Tulvat ja vahva jeni syventävät Sonyn tappioita

Japanilainen elektroniikkajätti Sony painui tilivuotensa kolmannella neljänneksellä tappiolle. Yhtiö kasvatti selvästi myös koko tilivuoden tappioennustettaan. Yhtiön mukaan Thaimaan tulvat ja jenin vahvistuminen syvensivät tappioita.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Bloomberg
2.2.2012 17:25
Kommentit 5

Samalla Sony kaksinkertaisti arvionsa maaliskuussa päättyvän tilikautensa tappiosta. Kun yhtiö vielä marraskuussa arvioi, että 12 kuukauden tappio on 90 miljardia jeniä, nyt ennuste on synkistynyt 220 miljardiksi jeniksi eli 2,2 miljardiksi euroksi.

Sonyn nettotappio joulukuussa päättyneeltä tilikauden kolmannelta neljännekseltä oli 159 miljardia jeniä eli noin 1,6 miljardia euroa. Analyytikot olivat odottaneet pienempää eli 43 miljardin jenin tappiota.

Yhtiö syyttää koko vuoden ennusteen heikennyksestä jenin vahvistumista, Thaimaan tulvien aiheuttamia haittoja tuotannolle ja kulukirjauksia lcd-näyttöjä valmistavasta yhteisyrityksestä Samsungin kanssa, josta Sony on luopumassa.

Sony on myös leikannut myyntitavoitteitaan kameroiden, tietokoneiden ja Playstation 3 -konsoleiden osalta. Yhtiö sanoi myös, että sen matkapuhelinyksikkö on menestynyt odotettua huonommin. Televisioiden osalta Sony piti myyntitavoitteensa 20 miljoonassa kappaleessa.

Sony nimitti eilen pääjohtajakseen yhtiön kuluttajatuotteista vastanneen Kazuo Hirain. Hirai korvaa hallituksen puheenjohtajaksi siirtyvän Howard Stringerin huhtikuun alusta lähtien.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenHeikko vienti hyydytti Japanin (13.2. 08:25)
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
On ne kovin sää herkkiä nämä nykyajan yritykset!
Työttömät ei osta telkkareita ja läppäreitä
Huono 0
Syy oli kysynnän puute eu ja usa alueilla, muualle menisi mutta nämä 2 sakkaa.
2 uutiset.2 maailmanmarkkinat
Huono 0
Nuo tulvat toivat kaikkien nähtäville myös sen kummallisuuden, että jotkut teollisuudenalat keskittyvät aivan liikaa. Thaimaan tulvat hävittivät suurimman osan maailman kiintolevytuotannosta, mikä nostaa ko. kapineiden hinnat aivan älyttömiksi, jopa moninkertaisiksi. Ehkä keskittäminen on kannattanut tai tuolla vaan tekevät levyjä halvimmalla, mutta kyllä siihen aikamoisia riskejä sisältyy!
MasaE
Huono 0
ei Thaimaa ole edullisin Aasian maa, ehkä vain "stabiilein".
teollisuuden ongelma on vain keskittyminen Bangkokin alueelle,joka tulee muutenkin vajoamaan meren tasalle 2050 mennessä.

vinkki,jos haluatte "riski sijoittaa"
..Thaimaasta maata hankkimaan (vuokraamaan).
Ukkometso
Huono 0
Edullisin tai stabiilein, mutta pulma on juuri liika keskittyminen. Oli tuhon syy luonnossa, politiikassa, terrorissa tai missä vain, ainoastaan riittävä hajauttaminen on edes jonkinmoinen jatkuvuuden tae.
MasaE
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
New York
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:24OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,00-1,05 %-0,17

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949