Turvallisuutesi vaatii viinaveron nostoa

Katsoaksesi video sinulla pitäisi olla Flash-laajennus.

Viinaveron nostopaineet kasvavat jatkuvasti. Hallitus joutuu taas lähipäivinä päättämään alkoholiverotuksen kiristämisestä. Nyt perusteluksi on löytynyt tarve parantaa kansalaisten turvallisuutta.
Petri Korhonen
15.4.2008 13:02
Kommentit 113

Kansallista turvallisuusohjelmaa suunnitelleen sisäministeriön asettaman työryhmän mielestä alkoholiverotuksen pikainen kiristäminen on välttämätöntä kansalaisten turvallisuuden parantamiseksi.

– Alkoholi on yleisin syy väkivallan ja turhien onnettomuuksien taustalla, perustelee työryhmää johtanut sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen.

Korotusesitys on kirjattu turvallisuusohjelmaan, ja se menee hallituksen iltakoulun käsiteltäväksi vielä tällä viikolla.

– Tarkkaa korotusprosenttia emme ole pohtineet, se kuuluu valtiovarainministeriölle. Tavoitteena on kuitenkin pudottaa alkoholinkulutus vuoteen 2015 mennessä sille tasolle mitä se oli vuonna 2003, Viljanen kertoo.

Alkoholinkulutus on nyt kasvanut viidessä vuodessa ainakin 15 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Turvallisuusohjelman mukaan kansan lisääntynyt alkoholinkäyttö aiheuttaa perheille runsaasti myös taloudellisia ongelmia. Ne taas johtavat syrjäytymisen kierteeseen ja lisäävät sitä kautta yleistä turvattomuutta.

Viinan hinnannosto tietysti lisäisi alkoholia käyttävien ihmisten menoja ja köyhdyttäisi syrjäytyneitä entisestään, mutta työryhmän mielestä vero-ohjaus on nyt helpoimmin toteutettava säännöstelykeino juomiselle.

Lisää Aiheesta
UutinenValtio valmistelee viinaveron nostoa (18.6.2008 07:37)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (113)

Huono 0
Viinaveron nostopaineet kasvavat jatkuvasti. Hallitus joutuu taas lähipäivinä päättämään alkoholiverotuksen kiristämisestä. Nyt perusteluksi on löytynyt tarve parantaa kansalaisten turvallisuutta.
Taloussanomat
Hienoa!! taas alkaa pimeän viina bisnekset luistaa, kieltolaki olisi vamaan paras saisi oikein kunnolla katetta keittelyyn ja pirtukauppaan? Ravintolathan onnistuttiinkin jo tyhjentämään tupakkalailla, mikä sekin oli täysin järjetöntä koka alkoholinkulutus on ainoastaan siirtynyt pois valvotusta ympäristöstä.
epäilijä
Joo se varmaan sitä juopon äijän perheen toimeentuloa auttaa, kun äijä kantaa jatkossa entistä isomman osan perheen talousrahoista Alkoon.
Hinnankorotus ja kiellot ovat NIIN helppoja ratkaisuja taas.
Ei voi olla totta
Verotuloja ne haluu.
Rehellinen
"Viinan hinnannosto tietysti lisäisi alkoholia käyttävien ihmisten menoja ja köyhdyttäisi syrjäytyneitä entisestään, mutta työryhmän mielestä vero-ohjaus on nyt helpoimmin toteutettava säännöstelykeino juomiselle."

Eli mennään vaan sieltä, mistä aita on matalin kun ei muuta viitsitä. Entäs me kiltit juojat, jotka emme hakkaa juovuksissa ketään? Me olemme kuitenkin aivan ylivoimainen enemmistö!

Oluen verotusta ainakin pitäisi alentaa, jotta valmistuskustannuksista johtuva hinnan nousu kompensoituisi.
Olmi
Hienoa!

Johan tässä olikin kamala pelko, kun mitään ei tehdä, jotta laitapuolen kulkijoiden toistensa mätkiminen ja tappaminen loppuisi!
Vähät siitä, että se 85% kansasta, joilla ei ole mitään ongelmia viinan kanssa, joutuu hakemaan ruokajuomansa Alkosta entistäkin kovemmalla hinnalla...

No, uurnilla tavataan!
Suomalainen duunari
viina auto ja tupakka siinä trio mitä valtio lypsää mielinmäärin aina mitä mielikuvituksellisimmilla syillä.
no omalla kohdallani: myin auton, en polta ja viinat teen tai haen ulkomailta että nostakaa nyt kerrankin kunnolla veroja ettei tarvii soutaa ja huopaa edestakaisin ja holhota tyhmää kansaa.
jep
Huono 3
"Ne nytkin pohtii jossain viinan hinnan nostoa" Ei ole paljon maalima muuttunut vuodesta 1985.

Nyt tuli uusi vero "turvallisuus" vero. Viisaita noi poliitikot...
Istun baarissa janoten kostoa
Hohhoijaa.

Ollaan palattu taas 30-luvun kaksinaismoraliin.

Ministeri erotetaan kun flirttailee tekstiviesteillä omalla ajallaan,
virkamiehet eivät saa kohta verovaroilla olla hotelleissa jossa näytetään pornoa tv:stä, huoratkin pitää siivota kunnon ihmisten silmien edestä takahuoneisiin jotta tuntuu paremmalta ja viina vie taas kerran kaikki perikatoon paremmin asiasta tietävien mielestä.

Tervetuloa Suomeen 2008, missä vanhoillisilla kristillisellä arvoilla, kukkahattu tädeillä ja muut kaksinaismoralisteilla jotka ovat vieraantuneet reaalielämässä menee kovaa..

Muutamia huomioita
- viinan verotuksella ei ole yli 50 vuoteen poistettu alkoholista johtuvia ongelmia. Vai miksi luulette että TAAS kerran pitäisi nostaa veroja jotta haitat VÄHENISIVÄT?
- taloudelliset ongelmat(tuloerot muunmuassa) todennäköisesti aiheuttavat syrjäytymistä ja alkoholi ongelmia. Eikä pelkästään päinvastoin
- alkoholia voi saada muualtakin alhaisemmalla verolla, yhtenäinen talousalue nääs
- ihmisten ostovoima varmaan lisää viinankulutusta, kuten kaikkien muiden hyödykkeiden. Pitäisikö talouskasvu myös kieltää perustuten kansanterveydellisiin seikkoihin?
Kaksinaismonarkisti
"Joo se varmaan sitä juopon äijän perheen toimeentuloa auttaa, kun äijä kantaa jatkossa entistä isomman osan perheen talousrahoista Alkoon."

Et voi olla vakavissasi! Eli jos viina halpenisi niin sitten se äijä ostaisi vähemmän viinaa, niinkö? Voi mitä logiikkaa!

Viinan hinta vaan kattoon, paljon mielummin kuin lämmitysöljyn/bensan hinta. Arvaa kumpaa ilman ihminen tulee todennäköisemmin toimeen....
Mikko
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 12 Edellinen Seuraava
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melko pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -3
New York
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 3
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

04:03OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

18,16-0,44 %-0,08

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949