Finnair: Nyt tarvitaan uusi saneerauskierros
Lentoyhtiö Finnair rysäyttää uuden tehostamisohjelman tänä vuonna. Ohjelma on laajuudeltaan ainakin 50 miljoonaa euroa, kuten aikaisempikin, kertoi Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen perjantaina tiedotustilaisuudessa.
– Tällä näkymällä tarvitsemme vähintään samankokoisen lisäohjelman kuin olemme jo käyneet läpi, Hienonen sanoi.
Yhtiö teki viime vuoden tehostusohjelman keskusjohtoisesti. Se oli Hienosen mukaan raskasta ja vaikeaa. Nyt liiketoimintayksiöt käyvät neuvottelut itse. Fokus on reittiliikenteessä, joka on hänen mukaansa ongelmallisin yksikkö.
Edellisessä ohjelmassa väheni yli 500 työpaikka, ja yhtiö lomautti noin 3 000 työntekijää.
Etupäästä
takapäähän
Finnairin torstaina julkistama viime vuoden tulos oli ”surkea”, kuten Hienonen itsekin sitä kuvaa. Kannattavuus suli olemattomiin. Reittiliikenteen kannattavuus romahti, koska liikematkustajat kaikkosivat koneista.
– Liikematkustajat ovat etupäässä siirtyneet takapäähän, Hienonen muotoili Finnairin liikematkustajakatoa.
Ne, jotka vielä matkustavat, istuvat nyt turistiluokassa halvemmilla paikoilla. Myös matkustuskielto on iskenyt yrityksiin ja lennot korvataan usein videokonferensseilla
Hienonen arvioi, että koko alalla liikematkustajien määrä on pudonnut lähes kolmanneksen. Alalla on selvästi vielä liikaa kapasiteettia, vaikka konkurssi vei jo yli 30 lentoyhtiötä viime vuonna.
Yhtiö leikkaa reittiliikenteen kapasiteettia kymmenellä prosentilla. Hienonen pohtii, riittääkö se.
Vähemmän
kallista lastia
Rahti on herkkä indikaattori. Finnair kärsii muiden lentoyhtiöiden tapaan myös rahtikysynnän hiipumisesta. Yhtiön rahtikysyntä romahti viidenneksellä viime vuonna. Hienosen mukaan rahtipuolella ei ole mitään myönteistä näkyvissä.
Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA oli lukenut rahtikuljetuksille madonlukuja jo viime vuonna. Koko ilmailualalle IATA on ennustanut 5,2 miljardin dollarin tappioita tälle vuodelle.
Hienonen totesi, että ala ottaa helposti siipeensä. Nyt se putoaa maailmanlaajuisesti nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Hän korostaa, että kaikki nyt tehtävät toimet ovat sopeutumista erittäin rajuun rakenteelliseen ympäristönmuutokseen. Samaan nippuun hän laittaa myös lentäjien työehtoneuvotteluista tulleen ison kiistan.
– Toimialan kilpailu on vapautunut. Eikä kukaan tilannut tätä finanssialan myrskyä, jonka vielä saimme niskaamme.
– Lentäjätilanne on aikamoinen patti. Sopimus on syntynyt aikana, jolloin Finnair oli ainoa relevantti lentoyhtiö. Tietyt asiat ovat nyt ajaneet siitä ohi, Hienonen sanoi.
Neuvotteluja on käyty pitkään. Lentäjät uhkaavat lakolla 25. helmikuuta. Osapuolia hiertävät eläkejärjestelyt, direktio-oikeus ja työn tuottavuus. Finnair haluaisi muun muassa nostaa lentäjien eläkeikää 60 vuoteen. Hienonen tarkentaa, että lentäjillä on paljon toiveita, jokta "eivät sovi nykyiseen markkinatilanteeseen":
Catering
yllätti
Vaikka toimialalla ei näytä olevan kovinkaan myönteisiä aikoja tulossa, Hienonen totesi, että jotakin parempaakin näkyy: Aasian liikenne on ollut kohtuullista, vaikka Kiina ei ole vetänyt niin hyvin kuin odotettiin. Aurinkomatkoilla oli ennätysvuosi, Finnair Catering tarjoili kannattavasti. Moneen kertaan puhdistettu tekniikka toimii hyvin.
Näkymät tälle vuodelle ovat utuiset. Sen verran usvasta Hienosen mukaan näkyy, että kysyntätilanne tuskin paranee ja hintataso pysyy alhaalla.
Tehostustoimia tulee lisää. Yhtiön ensimmäinen neljännes tulee olemaan selvästi tappiollinen, ja sitä pidemmälle Hienonen ei sano nyt näkevänsä.

















Kommentit (33)
Toisaalta kapteenit eivät kohta sopimusta tarvitse, jos ei ole enää työpaikkaakaan.
.
.
Täytynee miettiä minkä yhtiön palveluksia käytän!
.
.
.
Kaikkien sorrettujen sankari Jouko Ahonen!
Aivan oikein, Finnairissa näitä kierroksia tarvitaan nyt jokaisen uuden kvartaalin jälkeen.
Ja kun tämä lama joskus on loppu, sitten on öljyn hintakin taas pilvissä. Ilmiö on Peak Oil. Lentäminen on auringonlaskun ala, aurinko laskee jo.
mutta kenen piikiin ?
Ellei lentäjien ylisuuria palkkoja alenneta, tekevät pian viimeisen lennon - lentävät ulos
Sitten otetaan kertakulut vielä veronmaksajien piikistä ja annetaan yhtiö eurolla vaikka Lufthansalle.
Se on oma vika jos ei saa koneita täyteen ja liikematkustajat kaikkoavat. Aivan hullua, yksikään täysjärkinen yritys ei maksa kuusinkertaisia hintoja siitä, että saa ilmaista juomaa, loungen, nopeamman lähtöselvityksen ja lipun vaihto-oikeuden. Samalla koneella sinne määränpäähän kuitenkin mennään.