasta hintalapusta huolimatta vuoden ensimmäisessä kuussa niitä kaupattiin kaksi kappaletta. 14 000 euroa kalliimpaa L-mallia meni myös kaupaksi kaksi kappaletta.
Kaksitoista suomalaista sai tammikuussa alleen Mercedes-Benz C 320 CDI T 4Matic A:n, jolla on hintaa 62 800 euroa. Kahdeksan ostajaa ajoi kaupasta Mercedes-Benz S 320 CDI 4Maticin, joka maksaa 118 900 euroa. 235-hevosvoimaisen auton huippunopeus on elektronisesti rajoitettu 250 kilometriin tunnissa.
Myyntitilastojen tulkintaa mutkistaa se, että osa varsinkin Volvoista ja Mersuista myydään takseiksi.
| Näitä autoja rikkaat ostavat, esimerkkejä tammikuulta | ||||
|---|---|---|---|---|
| Malli | Myyntimäärä | Hinta | ||
| Audi A6 | 85 | 43 900–52 100 | ||
| Volvo XC 60 | 205 | 48 500–67 900 | ||
| BMW 520d | 73 | 48 900–52 600 | ||
| Audi Q5 | 46 | 54 900–72 000 | ||
| Jaguar XF | 21 | 59 500–137 000 | ||
| Mercedes-Benz C 320 CDI T 4Matic A | 12 | 62 800 | ||
| Audi A6 Allroad Quattro | 2 | 71 900–112 500 | ||
| Volvo XC 90 | 8 | 71 900–123 800 | ||
| Audi Q7 | 2 | 78 900–231 800 | ||
| BMW X6 xDrive35d | 20 | 90 900 | ||
| Audi A8 | 4 | 100 800–154 300 | ||
| BMW 730d | 5 | 113 800 | ||
| Mercedes-Benz S 320 CDI 4Matic | 8 | 118 900 | ||
| Porsche 911 | 2 | 129 500–333 000 | ||
| Lexus LS 600h | 4 | 154 000–167 800 | ||
| Lähde: AKE, automerkkien verkkosivut | ||||


















Kommentit (57)
Monista autoista voidaan keskustella, ovatko ne huippuautoja. Hyvä kuitenkin, että kansalla on unelmia.
Volvo XC 60 205 48 500-67 900
BMW 520d 73 48 900-52 600
Audi Q5 46 54 900-72 000
Ihan mielenkiinnosta, monessakohan noista tuhannesta autosta rekisteriotteen "omistaja" -sarakkeessa lukee yksityisen, Suomen kansalaisen nimi?
Alkaa olla jo ihan ruudinkeksijä tasoa
Ettei vaan ostettu firman piikkiin ja otettu yksityiskäyttöön.