Turvediesel ei kelpaa EU:lle
Valtion teknillinen tutkimuskeskus kumoaa elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) sekä Metsäliiton ja valtion yhteisyrityksen Vapon arvion turvedieselin ympäristöystävällisyydestä.
Pekkarisen mukaan kuivatusta turpeesta tehty biodiesel täyttäisi EU:n 35 prosentin kestävyyskriteerin, jonka mukaan polttoaineen päästöt olisivat 35 prosenttia pienemmät kuin öljystä tehdyn dieselin.
VTT:n Ilkka Savolaisen mukaan vaatimus ei täyty, kun käytetään 100 vuoden aikajännettä. Hänen mukaansa Vapo on tulkinnut tuloksia 300 vuoden aikajänteellä.
Se saa turvedieselin näyttämään liian ympäristöystävälliseltä.



















Kommentit (37)
EU:lla on varmaankin takataskussa parempi ehdotus polttoaineenpuutteen helpottamiseksi tai sitten päätöksenteko perustuu järjen vähyyteen ja pienten kiusaamiseen.
Päivanselvä asia että mikää VTT tai EU ei osaa eikä pysty laskemaan millään lailla objektiivisesti tällaista asiaa. Kysymys on puhtaasti politikoinnista, jolle tutkimus on savuverho.
Oma polttoaine vähentäisi riippuvuutta ja luo neuvotteluvoimaa. Tätä unionin murenemista ja omalla paikalliselle tielle lähtemistä kadehditaan EU:ssa ja pyritään estämään "kaikkihan me samassa kusessa ollaan"-johtamisperiaatteella.
Mikä jamppa tämä oikein on? Melkein kaikissa jutuissa aina ensimmäisenä samalla kommentillaan???
Suomi ja erityisesti Vanhanen on todella säälittäviä. Jos EU sanoo, että teette näin, niin kyllä Suomi tekee. Ihan sama mitä käsketään tehdä. Suomella ei ole mitään selkärankaa. Suomi ei välitä omistaan vähääkään. Pääasia, että aina saa mielistellä jotain ja nuolla jonkun persettä.
Kaikki suomalaiset poliitikot pitäisi ampua maanpetoksesta. Katsokaa, miten todelliset poliitikot toimivat, esim. Ranska, Puola tai Italia. Siinä ei paljon EU:n sanomiset paina, kun omaa etua ajetaan kaikilla keinoilla. Ja niinhän sen kuuluu ollakin.
On käsittämätöntä, että Suomi oman etunsa kustannuksella ajaa yksinään jotain olematonta "yhteistä etua". Muille tämä yhteinen etu tarkoittaa omaa etua ja mentaliteetti on, että mik'ä on parasta meille, saa olla parasta myös muille.
Päästöjä tulee kummastakin. Mutta kun eroon ei diesel pottoaineesta päästä vielä 20 vuoteen.
Jos joidenkin lähteiden mukaan suomen turpeesta saadaan dieseliä liki sama kuin mikä Norjan öljy varoista. Niin miksi jättää vientitulot hyödyntämättä.
Samalla perusteella olisi myös öljyn pumppaus kiellettyä.
Kokeilkaas suomenpäättäjät ajaa tätä ideaa eli kertokaa että koko maailman kaikki öljyntuotanto ei täytä EU 35% sääntöä ja on siksi kiellettyä !