Lämmin alkutalvi painoi Amer Sportsin loppuvuotta
– Edessämme on uusia haasteita: talviurheiluvälinemarkkinat ovat haastavat, koska tärkeimmillä markkina-alueilla kausi lähti hitaasti käyntiin. Lisäksi yleinen taloudellinen tilanne on epävarma, sanoo toimitusjohtaja Heikki Takala tiedotteessa.
Koko vuoden tulos parani ja osinkoa yhtiö aikoo jakaa 0,33 euroa osaketta kohden kun edellisvuonna osinko oli 0,30 euroa.
Amerin tulos ennen veroja jäi loka-joulukuussa 40,2 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 42,7 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos laski 0,25 eurosta 0,20 euroon. Koko vuoden osakekohtainen tulos parani 0,52 eurosta 0,71 euroon.
Liiketulos ilman kertaeriä heikkeni loppuvuonna 17 prosenttia. Sitä kertyi 46,3 miljoonaa euroa, kun vertailukauden liiketulos oli 56,0 miljoonaa euroa.
Liikevaihto supistui viisi prosenttia 556,9 miljoonaan euroon. Vertailukelpoisin valuuttakurssein liikevaihto kasvoi kaksi prosenttia. Liikevaihdon kasvua jarrutti katsauksen mukaan lämmin alkutalvi, joka heikensi talviurheiluvälineiden myyntiä sekä edellisvuotta enemmän kolmanteen neljännekseen keskittynyt toimitusaikataulu.
Nettorahavirta investointien jälkeen oli 49,0 miljoonaa euroa, kun se vertailukaudella oli 57,7 miljoonaa euroa.
Amer Sports ilmoittaa jatkavansa investointejaan pitkän aikavälin strategiansa toteuttamiseksi ja kannattavan kasvun ylläpitämiseksi. Yhtiö arvioi tämän vuoden liikevaihtonsa kasvavan vertailukelpoisin valuutoin laskettuna viime vuodesta.



















Kommentit (4)
ja virttyneet verkkarit... mutta siinähän tuota jo on.