Nokian Renkaiden "purjeet pullistelevat myötätuulessa"

Matti Björkman/Lehtikuva
Nokian Renkaiden "purjeet pullistelevat myötätuulessa"
Rengasvalmistaja Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Kim Gran arvioi, että yhtiö jatkaa vahvaa kasvuaan kuluvana vuonna. Gran sanaili yhtiön neljännen neljänneksen tulostiedotteessa "myötätuuliohjeistuksella".
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
9.2.2011 10:22
Kommentit 3

– Nokian Renkaat palasi vahvalle kasvupolulle, kun kysynnän ajurit ydinmarkkinoilla vahvistuivat selvästi. Vuoden 2011 alussa purjeemme pullistelevat myötätuulessa; tilauskantamme on vahva ja kapasiteettimme on kasvussa, Gran sanoo.

Gran sanoo, että yhtiön päätuotteiden kysyntä alkoi viime vuoden toisella neljänneksellä kasvaa voimakkaasti kaikissa liiketoimintayksiköissä. Tuottavuutta paransivat tuotannon rakennemuutos ja parempi kapasiteetin käyttöaste.

10:19Osake
-1,58 %
31,10
-0,50

– Selvän käänteen saivat aikaan talouden koheneminen Pohjoismaissa ja Venäjällä, vahva automyynnin kasvu sekä kuluttajaluottamuksen paraneminen. Toimintaamme kasvatettiin vastaavasti ja meidän on edelleen lisättävä kapasiteettiamme pysyäksemme kasvavan kysynnän tahdissa.

Venäjälle uusia
tuotantolinjoja

Taloustiedot

Vastatakseen kasvavaan kysyntään Nokian Renkaat aikoo lisätä kapasiteettiaan merkittävästi kuluvana vuonna. Yhtiö on muun muassa tilannut Venäjän-tehtaaseensa kaksi uutta tuotantolinjaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lisäksi yhtiö tarkastelee uusia kapasiteetin laajennusmahdollisuuksia sekä tuotantoon että jakeluun. Granin mukaan vuoden alun ennätysvahva tilauskanta tarjoaa Nokian Renkaille mahdollisuuden kasvattaa myyntiä.

– Jatkamme myös uusien tuotteiden lanseerauksia, hinnankorotuksia ja myyntimixin parantamista korkeampien raaka-ainekustannusten kompensoimiseksi. Jakelukanavan alhaiset varastot ja kasvava tuotantokapasiteettimme tarjoavat hyvät lähtökohdat kannattavan kasvun jatkumiselle tänä vuonna.

Lisää Aiheesta
IhmisetKim Gran
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Nokian perusbusiness kukoistaa
Huono 2
Minä ennakoin tuon asian jo viime syksynä. Ostin autooni Kleberin kesärenkaat Nokialaisten sijasta.
Audimies
Huono 0
Keväällä olisi uusien kesäkiekkojen hankinta edessä. Voisin pistää euroni johonkin länsimaisiin kumeihin. Ylihintaisten itärenkaiden kun luvataan kallistuvan. ".... jatkamme hintojenkorotuksia"
Lapin mies
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 20
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 14
Milano
Puolipilvistä ja poutaa 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

10:15OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949