Kirjaudu ▼
 

HS: Suomalaiset tukivat avustusjärjestöjä ennätyssummilla – "Leikkauksilla oli vaikutusta"

Reuters
HS: Suomalaiset tukivat avustusjärjestöjä ennätyssummilla – "Leikkauksilla oli vaikutusta"
Järjestöt uskovat pakolaistilanteen ja hallituksen kehitysapuun tekemien leikkausten vaikuttaneen kansalaisten auttamishaluun.
25.3.2016 15:03
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Suomessa toimivien avustusjärjestöjen keräämät lahjoituksen kasvoivat merkittävästi viime vuonna, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehti keräsi varainkeräystietoja neljältä kansalaisjärjestöltä.

Kehitysaputyötä ja pakolaisten sopeutumista tukeva Kirkon ulkomaanapu sai viime vuonna yksityisen sektorina lahjoituksia yhteensä 12,8 miljoonaa euroa. Summa on järjestön historian suurin.

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäiväkeräyksen lahjoitukset nousivat niin ikään uuteen ennätykseen. Lahjoitukset kaksinkertaistuivat edellisvuodesta neljään miljoonaan euroon.

Pelastakaa Lapset ry:n keräämät lahjoitukset yksityisiltä kasvoivat puolestaan 40 prosenttia ja Suomen Pakolaisavun 50 prosenttia vuodesta 2014.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Järjestöt uskovat pakolaistilanteen ja hallituksen kehitysapuun tekemien leikkausten vaikuttaneen kansalaisten auttamishaluun.

– Varmasti myös leikkauksilla oli vaikutusta. Ihmiset ajattelivat, että kun valtio ei ota vastuuta, pitää itse ottaa, Pakolaisavun viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta sanoo Helsingin Sanomille.

25.3.2016 15:03
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
 

Taloussanomat - Uutiset

18:24 Yle: Nokia teetti Suomessa asiantuntijatöitä 750 eurolla kuussa
18:08 Talouden taantuma nipistää Dubaita – lentokentälle hylätään taas kalliita autoja
17:39 Digitoday Pokémonit valtasivat App Storen: Ennätys puhki
17:10 Anttila: Osa verkosta ostaneista asiakkaista saa tavaransa
16:46 Turkissa kuohuu ja paine EU-johtajia kohtaan kasvaa – "Pakolaissopimus täytyy neuvotella uudelleen"
16:09 Yhdysvaltojen kasvava tuotanto painaa öljyn hintaa
15:50 DI: Ericssonista lähtevä Vestberg saa muhkean erokorvauksen
15:14 Turkki puhdistaa nyt lentoyhtiötään: Turkish Airlines jakeli potkuja
15:00 Nokia painuu, pörssin nousu jatkuu
14:44 Digitoday Poikkeuksellinen Applen tietokone huutokaupataan – hinta voi nousta miljoonaan dollariin
14:26 Digitoday Huhuttu kauppa vahvistui: Verizon ostaa Yahoon verkkoliiketoiminnan
13:56 Digitoday Suomen Pankin sivut tukkinut palvelunestohyökkäys ohi – "Ei ole ennen tehty vastaavaa"
13:54 Trumpin USA voisi erota WTO:sta – "Kauppasopimukset ovat katastrofi"
12:54 Digitoday Suomalainen Jolla lisensoi: Uusi Sailfish-puhelin tuli myyntiin Intiassa
12:13 Ericssonin Johansson uuden toimitusjohtajan valinnasta: "Tilanne on ihanteellinen"
11:55 Osakeralli jatkuu Yhdysvalloissa – "kultainen skenaario" tukee kursseja
11:23 Analyytikko Vestbergin potkuista: Ericssonin suuromistajat halusivat muutosta
10:56 Juncker: Iso-Britannian eropyynnöllä ei ole takarajaa
10:28 Kiina paketoi nyt miljardien ongelmaluottoja arvopapereiksi
09:37 Ericssonin Vestbergille potkut – "On oikea aika hakea uusi johtaja"
09:16 Digitoday Nintendo toppuutteli Pokémon Go -intoa – osake sukelsi 18 %
08:41 Ryanair varoittaa: Näin paljon lentoliput halpenevat
07:58 HS: Pörssiyhtiöiden hallituksissa joka neljäs on nainen
06:02 Aurinkopaneeleilla 500 euron säästö vuodessa – toukokuu oli erityisen hyvä
24.7. Volvo ei pärjää yksin – etsii kumppania robottiautojen ohjelmointiin
24.7. Yle: Suomen maitotilallisten uusi uhka tulee Baltiasta
24.7. 9 merkkiä kertovat, menestytkö muita paremmin
24.7. G20-mailta tukea talouskasvulle – pelkkä rahapolitiikka ei ratkaisu
24.7. Guardian: Britannia voi saada EU:lta luvan vapaan liikkuvuuden rajoittamiseen
24.7. Ranskan kiristynyt rajavalvonta näkyy brittisatamassa – lomalaisten odotus jopa 14 tuntia
Asiakastieto

Yhteistyössä