Fiskarsin tulos ja liikevaihto laskivat

Fiskarsin tulos heikkeni ja liikevaihto supistui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Koko vuoden tulos kuitenkin parani puolella, ja yhtiö maksaa osinkoa enemmän kuin edellisvuodelta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
9.2.2012 09:44
Kommentit 2

Kuluttajatuotteita valmistavan Fiskarsin tulos heikkeni tilivuoden viimeisellä neljänneksellä. Liikevaihto supistui hieman. Hallitus ehdottaa osingoksi 0,62 euroa osakkeelta, kun se vuotta aikaisemmin oli 0,60 euroa. Koko vuoden tulos parani puolella.

– Fiskars menestyi vuonna 2011 hyvin epävakaasta markkinatilanteesta huolimatta. Olen ylpeä suorituksestamme ajanjaksona, jota värittivät epävarmuus talouden näkymistä sekä vähittäiskaupan varovainen ostokäyttäytyminen. Liikevaihtomme kasvoi Silvan myynnistä huolimatta, ja pystyimme ylittämään edellisvuoden liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä, saavuttaen jälleen yhtiön historian parhaan tason, sanoo toimitusjohtaja Kari Kauniskangas tiedotteessa.

10:34Osake
+0,75 %
14,77
+0,11
-0,88 %
26,91
-0,24

– Liiketoiminnoistamme puutarhaliiketoiminta menestyi hyvin erityisesti Euroopassa, ja myös Amerikassa pystyimme vahvistamaan asemiamme, vaikka myyntisesongin ajan vallitsi huono sää.

Fiskarsin tytäryhtiö Avlis myi viime kesänä ruotsalaisen tytäryhtiönsä Silva Swedenin sijoitusyhtiö Karnellille. Silvan myynti vähensi yhtiön heinä–joulukuun liikevaihtoa noin 12 miljoonalla eurolla. Kauppa pienensi myös Fiskarsin liikevoittoa vuoden loppupuoliskolla miljoonalla eurolla.

Fiskarsin tulos ennen veroja heikkeni loka–joulukuussa 22 prosenttia. Sitä kertyi 23,5 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 30,3 miljoonassa eurossa. Osakekohtainen tulos laski 0,35 eurosta 0,33 euroon.

Koko vuoden tulos ennen veroja parani sen sijaan 52 prosenttia 161,8 miljoonaan euroon. Tässä on mukana 69,8 miljoonan euron myyntivoitto Wärtsilä-osakkeista.

Liiketulos ilman kertaeriä parani loka–joulukuussa kahdeksan prosenttia 13,7 miljoonaan euroon. Liikevaihto kutistui kaksi prosenttia 187,3 miljoonaan euroon. Koko vuoden liikevaihto kasvoi neljä prosenttia 742,5 miljoonaan euroon. Silva poislukien vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi kuusi prosenttia. Koko vuoden liiketulos ilman kertaeriä kasvoi kolme prosenttia 62,1 miljoonaan euroon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Fiskarsin osuus osakkuusyhtiö Wärtsilän tuloksesta oli neljännellä neljänneksellä 13,4 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 30,1 miljoonaa euroa.

Liiketoiminnan kassavirta kasvoi 29,6 miljoonasta eurosta 41,9 miljoonaan euroon. Koko viime vuonna liiketoiminnan rahavirta oli 107,4 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 92,6 miljoonaa. Tämä sisältää osakkuusyhtiö Wärtsilän maksamia osinkoja 40,9 miljoonaa euroa, kun niitä vuotta aiemmin oli 29,5 miljoonaa.

Kuluttajien luottamus pysyi Fiskarsin mukaan loppuvuonna Euroopassa matalana, ja vähittäiskauppa kehittyi heikosti useilla Euroopan markkinoilla. Pohjois-Amerikassa kuluttajien ja liike-elämän luottamus osoitti elpymisen merkkejä.

Fiskarsin mukaan markkinatilanne on edelleen epävarma, mikä vaikeuttaa toiminnan ennustamista. Alkaneen vuoden liikevaihdon ja liiketuloksen ilman kertaeriä odotetaan olevan viime vuoden tasolla.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Velkasaturaation saavuttamisen jälkeen koko bankstereiden velkarahaPonzihuijaus alkaa luhistumaan. Teoriassa se supistuu nollaan mutta käytännössä tulee 3. maailman sota ja sisällisotien aalto yli Euroopan.
Velan eksponentiaalinen kasvu tekee ihmeitä
Huono 1
Nyt ei voi maksaa velkaa kun liikevaihto laski, miksi kukaan ei enään velkaannu jotta liikevaihto ei laskisi?
Kurjuuden maximointia.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
Bryssel
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:30OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949