Nyt kaivataan makkaran jalanjälkeä
Elintarvikeyhtiö Raision tuotteista löytyy ensi vuonna värikoodi, joka kertoo tuotteen hiilijalanjäljestä. Koodit muistuttavat liikennevaloja siten, että vihreällä merkityt tuotteet on tuotettu vähimmillä päästöillä ja kelta-oranssit isommilla.
Raisio on merkinnyt tiedot hiilidioksidipäästöistä tuotteisiinsa viime vuodesta lähtien. Värikoodeilla pyritään siihen, että kuluttaja voi yhdellä silmäyksellä hahmottaa tuotteen ilmastovaikutukset.
Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius kertoo, että merkinnät hiilijalanjäljestä ovat kovaa vauhtia yleistymässä maailmalla. Britanniassa esimerkiksi kauppaketju Tesco on ollut kärkijoukoissa, ja Ruotsissa merkintöjä aiotaan kokeilla laajamittaisemmin.
Raision edelläkävijyys
ei ole sattumaa
Raisio on Straniuksen mukaan ollut Suomessa edelläkävijä merkintöjen kehittämisessä. Ei ole kuitenkaan sattumaa, että juuri viljapohjaisiin tuotteisiin keskittynyt yritys on innokkaampi kuin moni muu.
– Niillä on lähtökohtaisesti hyvin pienet hiilijalanjäljet. Miten saadaan vaikkapa lihantuottajat mukaan? Milloin Atria tai HK tai joku muu julkaisee makkarasta tai lihasta merkinnät? Sieltä niitä päästöjä eniten tulee.
Raision toimitusjohtaja Matti Rihko sanoo yhtiön tiedotteessa toivovansa, että mahdollisimman monet yritykset ottaisivat käyttöön havainnollisen tavan kertoa tuotteiden ekologisuudesta. Kaikkien elintarviketuottajien saaminen mukaan olisi Straniuksenkin mielestä keskeistä.
– Uskon, että kun tulee muutamia päänavauksia ja Raisio kehittää tätä eteenpäin, muillekin tulee painetta tulla ulos. Hitaasti etenee, mutta aika varmasti, Stranius sanoo.
Hiilijalanjäljen laskemiseksi olisi hänen mielestään hyvä saada aikaiseksi standardit sekä lainsäädäntö, joka velvoittaisi jäljen ilmoittamaan.
Stranius pitää liikennevalotyyppistä esitystapaa havainnollisena ja hyvänä. Mukana pitäisi hänen mukaansa olla myös päästöjen tarkka grammamäärä, ja jostain pitäisi helposti löytyä myös tieto siitä, miten hiilijalanjälki on laskettu.
Harva valitsee ruuan
hiilijalanjäljen perusteella
Hän myöntää, että yrityksillä saattaa olla houkutus laskea hiilijalanjälkeä mallilla, joka on itselle edullinen.
Onko riski, että näitä merkintöjä käytetään ilman perusteita myönteisen mielikuvan luomiseen?
– Jos ajatellaan suomalaista yrityskulttuuria, olen varma, etteivät yritykset laita siihen mitä tahansa lukua hihasta. Jokaisella pitää olla perusteet.
Stranius pitää ruuan ilmastovaikutusten ilmoittamista jopa perusoikeutena. Hänen mielestään siitä pitäisi tulla yhtä olennainen osa tuotetta kuin ravintosisällöstä tai hinnasta.
Hän myöntää, että ilmastovaikutuksia miettii ruokaa ostaessaan vielä harvalukuinen joukko. Kulutusta ohjatakseen hiilijalanjäljen pitäisi näkyä selvästi kauppojen hyllyillä.




















Kommentit (21)
Tosiaan - veit sanat suustani! .Olisi täysin vastuutonta olla hyödyntämättä ruhosta muita osia kuin täyslihat.
Makkaran hiilidioksiidijälki on käytännössä negatiivinen koska muuten vatsa pitäisi täyttää jollain muulla + teurasjätteet menisivät kaatopaikalle mätänemään tuottamaan hilidioksiidia.
On ironista että yleensä ympäristöpaasajat ovat samoja ihmisiä jotka ovat makkaranvastustajia.
Järki hoi!
Toisekseen pakkaukset alkavat olla niin täynnä kaikenlaisia "lakisääteisiä" merkintöjä ettei huononäköisimmät näe enää pientä printtiä.
Toistaiseksi on vielä selvitty 2-3 kolmella kielellä. Kuinkahan kauan...
Sitä paitsi jonkun ajan päästä paljastuu salaisuus, jonka peruskoulussa opimme, mutta on joiltakin päässyt unohtumaan: hiilidioksidi on luontoon kuuluva, elämälle välttämätön yhdiste. Eikö oikeat saasteet kiinnosta yhtään?