Paniikkiostot nostavat autojen hintoja

EPA
Paniikkiostot nostavat autojen hintoja
Japanin autoteollisuuden tuotantovaikeudet ovat nostaneet jo maassa valmistettavien automallien hintoja Yhdysvalloissa, USA Today -lehti kertoo.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
21.3.2011 19:45
Kommentit 42

Runsas viikko sitten tapahtunut maanjäristys ja tsunami ovat vaikeuttaneet muun muassa autojen tuotantoa Japanissa. Tämä näkyy USA Today -lehden mukaan jo autokaupoissa Yhdysvalloissa.

Lehti luonnehtii ilmiötä paniikkiostamiseksi, joka muistuttaa ruokahyllyjen tyhjenemistä ennen lähestyvää myrskyä.

Esimerkiksi Toyota Priuksen ja Honda Fitin hinnat ovat nousseet järistyksen jälkeen, sillä nämä vähän kuluttavat mallit olivat suosiossa jo aiemmin polttoaineiden hintojen nousun takia.

Honda on kertonut jälleenmyyjille, ettei se ota vastaan Japanissa valmistettavista autoista tilauksia toukokuuksi. Maaliskuun ja huhtikuun tilaukset ovat jo myöhässä.

Autonvalmistajat ovat sanoneet toivovansa, että tuotanto saadaan käyntiin tällä viikolla, mutta se voi olla epärealistista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Priusta ja Fitiä tehdään vain Japanissa. Niiden hinnat ovat TrueCar.comin tilastojen mukaan hivuttautuneet luonnonkatastrofin jälkeen jonkin verran ylöspäin.

Esimerkiksi Priuksesta keskimäärin maksettu hinta Yhdysvalloissa oli noussut 0,5 prosenttia neljä päivää järistyksen jälkeen.

Lisää Aiheesta
UutinenNämä autot ovat hintansa arvoisia (9.9.2010 15:41)
YrityksetHonda, Toyota
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (42)

Huono 0
Tilasin kolme tojotaa. Pakko ostaa ettei jää ilman.
huomenna ipad kaupoille
jeesus sentään mitä uutista pukkaa...
kiikkuunko?
Mun Toyota Avensis siis rommaah.
Sexy Lady
Kesä tulossa. Aika ottaa polkupyörät varastosta. Bensan hinta tai autojen hinnat ei polkemiseen vaikuta.
Ottakaahan tavoitteeksi Huhtikuussa ajaa polkupyörällä töihin, kauppaan jne. jos mahdollista.
Urheilu piristää mieltä.
Helkama
Paljonko pörssi nousee huomenna?
Rommari
Voi hyvät hyssykykät, tehdäänhän autoja muuallakin
kuin Jaappanissa. Esim mersuja.
mersumies
Huono 1
Paljonko pörssi nousee huomenna?

Nousee koko viikon.
Pörssimies
Tilasin vaimollekin uuden Toyotan.
Avensis Wagon
Paniikkiostot Nokian osakkeilla alkaa myös. Lama on ohi.
Lämäri
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 18
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:18OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949