Kirjaudu ▼
 

Siilasmaa menestysfirmoista: Kahdeksan kymmenestä olisi Suomessa laittomia

Petteri Paalasmaa/AOP
Siilasmaa menestysfirmoista: Kahdeksan kymmenestä olisi Suomessa laittomia
Suomalaisten pitää oppia rakastamaan muutosta, jos he haluavat olla menestyksekäs kansakunta. Näin sanoo Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Nokian hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan mielestä uuden kokeileminen on Suomessa vaikeaa. Katsotaan vaikka maailmalla parhaiten menestyneitä, uutta teknologiaa ja jakamistaloutta edustavia yrityksiä.

– Kahdeksan kymmenestä olisi Suomessa enemmän tai vähemmän laittomia, Siilasmaa sanoi SuomiAreenan tilaisuudessa keskiviikkona.

Sama nähtiin itseohjautuvien autojen tapauksessa. Niiden testaaminen ei onnistunut Suomessa, mutta Kaliforniassa kyllä.

Parempi valita suunta itse

Kokeilut kieltämällä ei synny uusia työpaikkoja, vaan Suomessa pitäisi pyrkiä löytämään tapoja mahdollistaa uuden kokeileminen, Siilasmaa sanoi.

Oikeaa henkeä Siilasmaa näkee Aalto-yliopistossa. Kolmen erityyppisen korkeakoulun yhdistämisen jälkeen opiskelijat ovat tämän mukaan ymmärtäneet, että voivat lähteä tekemään jotain uutta. Tunnettuja esimerkkejä ovat Startup Sauna, Startup Life ja Slush.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Kun vain annamme mahdollisuuden, luomme esimerkin ja rohkaisemme, tapahtuu hyviä asioita, Siilasmaa sanoi.

Suomalaisten pitäisikin aktiivisesti hakea sellaista muutosta, mitä itse haluavat.

– Sellaista muutosta on helppo rakastaa, jonka itse panee liikkeelle.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Ihmiset Risto Siilasmaa
Tagit startupit

Kommentit (86)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ihan vähän, pikkuruisesti, voisi välillä, joskus - tai edes yhden kerran ajatella, että Suomessa saatetaan tehdä myös jotain paremmin ja oikeammin kuin muualla.
Anonyymi: hajoopää 2.3.2016 19:36

Anonyymi
Nokian hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan mielestä uuden kokeileminen on Suomessa vaikeaa. Katsotaan vaikka maailmalla parhaiten menestyneitä, uutta teknologiaa ja jakamistaloutta edustavia yrityksiä.

– Kahdeksan kymmenestä olisi Suomessa enemmän tai vähemmän laittomia


Ihan oikein.

Täytyy myös huomata se, että muutoksesta ja menestyksestä pitämiset tuo sitten mukanaan myös taloudellisen vastuun riskien ottamisesta.

Ilman aktiivisempaa otetta markkinoilla ei tule menestystä.

Myöskään esim. suljetun sektorin systemaattinen riskien välttely, mitä vaaditaan Suomen ja suomalaisen työn markkinaosuuksien lisäämiseksi maailmalla, ei oikein palvele asiaa.

Kun avoin sektori laitetaan linjaamaan palkkoja, toivottavasti seuraavat askeleet johtavat jokseenkin luontaisesti siihen, että varallisuutta ei voida pumpata naapurin taskusta ulos esim. elinkustannuksia nostamalla, vaan aina olisi vaurastumisessa oltava vaatimuksena enemmän tai vähemmän menestyminen maailmalla, eli juurikin ns. "ensimmäisten eurojen" aikaan saaminen.

Asiassa on niin hyviä kuin huonojakin puolia.

Mielestäni Suomella on pakostikin aika hyvää potentiaalia tehdä tämä, mutta ajanhukkaa se on sitten jos hyvävelikerhot pitävät kynsin hampain kiinni siitä että nostetaan vain asumisen hintaa, kotimarkkinaosinkoja yms. ja estetään ettei vain kukaan pääsisi työllään tekemään minkäänlaista palkkaa. On niin kova kateus siitä että työ kannattaisi tekijälleen jotain.

Työn täytyy kannattaa aina.
Anonyymi: Köyhäläinen 2.3.2016 19:41

Anonyymi
Muutokset ovat aina pxrseestä. Ihme aivopesua median puolelta, palkkoja alas, venymistä ja joustamista. Mitä työntekijä tästä hyötyy, ei yhtään mitään, ei kerrassaan yhtään mitään. Mitähän sitten tapahtuisi, jos alettaisiin vaatimaan, että työhönpakottajien pitää maksaa vuoden palkka tammikuussa etukäteen, joustoa niin sanotusti. Tai pidetään tupla lomat, koittakaa nyt työhönpakottajat ymmärtää joustoa vaan. Työhönpakottajat ainoastaan hyötyvät tästä palkkojen laskusta mikä on nyt pöydällä. Työttömyys lisääntyy, ostovoima heikkenee, verot alkavat nousta.
Anonyymi: työntekijätmaksavat 2.3.2016 19:56

Anonyymi
Muutokset ovat aina pxrseestä. Ihme aivopesua median puolelta, palkkoja alas, venymistä ja joustamista. Mitä työntekijä tästä hyötyy, ei yhtään mitään, ei kerrassaan yhtään mitään. Mitähän sitten tapahtuisi, jos alettaisiin vaatimaan, että työhönpakottajien pitää maksaa vuoden palkka tammikuussa etukäteen, joustoa niin sanotusti. Tai pidetään tupla lomat, koittakaa nyt työhönpakottajat ymmärtää joustoa vaan. Työhönpakottajat ainoastaan hyötyvät tästä palkkojen laskusta mikä on nyt pöydällä. Työttömyys lisääntyy, ostovoima heikkenee, verot alkavat nousta.


Reilu sata vuotta sitten höyryvoimakäyttöinen kehruukone herätti suurta vastustusta koska muutos käsin kudonnasta konekäyttöiseen olisi ollut pxrseestä...
Anonyymi: kosola 2.3.2016 20:02

Anonyymi
Hajoopää. Perustele nyt hieman?
Anonyymi: voevoe 2.3.2016 20:11

Anonyymi
Yrittämisestä pitäisi tehdä hyve, yrittämällä rikastumisesta arvostettu asia ja nähdä yrittämisessä epäonnistunut yhtä kokemusta parempana yrittäjänä.

Yrittämistä vaikeuttavat säännöt pitäisi karsia pois ja aloittamisen kynnys laskea mahdollisimman alas.

Yrittäjä pitäisi nähdä korkeaa arvostusta nauttivana yhteiskunnan jäsenenä.
Anonyymi: tässäalkuun 2.3.2016 20:31

Anonyymi
Suomen tapa toimia onkin vähän erillainen. Lähtökohta on että kaikki on kiellettyä, mutta siihen voidaan tehdä poikkeuksia jos yleinen etu niin vaatii.

Yleinen etu on yleensä verotulot.

Tämä on perua parin sadan vuoden takaa.
Siksi nämä uuden kasvutarinat syntyy muualla. Mutta meillä tapahtuu vähän epäonnistumisia kun pysytään vanhassa ja turvallisessa. Ehkä Talvivaara on suomen suurin ja rohkein kokeilu.
Anonyymi: iuyg9g 2.3.2016 20:31

Anonyymi
Aikanaan sähköautojen ja biopolttoainetta käyttävien autojen (puukaasu, sinapinsiemenet yms) kehitys lopetettiin tehokkaasti dieselverolla.

Nyt niiden perään on turha haikailla kun muut ovat jo menneet ohitse.

Järjetön verotus lopettaa kaiken jo ituvaiheeseen.
Anonyymi: 123456 2.3.2016 20:40

Anonyymi
Tekniikan kehittyminen on tuonut paljon ongelmia. Eriarvoistumista, köyhyyttä, ei nähdä tulevaisuutta elämisen arvoisena.
Jos oltaisiin jääty sinne 1950 luvun tasoon, ihmiset olisivat onnellisempia ja nauttisivat paljon pienemmistä asioista kuin jostain kymmenistä miljoonista.
Raha ei tuo onnea, vaikka monet sitä tavoittelee. Onni tulee hyvästä kodista, vapaudesta tehdä omia asioita, ystävistä tosi ystävistä!
Tavarat eivät tuo onnea, hetken kylläkin mutta ei mitään pysyvää onnea.
Jos on pinkka kunnossa, ainoastaan sillä on merkitystä, kenen kanssa sen tuhlaat, silloin voi olla hauskaa.
Anonyymi: Käsityökunniaan 2.3.2016 20:50

Anonyymi
Menestynyt kansakunta? Hmm. Eikös suomessa juuri olla tekemässä diktatuuria, ei työttömät pakkotöihin ja keskituloiset köyhäksi. Vain sipilän kasti jää!
Anonyymi: lestaatiolaiset 2.3.2016 20:57
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

11:00 Lääkealalla iso kauppa: Pfizer ostaa AstraZenecan antibiootit
10:01 Digitoday Uusi akku tekee Teslasta "maailman nopeimman auton" – sijoittajilta vaisu reaktio
09:43 SCA aikoo listata Libero-vaipat ja Libresse-siteet Tukholman pörssiin
09:27 OP:n ekonomisti vaatii: Saton ja VVO:n tingittävä vuokratuotoistaan
09:05 Digitoday HP:n Suomen-pomo lähtee: tehtävässä alle 5 kuukautta
08:28 Yle: Nuorisosäätiö sijoitti korjausvaroja suurella riskillä veroparatiisiin
08:06 Karjalainen: Tupakka vähentää työajasta 10 minuuttia – asiantuntija ihmettelee Lieksan päätöstä
06:05 Digitoday Amazon järkyttää musiikkipalvelujen hinnoittelua "spotifyllaan": Polkuhinnan tiellä yksi este
06:01 Analyysi Tuloerojen kasvu on ongelma eikä ratkaisu
23.8. Brexit karkottaa asiakkaita brittipankeista
23.8. Tarjoilu väheni vankiloissa – nuudeleista tuli valuuttaa
23.8. Digitoday Yle: Facebookin Kissat-ryhmä kompastui riitelyyn, uhkailuun
23.8. Etkö saa töitä tehtyä? Syy voi olla ilmastoinnissa
23.8. Digitoday Tähänkö on tultu? Apple varastaa vihollisensa kilpailuvaltin
23.8. USA:n uusien asuntojen kauppa vilkastui
23.8. Venäjä antaa jokaiselle eläkeläiselle 69 euroa – syynä "erityisen vaikea tilanne"
23.8. Lähteet FT:lle: Renault saattoi päästä päästöskandaalista helpommalla valtio-omistuksen takia
23.8. Digitoday Kyberkonna saattaa asua tietokoneessasi – etkä huomaa mitään
23.8. Lähteet: Bayer ja Monsanto jatkavat neuvotteluja kauppahinnasta
23.8. Huoli pois, autoilija: Oikeuden päätös tuskin nostaa parkkisakkoja
23.8. Kotipizza pomppasi, Outotec kiipeää pörssissä
23.8. Digitoday Rumia lukuja: Näin menee Pokémon Gon alamäki
23.8. Kotipizzalta maistuva positiivinen tulosvaroitus – tulos kasvaa selvästi
23.8. Koko yön kestäneet neuvottelut päätökseen – Volkswagenin tuotanto jatkuu
23.8. Lehto rakentaa VVO:lle sata vuokra-asuntoa
23.8. Euroalue karisti jo Brexit-huolet – ostopäällikköindeksi kertoo vakaasta kasvusta
23.8. Digitoday "Kertokaa totuus" – Windows 10 sai täyslaidallisen
23.8. OP:n Heiskanen jarruttelee Sipilän talousoptimismia – "Tämä ei todellakaan riitä"
23.8. Digitoday Sonylla ässä hihassa: Toinenkin uusi Pleikkari tulossa?
23.8. Kolumni Nollakorot ovat vakava oire
Asiakastieto

Yhteistyössä